Havaintoja parisuhteesta

Rakkaus ei kulje kiiltonahkakengissä.

17.2.2016 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Voisihan sitä kuvitella ympärilleen ison talon. Talon ympärille laajan pihan, jonka rajalla sijaitseva havuaita olisi leikattu luotisuoraksi. Voisi ajatella aidan sisälle nurmikon, jonka päälle olisi rakennettu puinen terassi ja terassille voisi kuvitella ison mustan kaasugrillin. Nurmikolle olisi istutettu kauniita pihakukkia ja keskellä vehreää pihaa seisoisi ylväänä hedelmäpuu, jonka takana pihakeinu heiluisi tuulen voimasta. Pihalta kuuluisi kahden lapsen iloiset äänet ja koiran kimittävä haukkuminen. Voisi kuvitella terassin laidalla sijaitsevalle aurinkotuolille naisen, jolla olisi päässään leveät aurinkolasit ja kädessään kiiltäväkuorinen lehti.

Voisi kuvitella itsensä mieheksi, joka ajaa etupihalla auki olevaan autotalliinsa uuden perheautonsa ja nousee autostaan kiiltävillä kiiltonahkakengillään niin, että asfalttiin osuessaan kenkiin heijastuisi auringonvalo, joka sokeuttaisi hetkeksi miehen toisen silmän. Voisi kuvitella itsensä miehenä kävelevän talonsa takapihalle aurinkotuolilla makaavan naisen luokse ja antavan hänelle hymyilevän katseen ja ikuisuudelta tuntuvan suudelman. Näkisi lapsensa juoksevan itseään kohti ja tuntevan heidän kätensä ympärillään. Voisihan sitä kuvitella omaavansa unelman, jossa arki olisi vuorattu täyteen kiiltävää kimallusta ja arjen sisään toisilleen rakkautta osoittavan perheen. Voisihan sitä ajatella, että rakkaus kulkee kiiltonahkakengissä. Voisihan sitä toivoa, että saisi samassa paketissa sekä turvallisen hyvän arjen ja intohimoa täynnä olevan rakkauden.

Periaatteessa kaikki oli ihan hyvin.

Rivitalon päätyhuoneisto, omalla saunalla ja pienellä pihalla. Pihassa auto, joka on juuri mennyt katsastuksesta läpi ja sängyssä lapsi, joka nukkuu jo yönsä hyvin. Arki liikkuu ympärillä kuin kello, menee ympäri ja alkaa taas alusta. Televisiosta tulee lauantaisin viihdeohjelmia, joita voi saunan jälkeen rentoutuneena katsoa. Sunnuntaisin voi tehdä ruuaksi jotain vähän parempaa. Ainoa asia, joka siitä arki-idyllistä puuttuu, on rakkaus ja intohimo. Rakkautta yritetään ostaa esiin uudemmalla autolla, sisustuksella tai bonuspisteillä, sitä yritetään saada näkyviin hankaamalla puhtaalla tiskirätillä keittiön pöytäpintoja peilikirkkaaksi tai sitä yritetään ansaita kaksitoistatuntisilla työpäivillä, jotta rakkaudelle voitaisiin ostaa vielä isommat raamit esiin tulemiselle. Joka päivä rakkaus tuntuu vain loittonevan kauemmaksi. Se laimenee pitkän työpäivän jälkeisenä väsymyksenä auton ratissa kuskatessa väsynyttä lasta harrastukseen, jota hän ei edes halua harrastaa. Se laimenee iltaisin eri puolilla yhteisellä sohvalla istuvien ihmiskuorien pinnalta. Lopulta se on jo niin laimeaa, että ollessa vessassa lukitun oven takana sitä puristaa itseään kynnellä ihoonsa, että tuntisi edes jotain muuta koskemattomuudesta huutavan ahdistuksensa alta.

