Päästää irti

Minua lähestyi viestillään nainen. Hän halusi minun kirjoittavan tilanteestaan. Hän on puolitoista vuotta ollut suhteessa naimisissa olevan miehen kanssa. Mies on kertonut naiselle avioliittonsa kuolleen jo vuosia sitten. Se on enää pelkkä kulissi. Hän ei silti uskalla lähteä pois. Ei siksi, että ei uskalla kertoa vaimolleen, vaan siksi, että hän ei uskalla kertoa asiaa lapsilleen. Naisen sanoin, mies pelkää, että hänen lapsensa menee avioerosta rikki.

Nainen kirjoittaa, että hän on miehen kanssa yrittänyt rimpuilla suhteestaan eroon. He ovat vuoron perään kokeneet niin suurta syyllisyyttä, että se on meinannut musertaa heidät alleen. Tällä hetkellä he eivät tapaile, mutta viestittelevät päivittäin raastavasta ikävästään ja ahdistuksestaan.  Mies kirjoittaa naiselle, että haluaisi päästää irti, mutta pelkää aivan liikaa. Tukea nainen kirjoittaa kaipaavansa. Toivoo, että kirjoittaisin tekstin irti päästämisestä ja siitä, että miten rohkaistua kertomaan asiasta lapsille.

Samana päivänä sain viestin 19-vuotiaalta nuorelta mieheltä. ”Seitsemän vuotiaana toivoin ensimmäisen kerran, että vanhempani eroaisivat.” Niillä sanoilla alkoi hänen tarinansa. Hän kirjoittaa kokemuksestaan olla todistamassa vanhempiensa avioliittoa, joka pidettiin väkisin pystyssä kolmen lapsen takia. Hän muisteli tuntemuksiaan kodin sisällä olleesta tunnelmasta. Hetkistä öistä, jolloin seinän takana riideltiin kovaäänisesti. Pitkistä illoista, jolloin olohuoneessa istui kaksi aikuista puhumatta toisilleen koko illan aikana yhtään mitään.

Eihän se helppoa ole. Antaa itselleen lupa lähteä. Mikään eropäätös ei tapahdu päivässä, eikä edes kuukaudessa. Usein se on jopa vuosien prosessi. Asiaan liittyy niin paljon kipua, syyllisyyttä, pelkoa, epävarmuutta ja ulkopuolelta tulevaa painetta. Silti se valinta on joskus uskallettava tehdä. Jäädä vai lähteä. Kuunnella itseä ja tehdä ratkaisu.

Olen ollut tilanteessa, jossa ratkaisu on kerrottava lapselle. Asia pitää sanoa rehellisesti. Lapsen pitää saada tietää, että mitä on tapahtunut ja mitä tulee tapahtumaan. Pitää varmistaa, ettei lapsi koe eron olevan hänen vikansa. Hänellä on edelleen ympärillään ne kaikki ihmiset, jotka häntä ovat rakastaneet.

Monesti on niin, ei aina, että eron jälkeen lapsi saa lisää turvallisia ja rakastavia aikuisia ympärilleen. Eihän se niin mene, että ydinperhe on takuu siitä, että lapsella on hyvä olla. Tiedän sen, olenhan itsekin toivonut, että vanhempani olisivat eronneet silloin, kun olin lapsi. Olisivat varmasti olleet onnellisimpia ja minä olisin ehkä nähnyt lähelläni kahden ihmisen välisen suhteen, jossa rakkaus olisi myös näytetty. 

Nainen kirjoittaa viestissään, että toivoisi miehen uskaltavan päästää irti. Hän pelkää, että heittävät pois jotain niin kaunista, jota eivät koskaan ehkä enää uudestaan koe. Hän silti tietää, että asia ei ole hänen päätettävissään. Jos mies ei uskalla, niin hänen on tyydyttävä miehen ratkaisuun ja nieltävä kyyneleensä. Nainen toivoo, että minulla olisi sanoja vaikeassa tilanteessa olevalle miehelle.

Jokainen tekee omat ratkaisunsa. Voisin kirjoittaa tähän jonkin kuluneen kliseen. Pitää seurata sydämensä ääntä. Pitää uskaltaa tehdä ratkaisuja, vaikka ne satuttaisi. Sen voin sanoa, että siihen välille ei kannata pitkäksi aikaa jäädä. Se ei ole reilua ketään kohtaan. Vähiten itseänsä kohtaan. Minä olen elämässäni päästänyt irti. Kohdannut maailman vaikeimpia asioita. Siitä huolimatta ja siitä syystä, minulla on elämässäni ihmisiä, joita rakastan palavasti. Kaksi heistä on lapsiani.