Onko johtajuutta vielä mahdollista toivoa?

Kaikki olisi vielä käännettävissä. Tarvittaisiin johtajuutta joka tarkoittaisi sitä, että tehtyjä päätöksiä voisi tarkastella uudelleen. Sellaista suurta johtajuutta. Siinä hallitus aloittaisi neuvottelut työmarkkinajärjestöjen kanssa. Myöntäisi että sanelimme liikaa. Olimme ylimielisiä. Emme olleet itse valmiina luopumaan mistään, mutta runnoimme samalla läpi historiallisia huononnuksia työntekijöiden oikeuksiin.

Tarvittaisiin johtajuutta joka peruisi kohtuuttomat sosiaaliturvaleikkaukset jotka kasaantuvat samojen ihmisten ja samojen perheiden kannettavaksi. Joka myöntäisi tosiasian, että eihän tämä oikeudenmukaista ja reilua ole. Joka olisi pahoillaan siitä, että miten tulikin annettua samaan aikaan hyvin toimeentuleville verohelpotuksia kun huonosti toimeentulevilta vietiin. Joka sanoisi, että niin kauan kuin valtion menoja tasapainoitetaan niin ei meillä ole varaa veroalennuksiin eikä kaljaverojen alennuksiin.

Tarvittaisiin johtajuutta joka viime hetkellä tekisi täyskäännöksen sille kehitykselle, että ensi viikolla puolen miljoonan suomalaisen vähävaraisen toimeentulo pienenee entisestään. Tarvittaisiin myönnytys sille, että eihän se ketään kannusta tekemään yhtään enemmän töitä jos hänet pistetään taistelemaan jokapäiväisestä leivästä. Tarvittaisiin ymmärrystä siihen, että ei työtön ole työtön laiskuuttaan ja että jo nyt moni työssäkäyvä elää köyhyysrajalla.

Tarvittaisiin johtajuutta pitämään kiinni rajoista joita hallituksen ministerit jatkuvasti rikkovat. Kerrottaisiin jämäkästi, että leikkauksille nauraminen ja ilakointi ei sovi ministerin arvolle ja annettaisiin kenkää heille, jotka siihen yhä uudelleen sortuvat.

Tarvittaisiin johtajuutta pohtimaan tosissaan että onko se kaiken sen arvoista että hallitukseen mukaan otettu oikeistopopulistinen puolue saa palkintona rajat kiinni siitä hyvästä, että puoltavat kaikkia leikkauksia joita vielä ennen vaaleja vastustivat. Onko se sen arvoista, että Suomi on valmis rikkomaan kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia.

Tarvittaisiin johtajuutta alkaa yhdistää tätä pientä kansaa sen sijaan että rikkoo kaiken sen hyvän, mitä joskus olemme olleet.

Onko sitä johtajuutta vielä mahdollisuus toivoa vai olemmeko hävinneet tämän pelin ja haudanneet siinä samalla sopimusyhteiskunnan, oikeusvaltion ja empatian?