Siihen on niin helppo jäädä. Arkeen, jossa kaikki on jo hankittuna. Siitä on niin vaikea lähteä. Itse rakennetusta unelmasta, jota kohti on koko elämänsä kulkenut, mutta kulkiessaan unohtanut, että sen kaiken unelman ja materian takana on kokonainen tunne jo kuollut. Voisihan siihen silti jäädä ja rakentaa ympärilleen valheellisen kiiltävän kulissin, johon alkaa itsekin vähitellen uskoa. Vaientaisi itsestä sen rakkauden ja läheisyyden puutteesta kalvavan kaipauksen ja kulkisi teeskennelty hymy kasvoillaan niiden kiiltävien seinien välissä, jotka pitävät kulissia pysytyssä. Siitä on niin vaikea lähteä, jättää kaikki taaksensa, hypätä kohti tuntematonta, aloittaa kaikki alusta ja luopua siitä kaikesta vanhasta, luopua saavutetusta unelmasta, jotta uusi unelma pääsisi syntymään tilalle. Siinä vanhassa kaikki on niin tuttua ja turvallista, mutta siinä uudessa tuntematonta ja epävarmaa. Helppouden ja pelon alttarille uhraa rakkauden. Ei halua luopua tutusta arjestaan saadakseen kenties jotain vielä parempaa tilalle. Pelkää menettävänsä rakkauden lisäksi arjen turvallisuuden. Vaikka sen arjen takana pimeinä yön tunteina itkee sitä syvintä yksinäisyyttä, mitä ihminen voi ikinä kokea, sitä toisen ihmisen kosketuksen kaipuuta, sitä tunnetta, että voi kääntää vartalonsa toista ihmistä kohti ja se toinen ihminen avaisi oman vartalonsa tulla, ihan siihen lähelle, josta ei koskaan tahtoisi lähteä pois.

Muutama päivä sitten ulkona oli suoja. Sellainen ilma, jolloin pihoihin voi tehdä lumiukkoja. Erään talon pihassa seisoi neljä ihmistä, kaksi aikuista ja kaksi lasta. En nähnyt heitä tarkemmin, ehkä aikuiset olivat nainen ja mies, tai sitten he olivat nainen ja nainen tai ehkäpä mies ja mies, en tiedä, en nähnyt tarkemmin, mutta nelistään he tekivät lumiukkoa ja he näyttivät kuin olisivat perhe. Pihan täytti iloinen puheensorina. He saivat lumiukon valmiiksi ja se näytti pihassa ylväältä kuin kivestä veistetty patsas. Jonossa he menivät talonsa rappukäytävästä sisään.

Ehkä se oli perhe, jossa oli sekä arki että rakkaus. Ehkä heidän ei tarvinnut ansaita sitä kaksitoista tuntia kestävillä työpäivillä eikä etsiä puhtaaksi hangatuilta pöytäpinnoilta. Ehkä he ovat löytäneet rakkauden yhdessä tehdystä lumiukosta tai ehkä heidän rakkaus näyttäytyy huolettomuutena sotkuisessa kodissa, jossa huonekalujen pinnoilla näkyy elämisen jälkiä tai ehkä he tuntevat rakkauden jauhopölynä pullataikinan pinnalla ja ehkä heidän rakkaus alkujaan syntyi halvan hotellin kapealla sängyllä ja kasvoi koko ajan suuremmaksi, mitä pienempään tilaan he sen pusersivat, sillä rakkaus kasvaa sitä isommaksi, mitä lähemmäksi sitä toista ihmistä menee ja ehkä he osaavat olla siinä heidän yhteisellä sohvalla niin lähellä, että rakkaus, siinä heidän välissä, on niin suuri ja näkyvä, että heidän ei tarvitse öisin itseään uneen ikävästä itkeä, sillä ehkä he ovat ymmärtäneet rakkaudesta sen oleellisen, että rakkaus ei tarvitse ympärilleen materiaa, vaan henkeä ja tunnetta, että rakkaus saapuu kiiltonahkakenkien sijasta kengillä, joiden päässä on ajan kuluttama reikä ja joiden reuna vähän repsottaa ja ehkä he alkavat rakentaa vasta sen rakkauden ympärille sitä haluamaansa arkea, sillä ehkä he ovat ymmärtäneet, että mitä järkeä sillä kaikella siinä ympärillä olevalla on, jos sen sisällä ei ole yhtään mitään.

Minä haluan sen aurinkotuolilla lehteä lukevan naisen. Minä haluan sen kädet avoinna kohti juoksevan lapsen. Minä haluan ympärilleni sen kaiken ylitsevuotavan arjen. Mutta minä haluan myös sen rakkauden. Minä haluan rakkauden ja rakkauden ympärillä pyörivän arjen ja sen kodin, jossa se arki elää ja pyörii ja kodin sisälle sen kokonaisen perheen ja sen perheen kanssa haluan rakentaa sen lumiukon, jonka lumisella vartalolla näkyy se arjessa asuva tärkein eli rakkaus ja vaikka se lumiukko myöhemmin sulaa, niin jäljelle jää mielikuva. Ja siinä mielikuvassa minä olen lumiukko, joka on monen ihmisen voimin rakennettu ja siinä yhdessä lumiukossa asuu lisäkseni se koko muu perhe ja siihen perheeseen haluan viimein jäädä paikoilleni asumaan, niin pitkään kunnes vanhuus sulattaa minut pois maisemasta.

