Havaintoja parisuhteesta

On paljon helpompaa arvostella kuin arvostaa

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Teksti julkaistu ensimmäisen kerran 3.1.2016.

Ihmisen arvo mitataan siinä, miten hän suhtautuu heikompiinsa. Näinä aikoina ihmisen arvoa mitataan monella eri mittarilla. Eikä meidän tarvitse aina edes lähteä merta edemmäs kalaan arvoamme mittauttamaan, vaan aivan meidän jokapäiväisessä arjessamme kohtaamme tilanteita, jossa ihmisyytemme on mitattavissa. Välillä on ihan hyvä pysähtyä ja miettiä inhimillisyytemme tilaa, sillä minulla ainakin on tunne, että kaikki ei ole ihan hyvin.

Tuntuu olevan niin paljon helpompi tuomita ja vihata kuin ymmärtää ja rakastaa. Perustamme nettiin ryhmiä, joissa yhdessä saamme purkaa pahaa oloamme tuomitsemalla ja vihaamalla milloin mitäkin. Olemme armottomia toistemme tekemien tekojen, valintojen tai sanojen johdosta. Aina löytyy joku, jota voi alkaa kollektiivisesti sanoilla hakkaamaan. Joissakin tapauksissa maustamme sanomisemme sairailla väkivaltafantasioilla tai viemme ajatuksemme tekojen asteelle, jolloin viha lentää polttopulloina nimettömien ihmisten olohuoneisiin.

Samaa tuomioita me tunnumme jakavan läheisiimmekin. Kuinka paljon helpompaa onkaan arvostella ja nalkuttaa puolisolleen kuin hyväksyä ja rakastaa. Kuinka usein se parisuhteessa meneekin niin, että päivän aikana kuultavat arvostelut voittavat lukumäärältään helposti ne arvostusta ilmaisevat sanomiset. Kuinka paljon helpompaa on haukkua kuin kertoa kuinka rakastaa. Kuinka paljon helpompaa on olla ymmärtämättä toisen ihmisen heikkoutta ja tapoja toimia toisin kuin suhtautua niihin ymmärtävästi ja jopa oppia niistä. Se vain on niin, että hyväksymättä läheisensä heikkoutta ei hyväksy heikkoutta myöskään itsessään, joka johtaa helposti siihen, että on ensimmäisten joukossa tuomitsemassa toisten ihmisten väärät teot, joihin on itsekin elämässään syyllistynyt. Ensimmäisenä ottamassa käteensä kiven, jolla kivittää häntä, joka on heikkouteen sortunut.

Me olemme lopettaneet katsomisen toistemme silmiin. Me kävelemme ohi, tarjoamatta käsiämme tai olkapäätämme hänelle, joka olisi sen tarpeessa. Parisuhteissakin me katsomme toisiamme ohi. Erotilastomme kasvaa vuosi vuodelta, seksin määrä on alhaisempi kuin koskaan ja yhdessä vietetty aika on minimaalista. Emme kosketa enää toisiamme. Haluamme olla yksin, lukittuneina ihmisyytemme yksiöihin, jonne kenelläkään ei ole avaimia, koska haluamme suojella itseämme siltä, että joku näkisi meidät oikeasti, joku näkisi kuoremme läpi, sinne ihmisen heikkouteen asti, koska jos annamme jonkun nähdä sinne, meidän pitää samalla nähdä se myös itse ja opittava luopumaan siitä kaikkivoipaisuuden ja täydellisyyden harhasta. Koska mikään ei tuntuisi pahemmalta kuin sanoa ääneen, että minä olen yhtä heikko kuin kaikki muutkin.

Heikkous on meissä kaikissa. Hyväksymällä sen vahvistumme. Sen jälkeen kaikki voisi olla inhimillisempää. Ei tarvitsisi pelon vuoksi piiloutua sotaa pakenevilta, tai ihmiseltä, joka yrittää saada suljettua pullonkorkin liian pitkään huulilla viipyneestä pullostaan tai olkapäätä ja lohdutusta hakevalta pitkäaikaissairaalta tai vanhukselta, joka haluaisi vähän juttuseuraa. Meidän ei tarvitsisi hyökätä aggressiivisesti heitä kohtaan, jotka pakenevat vihaa ja sortoa, hyökätä kollektiivisesti ihmisen päälle, joka julkisesti pyytää anteeksi naurettavaa tekoaan tai nalkuttaa puolisolleen hänen persoonastaan johtuville piirteille. Sen jälkeen olisi niin paljon helpompi hyväksyä.

Sillä voi olla niin, että tuomitsemalla ja vihaamalla ajamme itsemme siihen tilanteeseen, että kun tulee meidän vuoromme olla jonossa, jossa apua ja ymmärrystä jonotamme, niin meitä onkin vastassa vain vihainen polttopulloin ja kitkerin sanoin varustettu väkijoukko, jolla ei ole kädet avoinna vastaanottamaan ja apua antamaan, vaan nyrkissä valmiina iskemään ja tuomioita jakamaan.

Meidän on pakko antaa inhimillisyydelle tilaa, sillä jos emme sitä tee, elämässämme ei ole mitään jäljellä, sillä ihmisen arvo mitataan siinä, miten hän suhtautuu heikompiinsa.

Lue myös

X