Havaintoja parisuhteesta

Salaa raskaaksi osa 2

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Sain aamujulkaisuun viitaten muutaman tarinan teemasta salaa raskaaksi. Kertojana kaksi naista ja yksi mies.

Tarina 1:

”En halunnut kommentoida omallani nimellä kommenttikenttään. Mutta oma äitini oli tällainen salaa raskaaksi tyyppi. Sai pidettyä isän vielä 3 vuotta, ennen kuin ero tuli. Isälle riitti kaksi poikaa edellisestä liitosta ja kaksi nykyisestä. Äiti halusi kolme tyttöä. Salaa kävi kierukan poistamassa, vähän muuttourakan jälkeen kevyissä nousuissa hieman petipuuhia. Vasta toisen kolmanneksen alussa kertoi ”iloutisen”. Sisko on silti rakastettu ja mulle älyttömän tärkeä.”

Tarina 2:

”Sinulla oli tuolla teksti tuosta raskaaksi salaa tulemisesta. En asiasta ole omalla kohdallani varma, mutta epäilys on jostain manipulaatiosta. Exän kanssa oli eräs vuosi tilanne, että olin lähtemässä liitosta, ja sen syksyn aikana harrastimme yhden kerran seksiä, suojauksen kanssa, mutta hän tuli sitten raskaaksi siitä kerrasta ja on mietityttänyt, että oliko kondomia jotenkin kopeloitu. Toki ihana poika minulla nyt, mutta eroaminen puolisosta venyi sitten hieman tämän raskauden ja uuden lapsen johdosta.”

Tarina 3:

”Äitini tuli salaa raskaaksi. Hän on myöntänyt sen minulle myöhemmin kännipäissään. Isäni oli lähdössä liitosta ja äitini jätti ehkäisyn pois ja ehdotti isälleni pelkkää seksisuhdetta. Isällä oli toki vastuu että suostui sellaiseen. Isälle hän ei kertonut jättäneensä kierukan pois. Lapsen synnyttyä isä lähti silti suhteesta, mutta on ollut hyvä isä syntyneelle lapselleen.”

X