”Sain paniikkikohtauksen jos minut otettiin lähelle”

”Olin parisuhteessa mieheen. Mies oli vahva, suojeleva, monella tavalla koetti kohottaa itsetuntoani ja opetti minut näkemään oman kauneuteni. Kuulostaa kovin hyvältä, eikö? Hänessä oli omat erikoisuutensa, välillä minulla oli tunne että kaikki ei ole ihan ok. En kuitenkaan ymmärtänyt mitä oli tekeillä. Useamman kuukauden jälkeenkin minulla oli olo, että en tunne miestä ollenkaan.

Jos kysyin häneltä asiaa, joka hänen mielestään ei kuulunut minulle, en saanut ikinä vastausta vaan kysymys ohitettiin. Mikäli kysyin uudestaan, mies piti mykkäkoulua ja kielsi kaiken yhteyden – häntä ei saanut kiinni ei viestillä, ei puhelimella, ei mitenkään. Tai jos kyseenalaistin hänen toimintansa, vastaus oli, että ei kun et nyt ymmärrä. Ei kun sä et vaan tajua, kun et ole tottunut siihen, että susta pidetään huolta. Ei, kun sä lähestyt tätä nyt ihan väärin. Samaan aikaan samaan aikaan löysin itseni alastonkuvista ja lähettelemässä seksintäyteisiä viestejä miehelle kesken työpäivää, joissa kuvailen yksityiskohtaisesti, miten hänet tyydytän. Tämän eksäni halut olleet millään tavalla vanilijaiset, ja jotenkin päädyin niitä haluja aina tyydyttämään, vaikka en tiennyt halusinko sitä aina kun hän halusi, tai halusinko tulla käytetyksi juuri sillä tavalla. Ja joka helvetin kerta, kun mies oli seksuaalisesti lähelläni, olin hermostunut ja näin jälikäteen voisi kai sanoa, että pelkäsin.

Suhde päättyi tekstiviestillä. Sain kirjaimellisesti viestin, jossa sanottiin ”Sori, en pysty tähän enää. Poistan sun numeron”. Kuukausi hiljaiseloa, ja hän on vikittelemässä jotain aloitusta uudelleen, oli kai tylsää. Sen jälkeen useamman kuukauden ajan taas yritystä, kunnes lopulta antoi olla.

Oli minulla muutama mies sen jälkeen: yhden yön juttuja ja avoin suhde. Ja sitten lyhyt suhde amerikkalaisen kanssa. Käsittämättömän hienoja keskusteluja, herrasmiesmäistä käytöstä, lämpöä, läheisyyttä ja normaali suhtautuminen hellyyteen. Yksi yö, joka oli lähestulkoon taianomainen tunnelmaltaan – ja minä sain jonkinasteisen paniikkikohtauksen. Onneksi amerikkalainen oli nähnyt paniikissa olevia ihmisiä aiemminkin ja sai minut rauhoiteltua nopeasti.

Jälkikäteen jäin miettimään sitä paniikkikohtausta. En ymmärtänyt mistä se johtui, koska kaikki oli hyvin tämän amerikkalaisen kanssa. Sitten näin pinterestissä jutun seksuaalisista narsisteista. Klikkasin sen auki ja aloin lukemaan. En tainnut päästä edes puoliväliin kun tuntui siltä että joku olisi potkaissut ilmat ulos keuhkoistani. Mitä pidemmälle pääsin, sitä oksettavampi olo minulle tuli. Siinä kuvattiin eksääni, lähes sanasta sanaan kaikki piti paikkaansa.

Erosta taisi olla kulunut viisi vuotta, kun olin käsitellyt asiaa niin paljon, että pystyin myöntämään itselleni missä tilanteessa olin ollut. Eksäni käytti groomaustekniikoita, rakkauspommitusta ja manipulointia saadakseen mitä halusi ja miten halusi ja teki sen niin taitavasti, että en edes tajunnut koko tilannetta. Luulin haluavani sitä, ja pikkuhiljaa mies sai manipuloitua koko ajatusmaalimani täysin toisenlaiseksi – sellaiseksi, mitä en tunnista enää ja mitä en olisi tunnistanut ennen häntä omaksi itsekseni. Hän opetti – tarkoituksella tai tahtomattaan – että arvoni on sama kuin ne seksuaaliset teot, joita pystyin hänelle tekemään. Tuollaisen kokemuksen jälkeen oireilee paljon; se mielestäni selittää itselleni hyvin epätavallisen käytöksen eron jälkeen. Se oli hyväksynnän hakemista, sen hyväksynnän, jota suhteen aikana sain seksuaalisista teoistani. Se loppui tosiaan tähän amerikkalaiseen.

Kirjallisuudessa sanotaan, että näiden seksuaalisten narsistien uhrit eivät ymmärrä suhteen aikana tilanteessa olevan mitään pahaa ja että usein niiden aiheuttamat traumat tulevat esille vasta normaalien, hellyyttä ja läheisyyttä haluavien henkilöiden kanssa. Allekirjoitan tämän täysin. Tarvittiin vain yksi mies, joka piti kädestä, otti syliin, kunnioitti sitä mitä minä haluan ja varmisti joka vaiheessa, onhan tämä ok – ja minä sain paniikkikohtauksen. Muistan siitä sen että pakokauhunomaisesti halusin pois siitä tilanteesta. Vaikka kaikki oli ihan hyvin ja minä olin turvassa.

Tässä se pähkinä onkin purtavaksi. En koe, että minua olisi ennen amerikkalaista raiskattu, mutta hyväksikäytetty oli kyllä. En minä niitä varsinaisesti myöskään kadu, joskin olihan niissä asioita ja ihmisiä, jotka olisivat saneet jäädä välistä. Avoin suhde harmittaa eniten, koska olin siinä vaiheessa eron jälkeen vielä täysin rikkinäinen ihminen ja sen kariutuessa hajosi myös ystävyys henkilön kanssa, jota arvostin aika korkealle.

Entäs nyt sitten? Kyllä minä parisuhteen haluaisin, mutta tuon kokemani jälkeen se ajatus pelottaa. Se paniikkikohtaus pelottaa, kun nykyisin tunnen sen hiipivän päälle jo halauksesta. Kai tämänkin ongelman kanssa voi kehittyä ja käsitellä sitä, mutta kyllä siinä kumppanilla saisi olla pyhimyksen kärsivällisyys.”