Sinnitellään, saatana!

Nainen tarttuu miehen käteen ja he kävelevät yhdessä kohti huoneen perällä sijaitsevaa sänkyä. Sängyn edessä mies painaa huulensa vasten naisen huulia ja nainen tuntee sisällään lämpimän aallon.

Hän ei enää jaksa lukea. Uni alkaa painaa hänen silmään kiinni. Hän laskee lukemansa kirjan yöpöydälleen. Vetää peittoa ylemmäksi. Hänen vierellään nukkuu ihminen joka nukahti antamatta yhtään kosketusta tai sanomatta sanaakaan. Heidän sänkynsä reunoihin on muodostunut kaksi ihmisen kokoista kuoppaa. Keskellä on kohouma. Siinä on viimeksi kaksi ihmistä maanneet yhdessä muutama vuosi sitten.

Siitä on tasan kaksi vuotta kun he ovat viimeksi harrastaneet yhdessä seksiä.

Ennen nukahtamistaan kirjastaan romantiikkaa hakenut muistelee vuosi sitten tapahtunutta kohtaamista työpaikan juhlissa. Muistaa kuinka hyvältä tuntui olla katseen kohteena, kuinka hyvältä tuntui tuntea olevansa haluttu, ihminen eikä pelkästään väkisin ylläpidetty rooli. Hän päätti että huomenna hän menisi bussissa istumaan penkkiriville, jossa istuisi joku toinen ihminen ja toivoisi töyssystä matkaa, jotta edes vahingossa tulisi kosketetuksi.

…

Suomalainen on sinnikäs ihminen. Sisua perkele huutaa suomalainen kun ei enää jaksaisi, mutta sisäinen ääni pakottaa jaksamaan. Helpolla ei luovuteta ja jos luovutetaan niin siitä pitää tuntea syyllisyyttä vuosikymmenten ajan. Vielä olisi voinut olla sisukkaampi, sinnikkäämpi ja puskea eteenpäin vastatuulessa, koska kärsimys jalostaa ja tarjoaa tulevan taivaspaikan.

Eronnut en, mutta monta kertaa olisi tehnyt mieli tappaa. Niin on moni vanhankansan avioliittolainen sanonut elämänmittaisen suhteensa salaisuudeksi. Se mikä jää sanomatta ääneen on lukuisat rakastajat, jotka loivensivat murhanhimoa. Puhumattakaan liiallisesta alkoholin käytöstä, joka oli menneiden sukupolvien tavaramerkki. Päissään jaksoi paremmin, sanoi eräs kahdeksankymppinen puhuessaan menneisyydestään.

Jaksoi paremmin, sillä jaksaa pitää. Ikenet verillä perkele tuon suon läpi niin että heilahtaa. Ja olkoon tuo suo sitten vaikka parisuhde. Suon toisella puolella on nimittäin se kuuluisa viimeinen kivi, joka on syytä kääntää ennen irti päästämistä. Matka suon läpi kestää muutaman vuosikymmenen tai ainakin niin pitkään kun lapset ovat omillaan. Sen jälkeen voi alkaa elää omaa elämää, paitsi suon takana odottaakin uusi suo jonka läpi on mentävä niin että heilahtaa ikenet verissä ja elämäänsä ja parisuhdettaan suorittaen. Pakokeinona tutut viina ja rakastajat. Vaan luvalla rakastajia ei saa olla, koska sehän on sairasta, koska yhden kumppanin pitää riittää, paitsi jos kaiken tekee salaa.

Ja voi pojat, niinhän me teemmekin. Hotellin yökerhon pöydissä saalistaa työmatkallaan pukuun sonnustautunut perheenisä, jonka tehtävänä on puhua kauniisti perhearvoista. Tuo isä löytää tiensä toisesta työpaikasta työmatkalle tulleen väsyneen perheenäidin ja yhdessä he päätyvät hakemaan toisistaan sitä, mitä kotona eivät ole saaneet aikoihin. Sen jälkeen voi taas paheksua heitä, jotka puolisoaan pettävät.

Pyhyys ja tekopyhyys ovat yhden henkäyksen päässä toisistaan ja aivan liian usein täysin sama asia.

Sen jälkeen sinnitellään suhteessa. Sinnitellään vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen. Sinnitellään saatana! Joka vuodesta saa uuden leiman parisuhdepassiin ja kun on 45 leimaa passissa saa sinnikkyysmitalin. Tai luulee saavansa. Huijaustahan se lupaus on ollut. Ei tule palkintoa, ei mitalia eikä taivaspaikkaa. Viimeisen käännettävän kiven alla olikin paperilappu, jossa teksti: ”Mitä sinä kuvittelit tämän kiven alla olevan?”

Jo ennen loppusuoraa alkaa katkeruus nostaa vihaista päätään. Jonnekin se sanat on sisältään purettava. Siinä olisi vielä pieni mahdollisuus havahtua ja kääntääkin syyttävä sormi itseensä päin, vaan helpompaa on kääntää se kohti toisia. Kohdistaa vihaiset sanansa koko maailmaa vastaan, sillä kun peili näyttää virhettä niin peilissä ja maailmassa on vika.

Ei katsojassa.

Silti on yksi lohtu, yksi asia josta olla ylpeä. On koko elämänsä tehnyt niin kuin on sanottu. Pitää olla sisukas, sinnikäs, reipas, nöyrä ja hyvä puoliso. Hyvän puolison arvonimen saa sillä, että ei eroa edes silloin kun todellakin pitäisi ja sillä että eihän se lyö. Timanttihäät ja kahvia sukulaisille. Samalla oman kahviin sekoittuu metallinen maku. Iho on tyhjä kosketuksista. Silti heistä pyydetään ottamaan mallia. He tietävät jotain rakkaudesta, sillä he ovat olleet vuosikymmenet yhdessä. Kukaan vaan ei tiedä, että viimeiset kolme vuosikymmentä he ovat nukkuneet eri huoneissa toisiaan kohtaamatta.

…

Nainen makaa miehen lusikassa. Mies tuntee naisen ihon pehmeyden sormissaan. Mies alkaa kirjoittaa sormellaan naisen selkään sanoja. Sanat muodostavat rakkauden muotoisen lauseen. Rakasta mua! Ota mut!

Enempää hän ei pysty enää lukemaan. Hän laittaa kirjan yöpöydälleen. Sängyn toisella reunalla nukkuu ihminen joka nukahti sanomatta sanaakaan, antamatta kosketustakaan. Huomenna hän tilaisi itselleen kampaajalle ajan. Ei siksi, että tarvitsisi uuden kampauksen, vaan siksi, että hiuksia pestäessä hän tuntuisi kosketuksen hänen hiuksissaan.

Pieni kaunis hetki sinnittelemisen keskellä ja ennen nukkumaanmenoa kirjasta luettua romantiikkaa.

Nukahtaminen kosketuksetta.