Havaintoja parisuhteesta

”Se kamala tunne, kun lapsen käsi irtoaa kädestäni”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Erosimme parisen vuotta sitten ja jouduin muuttamaan pois vaimoni sekä lapseni luota. Tuon lapsen, jonka syntyä ennen kasvoin henkisesti ja uskalsin astua askeleen tuntemattomaan.

Lisäksi menetin parisuhteen, jossa olin pitemmän hetken kamppailemassa eroamisen kanssa koska en saanut olla siinä oma itseni.

Kuitenkin käytyäni kasvutarinaani eteenpäin löysinkin toisesta niitä asioita, joihin aikoinaan rakastuin. Tämä kasvu kuitenkin ajoi minut loppuun raskaan työn yhteydessä.

Mutta se ei ole mitään niin raskasta jota nykyisin koen joka kerta kun lapseni käsi irtoaa kädestäni ja hän lähtee äitinsä luokse.

Ei ole oikein että isien kohdalla yhteiskunta, viranomaiset ja työelämä eivät anna samaa mahdollisuutta olla isä kuin äidille annetaan mahdollisuus olla äiti.

Teen reissuhommia, ja niiden johdosta en pysty aina tapaamaan poikaani kuten hänelle olisi parasta. Näemme joka viikko, mutta aina välillä näkemisen välillä on liian monta päivää. Joka kerta kun näin käy niin poikani näyttää ikävänsä ja kun hän ei sitä sanoin pysty kuvaamaan niin tekee sen käytöksellään.

Jos en pääse paikalle, niin käytän vaikka videopuhelua pitääkseni lapsella muistoa yllä isästä, joka tekee parhaansa, mutta on ainakin tällä hetkellä olosuhteiden vanki.

Ja ei se ole siitä kiinni ettenkö olisi yrittänyt muuttaa tilannetta. Olen hakenut vajaa pari vuotta uutta duunia, mutta en voi ottaa vastaan mitä tahansa työtä koska pahimmillaan elatusmaksuni pysyvät samoina vaikka tulot vähenevät.

En voi luottaa siihen että viranomaiset tukevat tätä muutosta. Pahimmillaan voin menettää kaiken.

Miehet kertovat toiselle miehelle, että kuinka paha on olla etävanhempi ja jättää lapsensa kerta toisensa jälkeen toisen vanhemman luokse. Olen odottanut että aika lieventää tätä tunnetta, mutta nyt olen kääntymässä siihen, että ei tämä tunne ole koskaan helpompi.

Se pienen lapsen vilkutus ja katse on parasta mitä tiedän, mutta sillä eron hetkellä se on jotain niin raastavan surullista. Sen lisäksi kun vielä käy niin että lapsi haluaa tulla uudestaan vilkuttamaan ja tiedät hänen tuntevan jo siinä ikävää, niin se suru on jotain niin tuskaisaa ja se istuu olkapäällä aina siihen saakka kun näet lapsen uudestaan.”

Lue myös

X