Rakkaus on meidän sylimme ja siihen syliin olemme jo jääneet

Me tapasimme seitsemän vuotta sitten junassa. Kaksi matkalla olevaa. Kumpikaan ei tiennyt, että minne. Tässä me tänään olemme edelleen matkalla. Emme tiedä minne tai tiedämmehän me.

Tähän väliin runo. Juuri menehtyneen Miki Liukkosen runo. Rauha hänen levottomalle sielulleen.

”Eivätkä ne mitä näen ole unta, eivätkä kissat kuole vaan muuttuvat valoksi. Niin kuin ei Nepalkaan katoa vaan kohoaa hitaasti taivaisiin. Minun käy sääliksi halkeamissa nukkuvia paraatisilmäisiä lapsia. Minä olen kaukana sänkyni keskellä joka on lämmin kuin huokaus. Ajatusteni keskellä joka hemmetin hetki. Antakaa anteeksi, kaiken keskellä minä elän vielä.”

Takaisin matkaamme. Me tiedämme minne haluamme mennä. Suothan että kerron.

Syli

Meistä jokainen etsii syliä. Turvallista, vastaanottavaa ja rakastavaa syliä. Syliä jossa kohdata rauha. Voi kuinka olemme sitä etsineetkään. Olemme ulapalla ajelehtivia veneitä jonka kyytiin olemme halunneet hänet jonka kanssa soutaa viimein rannalle. Levittää viltti ja käydä sen päälle taivasta katsellen. Ottaa käsi käteen ja todeta, että tässä on hyvä. Tähän haluan jäädä. Me olemme puhuneet siitä, että onko se pelkkää utopiaa, tavoittamaton haave, rakkausfantasiaa.

Herkkyys

”Pieni on piiri elämän, sille joka kokee enemmän”. Olet kirjoittanut tämän lauseen. Se kertoo sinusta itsestäsi. Sinustakin. Herkkyys on hyve jos sen tunnistaa itsestään, jos sille antaa luvan. Herkkyys on erityistä. Sille pitää antaa lupa.

Sinun herkkyydessä valo on häikäisevän kirkas ja pimeä syvä kuin marraskuinen ilta. Minä tiedän tämän kaiken. Sen herkkyyden tarjoamme siinä vieressä istuvalle ja pyydetään, että ota koko paketti. Älä vain osia siitä.

Valo, varjo, valo, varjo, valo, varjo. Jokainen tunne potenssiin sata. Syli on yhtä kuin turva. Meidän miehuutemme ei pienene sillä, että me sanomme ääneen, että haluamme turvaan. Sillä yksin tämä herkkyys tappaisi lopulta meidätkin.

Valo, rakkaus, ranta

Sinä olet tänään palannut juurillesi. Kyllä meillä juurettomillakin on juuret. Tämä ilta on valo. Tämä kaikki tässä ympärillämme. Kaunis kesäyö, hetki, kyläläiset, ystävät, musiikki, yhteys ja rakkaus. Eniten tuo viimeinen vie meitä eteenpäin. Nostaa valona meidät sängystä sen pimeimmänkin aamun keskeltä. Rakkaus on meidän sylimme ja siihen syliin olemme jo jääneet.

Jokaisen loputtoman marraskuun reunalla kotiloi kevään, lohdun ja rakkauden valo. Tämä hetki tässä. Syli on meissä itsessämme. Sinä itse olet syli. Levitä se vielä isommin auki ihmisen tulla. Olet turvassa, sillä sinä olet rakkauden puolella. Kiitos että olet juuri sinä. Sinä olet tärkeä.

Loppuun vielä kirjailija, ihmisen Miki Liukkosen kuolinilmoituksesta hänen omia sanojaan:

”Niin kaikki tämä

kaikki kuultu

ja mitä tulevaisuudessa kuullaan

kaikin sydämin nähkää.”