Havaintoja parisuhteesta

”Tässäkö sitä ollaan loppuelämä, vaikka tunne oli, että haluaisin kokea myös jotain muuta”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Olen ollut yli 10 vuotta naimisissa, kaikkiaan 16v yhdessä mieheni kanssa. Liitto oli jotenkin jumissa, koska olin itse niin lukossa itseni suhteen, en vain tiennyt, mikä on vialla. Avioliitto tuntui myös niin sitovalta, että tässäkö sitä ollaan loppuelämä, vaikka tunne oli, että haluaisin kokea myös jotain muuta. Erokin oli käynyt mielessä, mutta ei kuitenkaan niin vahvana, vaan tuntui, että kaikkea ei olla vielä kokeiltu.

Lopulta minun varsin järisyttävän havahtumiseni seksuaalisuuteni suhteen avasi lukot ja jo se paransi suhdettamme, tuntui niin vapauttavalta. Vähän sen jälkeen avasimme myös suhteemme, koska ihastuin toiseen samaa sukupuolta olevaan henkilöön. Ja olen yllättynyt, miten hyvin kaikki on lopulta mennytkään, keskustellen, ilman erityisempiä myrskyjä. Olen puolisolleni kiitollinen, että hän hyväksyy minut sellaisena kuin olen.

Seurusteluni on myös parantanut avioliittoamme. Myös puolisollani on vapaus löytää toinen. Tavallaan jo se ajatus, että on mahdollisuus olla toisenkin henkilön kanssa suhteessa, on jo vapauttavaa. Näin myöskään yhden henkilön ei tarvitse yrittää olla kaikkea mahdollista, vaan suhteita voi olla eri tyylisiä ja voi saada eri henkilöiltä eri asioita. En silti ole jokaisen kaulaan menevä, eikä nyt ole tarvettakaan, mutta tarvittaessa keskustellaan asiat etukäteen niin, että ne sopii kaikille.

En jotenkin uskaltanut etukäteen toivoa tämän onnistuvan varsinkaan näin hyvin, onhan tämä kuitenkin iso asia kelle tahansa. Meillä on aina ollut kova luotto toisiimme ja on edelleen, se ei ole horjunut, siksi uskalsin näistä puhuakin. Mutta tässä taas totesin sen, että asioita ei saa, jos ei avaa suutaan ajoissa, eikä edes yritä niitä saada, joten keskustelu on vaan se tärkeä asia suhteessa.”

X