Voisihan sitä kuvittelun sijasta vain elää tuon kaiken todeksi.

Kommentit (22)

Entä jos vain toinen osapuoli kokee ettei sitä rakkautta ole? Ja toinen yrittää ihan oikeasti näyttää rakkauttaan ja ylläpitää parisuhdetta ja lapselle turvallista ja tärkeää omaa perhettä? Onko silloinkin niin hienoa vaan lähteä lätkimään sen ”rakaudentunteen” perässä, sen sijaan että etsisi sitä siitä tutusta suhteesta, tutusta ihmisestä, tutusta perheestä ja antaisi lapselle oikean isän ja äidin = lapsen rakkauden? Suhteiden kertakäyttökulttuuri, roskiin ja uutta kehiin heti kun ruoho on muualla vihreämpää, on itsekästä ja sydämetöntä. T: Jätetty, joka elää isää kaipaavan lapsen kanssa ilman rakautta, kun mies lähti sitä rakkautta muualta hakemaan.

Entä jos vain toinen osapuoli kokee ettei sitä rakkautta ole? Ja toinen yrittää ihan oikeasti näyttää rakkauttaan ja ylläpitää parisuhdetta ja lapselle turvallista ja tärkeää omaa perhettä? Onko silloinkin niin hienoa vaan lähteä lätkimään sen ”rakaudentunteen” perässä, sen sijaan että etsisi sitä siitä tutusta suhteesta, tutusta ihmisestä, tutusta perheestä ja antaisi lapselle oikean isän ja äidin = lapsen rakkauden? Suhteiden kertakäyttökulttuuri, roskiin ja uutta kehiin heti kun ruoho on muualla vihreämpää, on itsekästä ja sydämetöntä. T: Jätetty, joka elää isää kaipaavan lapsen kanssa ilman rakautta, kun mies lähti sitä rakkautta muualta hakemaan.

Mä luin kyllä tämän suhteellisen nopeasti vain läpi, mutta mikä oli siis pointti? Miten nuo kiiltonahkakengät sulkee onnen pois? Ja menestyminen elämässä ylipäänsä? Tai toisinpäin, vaatimaton elämä on siis onnellisempaa? Höpö höpö, mitä yleistämistä!
Moni pitkää päivää tekevä ei ole rikas ja onneton tai toisinpäin. Onnellisuus ja tyytyväisyys on aivan muista asioista kiinni. Yksi niistä on asenne!

Hyvä teksti. Itse olen valitettavasti elänyt sitä kulissi-elämää pitkään ja kuvitellut että jos tarpeeksi uskon ja haluan, unelma muuttuu todeksi. Ei muuttunut. Otin vihdoin ne ruusunpunaiset lasit silmiltäni ja kohtasin todellisuuden, joka oli karu.

Nyt toivon että en enää tekisi samoja virheitä ja myös minä voisin saada sekä arjen että tunteen.

Hieno kirjoitus. ♡ tiedän niin tuon kulissin…

Mitä jos sitä rakkautta yrittäisi saada henkiin siinä elämässä ja suhteessa, jossa jo elää. Yrittäisi muistella niitä hetkiä, kun se roihusi. Ihminen itse kadottaa sen tunteen ja itse sen voi myös taas uuestaan löytää, jos vain haluaa. Olihan se tunne joskus olemassa juuri sen vieressä nukkuvan ihmisen kanssa. Aina ei vaihtamalla parane. Arki tulee vastaan joka suhteessa. Etsitkö sitä kadotettua tunnetta jälleen aidan toiselta puolen…?

Viisaasti puhut. Uskon, että omassa avioliitossani olisi yhteys voinut hyvinkin löytyä uudestaan, kun viimein kolmen vuoden pikkulapsiajan valvomisen jälkeen olisin viimein jaksanut olla myös vaimo, enkä vain väsynyt äiti. Ruoho oli kuitenkin jo alkanut vihertää aidan takana ja menetin mieheni. Luulen, että näin asioita ratkovat ihmiset helposti tosiaan toistavat mallia elämässään,

Ihana teksti. Sopii mun elämäntilanteeseen täydellisesti, ja rohkaisee vielä enemmän tekemään todella pelottavan muutoksen.

