Havaintoja parisuhteesta

”Seksielämä oman itseni kanssa on ihanaa”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Meillä ei ole mitään syytä olla yhdessä paperilla. Minä olen mielenterveysongelmainen empaattinen kasa tunteita ja mies on ratkaisukeskeinen huithapeli, jonka käsistä raha valuu aina vahingossa pois. Me tulemme eri taustoista, minä kristillisestä konservatiivisesta kiiltokuvaperheestä ja mies kodista, jossa vanhempien erosta tehtiin lasten taakka ja yritetään tehdä sitä vieläkin, kun lapset ovat kasvaneet jo aikuiseksi.

Molemmat kannamme erilaisia painolasteja noista menneisyyksistä. Me olemme kulmikkaita, vähätuloisia, toisella varhaiseläke miltei sormien päässä ja toinen odottaa että jonain päivänä luottotiedot vielä palaavat takaisin, kun vaan jaksaa kituuttaa.

Ja me rakastamme toisiamme ihan hurjasti. Menimme viiden vuoden seurustelun ja eri osoitteissa asumisen jälkeen naimisiin. Itkin hääyön jälkeisenä aamuna, koska ainoa mitä ajattelin oli, että seuraavan kerran kun emme ole naimisissa, tarkoittaa se että jompi kumpi on kuollut. Vaikka tulevaisuutta ei voi tietää, yhteinen ajatus liittoa solmiessa oli ja on, että me emme tarvitse ketään muuta.

Vaikka eihän se ole totta. Sanot kirjoituksissasi niin usein, on väärin olettaa, että yksi ihminen voisi täyttää toisen kaikki tarpeet. Ja niinhän se on. Se on epärealistista ja epäreilua eikä meilläkään toinen kaikkia tarpeita täytä.

Minä elän osittain omasta sosiaalisesta elämästä. Minulle ystävyys ja yläkoulumainen bff-suhde on tärkeä vastapaino parisuhteelle, enkä tule luopumaan siitä enkä muista ystävyyssuhteista tai niiden sisällöstä puolisoni vuoksi.

Minun tarpeeni liiton ulkopuolelta on täysin ei romanttinen suhde, joka on pelkkää puhetta ja ystävyyttä. Puolisoni ei nauti tuntien keskusteluista ja analyyseistä, minä hengitän niitä. Siispä ne tulevat suhteen ulkopuolelta. Yhteiskunnallisesti täysin hyväksyttävää, mutta kyllä tätäkin monet kyseenalaistavat. ”Eikö puolisosi ole paras ystäväsi?” No totta kai on, mutta minulla on muitakin parhaita ystäviä, joiden kanssa meillä on oma maailmamme ja priorisoin ne suhteet hyvin korkealle ja annan niille paljon aikaa.

Entä seksi. Kuten monilla, ei meilläkään halujen määrä kohtaa. Mies tekee paljon töitä ja väsyneenä ei usein jaksa. Minä taas aikuis-iällä olen löytänyt itsestäni piilossa olleen bi-seksuaalin. Minä haluan seksiä miltei päivittäin ja olen löytänyt täydellisen petikaverin hetkiin, kun mies on töissä tai liian väsynyt tai kaipaa omaa rauhaa. Tämä petikaveri on upea nainen, tuntee kaikki haluni ja ei pelkää toteuttaa villejäkin fantasioita, jotka taas eivät kuulu minun ja mieheni (erittäin hyvään joskin harvaan) seksielämään.

Tuo nainen olen minä itse.

Vaikka luulen, että saisin ehdottomasti siunauksen suhteessani hakea seksiä muualta, ei se sytytä. Tuntuu hankalalta ajatukselta koskettaa tai tulla kosketetuksi jonkun suhteemme ulkopuolisen taholta. En kaipaa sitä. Välillä toivon, että kaipaisin mutta ei. Seksiä silti täytyy olla enemmän ja minä olen aina saatavilla. Ja ai että minä olen hyvä.

Joillekin suhteessa masturbointi tai sooloseksi katsotaan loukkaukseksi partneria kohtaan. Höpö höpö sanon minä. Seksielämä oman itseni kanssa on ihanaa. Usein teen sitä ”salaa” (ihan vain koska se on ajatuksena hauskaa), uusissa paikoissa, yhdistän siihen mitä ikinä keksin ja pidän itseäni kuin kuningatarta. Olen suhteemme sisäinen toinen nainen ja se tuntuu ihanalta. Olen aina olemassa vain ihan itseäni varten jos haluan ja tasapainotan meidän parisuhteemme seksielämää sopivasti.

Kuulostaa kai kummalliselta eikä siltä perinteiseltä. Tiedän, että uskosi siihen, että kukaan ei pettäisi on hatara. Meitäkin kuitenkin on. Tuntuu, että olemme ulkoistaneet juuri ne tarpeet suhteessamme, mitkä tarvitsee ulkoistaa. Meidän tapauksessamme seksi vain ei ole yksi niistä. Meillä seksi tulee sisältä päin, joko yhdessä tai itsekseen ja tämä sopii minulle täydellisesti. Jos tilanne joskus muuttuu, tiedän meidän olevan valmis avaamaan suhteen oven, mutta nyt me haluamme pitää sen kiinni.

Varmasti kaikki voi joskus muuttua, onhan elämä epävarmaa. Etenkin meidän yhteiskunnan renttujen, jotka laskevat viikkobudjetteja ja itkevät yhdessä sitä, että rahaa tai mielenterveyttä ei ole. Silti nyt monen vuoden avioliiton jälkeen valitsemme joka aamu edelleen toisemme ja teemme sen kevyin mielin. Me tunnemme toisemme oikeat ja nurjat puolet ja olemme rakastuneita lähmäisimpiinkin henkisiin sopukoihin. Meillä on omat sääntömme ja rakkaus, ei paljon muuta.

Vaikka onhan meillä. Meillä on myös lapsi ja kohta toinen. Nekin pelkkää rakkautta. Ajatelkaa raukkojen tulevaisuutta köyhässä taidepummien taloudessa, jossa kunnioitus, suukot ja pupu tupuna ovat tärkeämpiä kuin ruutu-aika. Lapsiparat.

Terveisin
Runkkari-äiti ja Hiljainen mies
Täysin sopimaton rakkauspari

 

Lue myös

X