”Tänä päivänä iloitsen siitä, että olen elossa”

”Viisi vuotta sitten vietin ystävänpäivää psykiatrisella suljetulla osastolla, koska olin ollut vähällä tehdä itsemurhan. Olin väsynyt, uupunut, luovuttanut ja kaikkeni antanut enkä nähnyt enää kovin montaa pakotietä elämästäni.

Nuo 36 vuorokautta olivat yhdet mun elämäni parhaat. Ensimmäistä kertaa elämässäni mä uskalsin päästää irti kannattelusta ja myöntää ympärilleni, että mä en jaksa enää. Ensimmäistä kertaa elämässäni hiljaa pärjääminen ei ollut enää vaihtoehto ja mun oli pakko myöntää, että tarvitsen apua. Ja sit minä sitä apua viimein sain.

Tuosta päivästä on tultu tosi pitkä matka tähän hetkeen. Minä oon itkenyt, huutanut, pelännyt ja uhannut, mutten ole enää koskaan kuvitellut, ettei vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia olisi. Mua on vihattu, haukuttu, pilkattu, häpäisty ja lyöty, mutten ole enää koskaan luullut, etteikö mun ympärillä mua autettaisi kun minä apua oikeesti tarvitsen.

Tänä päivänä voin oikeasti sanoa olevani onnellinen omissa nahoissani ja iloinen siitä, että mä olen elossa. Varmaan juuri siksi se mun elämänilo tulee niin kovaa ja korkealta, koska se ei ole koskaan ollut mulle itsestäänselvyys.

Minä haluun kiittää monia ihmisiä mun olemassaolosta. Haluun kiittää kaikkia niitä ihmisiä, jotka piti minut pinnalla nuo kuukaudet ja jaksoi uskoa siihen, että kyllä tää tästä. En valitettavasti muista kovin paljoa noista ajoista, oon siitä pahoillani. Mut minä uskon, että te muistatte ja voitte minua muistuttaa niistä hyvistä hetkistä.

Kiitos ystävä, kun jaksoit järkähtämättömästi uskoa miun kykyisin sillonkin, kun en itse niihin uskonut. Kiitos toinen ystävä, muistan, että olit jollain tasolla tosi isosti minun sydämessä tuolloin. Kiitos äiti, kun soitit minulle apua. Kiitos ukki ja varmaan mummi, kun ajoitte minut sairaalalle ja ukki sanoi päättäväisesti, että kyllä kaikki järjestyy.

Kiitos kaikille niille osaston hoitajille, jotka piti minusta huolta. Kiitos sille osaston lääkärille, joka katsoi mua silmiin ja sanoi, että mua ei laiteta pois osastolta ellen minä itse niin halua. Ja ihan kaikille muillekin, jotka ovat minun elämässä olleet tavalla tai toisella, kiitos elämästä.

Nyt minä jatkan minun unelmien työtäni, jotta voin olla se tyyppi näille nuorille, jota itse olisin tarvinnut elämäni varrelle. Ja ennen kaikkea keskityn olemaan sitä itselleni.”