Niin hyvin kirjoitettu. Samastuin täysin

Entä jos vain toinen osapuoli kokee ettei sitä rakkautta ole? Ja toinen yrittää ihan oikeasti näyttää rakkauttaan ja ylläpitää parisuhdetta ja lapselle turvallista ja tärkeää omaa perhettä? Onko silloinkin niin hienoa vaan lähteä lätkimään sen ”rakaudentunteen” perässä, sen sijaan että etsisi sitä siitä tutusta suhteesta, tutusta ihmisestä, tutusta perheestä ja antaisi lapselle oikean isän ja äidin = lapsen rakkauden? Suhteiden kertakäyttökulttuuri, roskiin ja uutta kehiin heti kun ruoho on muualla vihreämpää, on itsekästä ja sydämetöntä. T: Jätetty, joka elää isää kaipaavan lapsen kanssa ilman rakautta, kun mies lähti sitä rakkautta muualta hakemaan.

Anteeksi en jaksanut edes lukea loppuun! Kommenttini Sannin sanoin:”Mitähän vittua?” Ihan turha itkeä, jos aika menee kulissien kiillotteluun!

Niin, olisi ehkä kannattanut lukea. Se pointti kun tulee siellä lopussa ja vaatii sen, että lukee tekstin ajatuksella läpi.

Mä luin kyllä tämän suhteellisen nopeasti vain läpi, mutta mikä oli siis pointti? Miten nuo kiiltonahkakengät sulkee onnen pois? Ja menestyminen elämässä ylipäänsä? Tai toisinpäin, vaatimaton elämä on siis onnellisempaa? Höpö höpö, mitä yleistämistä!
Moni pitkää päivää tekevä ei ole rikas ja onneton tai toisinpäin. Onnellisuus ja tyytyväisyys on aivan muista asioista kiinni. Yksi niistä on asenne!

Hyvä teksti. Itse olen valitettavasti elänyt sitä kulissi-elämää pitkään ja kuvitellut että jos tarpeeksi uskon ja haluan, unelma muuttuu todeksi. Ei muuttunut. Otin vihdoin ne ruusunpunaiset lasit silmiltäni ja kohtasin todellisuuden, joka oli karu.

Nyt toivon että en enää tekisi samoja virheitä ja myös minä voisin saada sekä arjen että tunteen.

Hieno kirjoitus. ♡ tiedän niin tuon kulissin…

Mitä jos sitä rakkautta yrittäisi saada henkiin siinä elämässä ja suhteessa, jossa jo elää. Yrittäisi muistella niitä hetkiä, kun se roihusi. Ihminen itse kadottaa sen tunteen ja itse sen voi myös taas uuestaan löytää, jos vain haluaa. Olihan se tunne joskus olemassa juuri sen vieressä nukkuvan ihmisen kanssa. Aina ei vaihtamalla parane. Arki tulee vastaan joka suhteessa. Etsitkö sitä kadotettua tunnetta jälleen aidan toiselta puolen…?

Viisaasti puhut. Uskon, että omassa avioliitossani olisi yhteys voinut hyvinkin löytyä uudestaan, kun viimein kolmen vuoden pikkulapsiajan valvomisen jälkeen olisin viimein jaksanut olla myös vaimo, enkä vain väsynyt äiti. Ruoho oli kuitenkin jo alkanut vihertää aidan takana ja menetin mieheni. Luulen, että näin asioita ratkovat ihmiset helposti tosiaan toistavat mallia elämässään,

Ihana teksti. Sopii mun elämäntilanteeseen täydellisesti, ja rohkaisee vielä enemmän tekemään todella pelottavan muutoksen.

Niin hyvin kirjoitettu. Samastuin täysin

Anteeksi en jaksanut edes lukea loppuun! Kommenttini Sannin sanoin:”Mitähän vittua?” Ihan turha itkeä, jos aika menee kulissien kiillotteluun!

Niin, olisi ehkä kannattanut lukea. Se pointti kun tulee siellä lopussa ja vaatii sen, että lukee tekstin ajatuksella läpi.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *