Havaintoja parisuhteesta

Paljonko tuollaisesta tyhjänjauhamisesta saa palkkaa ja muita lukijoiden esittämiä kysymyksiä

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Miksi olet niin parisuhdekielteinen ja miksi kirjoitat parisuhteista, koska tunnut niitä vihaavan?

Olen sanonut olevan parisuhderomantikko, koska parisuhde on parhaimmillaan yksi kauneimpia asioita ihmisen elämässä. Pahimmillaan hyvinvointia ja terveyttä vaarantava pakkoajatus.

Kirjoitan paljon tekstejä, jotka ovat lähellä tuota jälkimmäistä osastoa, mutta lukumäärällisesti enemmän tekstejä, jotka ovat ensimmäistä osastoa. Jostain syystä moni ihminen tuntuu huomaavan vain negatiiviset tekstit ja ohittavat kauniit tekstit.

Mielestäni rakkaus on niin tärkeä asia maailmassa, että sitä ei pitäisi käyttää väärin suhteissa, jotka perustuvat lähinnä vain siihen, että ihminen on ulkoapäin ohjattu tietynlaiseen malliin elää ja sitä ei ole tullut katsottua koskaan kriittisten lasien läpi, vaikka joka aamu tuntee olonsa oudon ahdistuneeksi.

Rakastan parisuhteita, mutta en pidä siitä, että siihen olisi olemassa muka vain yksi oikea malli. Haluan kirjoittaa parisuhteista monipuolisesti ja niin, että teksteissäni vilahtavat omat arvoni ja ajatukseni, koska loppuviimein tämä on henkilökohtainen blogi, jonka ei edes ole tarkoitus miellyttää kaikkia.

Miksi siedät vain yhden mielipiteen ja hyökkäät voimakkaasti erimielisiä kohtaan?

Tämä kysymys tuli tekstiin, joka koski ihmisarvoja ja siksi kysymykseen on helppo vastata, että minulle ihmisarvot eivät ole mielipideasia, siksi tässä asiassa ei ole olemassa asiaa nimeltä erimieltä. Jos ei hyväksy esimerkiksi homoseksuaaleja, niin se ei ole mielipide, vaan loukkaus ihmisarvoja kohtaan.

Ylipäätään olen kuullut kritiikkiä siitä, että en siedä ”vääriä” mielipiteitä. Siedän minä mielipiteitä, jotka ovat perusteltuja, mutta kuten olen aiemminkin kirjoittanut, niin yhden lauseen mittainen toteamus ei ole vielä mielipide, vaan se on pelkkä toteamus. Joskus lähden kyselemään perusteluita mielipiteelle, mutta sitä ei tule. Sen sijaan tulee vihainen väite siitä, että torppaan kaikki ”väärät” mielipiteet ja että jätän tämän keskustelun nyt tähän.

En tiedä, miten toisilla palstoilla keskustellaan, mutta itse pidän keskusteluna vuoropuhelua, jossa oma kanta pystytään perustelemaan hyvin, eikä kyse ole vain ulkoa opituista fraaseista, kuten esimerkiksi ”pettäjä on aina pettäjä” tai ”ihmiset vaihtavat puolisoaan kuin sukkia”.

Sen myönnän, että minun on hyvin vaikea sietää sitä, että huomaan ihmisen kommentoineen tekstini alle ilman, että tekstiä on luettu. Se on yleinen ongelma ja sille ei voi mitään, mutta miten voi käydä keskustelua tekstistä, josta ei tiedä mitään. Se on osittain jopa epäkunnioitettavaa kirjoittajaa kohtaan. Siksi olen välillä aivan ulkona siitä, mistä keskusteluketjussa puhutaan, kun keskustelijoista vain osa on lukenut kyseisen tekstin.

Eri mieltä siis saa olla, mutta ei tällä tavalla, kuten esimerkiksi tämän aamuiseen tekstiin on kommentoitu, sillä sivuston ylläpitäjänä en suvaitse ihmisiä alentavaa retoriikkaa, vaikka ”suvakkikommari” olenkin:

ALINTA POHJASAKKAA, jotka tämmöistä tekevät”.

Kommentin lähettänyt mies toki pyysi anteeksi termiään, kun muistutin sivustoni säännöistä, joka on erittäin harvinaista. Yleensä anteeksipyynnön sijaan heittäydytään uhriksi.

Paljonko tuollaisesta tyhjänjauhamisesta saa palkkaa?

Siis ihan saatanasti! Eilenkin postinkantajan piti soittaa ovikelloa, koska kaikki se setelimäärä, jonka hän minulle toi, ei mahtunut postiluukusta sisään, joten loppu oli annettava suoraan käteen ja nyt minä en yhtään tiedä, että mihin kaappiin setelit laitan, koska ne ovat täynnä viime kuukausien seteleitä.

Koetko olevasi joku vitun parisuhdejumala, jos olet, niin aika paska sellainen?

Minä olen sinun parisuhdejumalasi, älä pidä muita parisuhdejumalia. Minulla on kotona parisuhdealttari ja kerran viikossa järjestämissäni parisuhdejumalanpalveluksissa parisuhdeseurakunnan jäsenille tarjotaan ehtoollinen, joka koostuu eronneiden ihmisten kyyneleistä ja Oululaisten jälkiuunileivästä. Juha Tapio laulaa parisuhdevirren.

Ja jos vakavasti puhutaan, niin en minä tiedä parisuhteista juurikaan mitään, joten siksi parisuhteesta blogia kirjoitankin.

Mikä on parisuhteen tärkein taito?

Minusta kansalaisopistojen ja työväenopistojen pitäisi alkaa järjestämään peliin katsomisen taidon peruskursseja. Tekisi ihan kaikille hyvää. Itse ainakin osallistuisin.

Lopuksi vielä nimimerkki vastaus nimimerkki Huhtaselle blogitekstin kommenttiosastoon tulleeseen kysymykseensä: Näiden juttujen kirjoittaja taitaa olla vähä hönö ja idiootti… missähän maailmassa hän liikkuu.. ??

Huhtaselle ja muillekin oman elämänsä Huhtasille, joita valitettavasti on todella paljon, vastattakoon, että ihan tässä samassa maailmassa kirjoittaja liikkuu. kuin Huhtanen itse. Toisaalta arvelen maailmani olevan sen verran kauniimpi, että harvoin tulee tarve nimitellä ihmisiä hönöiksi tai idiooteiksi. Se, että osunko noiden termien alle, niin vaikea sitä on itse sanoa, mutta julkisesti on hieman sivistymätöntä lähteä ihmisiä nimittelemään. Silti haluan toivottaa Huhtasille parempaa loppuvuotta.

Tästä asiasta teille kuukausittain muistuttelen, mutta meillä nykyaikuisilla lienee melko kova kallo, koska muistuttelu ei mene koskaan perille, siksi sitä pitää kyllästymiseen asti toistella.

Lue myös

X