Tekijän tukemisesta uhrin tuomitsemiseen

Yksi syy, miksi raiskauksista ei kerrota on se, että uhri saattaa joutua jopa vihan kohteeksi, kuten tällä viikolla olemme huomanneet jääkiekkoilijan tekemän raiskauksen tultua ilmi.

Vuoden 2021 syksyllä pyysin lukijoilta tarinoita seksuaalisesta väkivallasta. Sain 140 tarinaa. Yhtä lukuunottamatta kaikki naisilta. Suurin osa sellaisilta, jotka eivät ole tehneet raiskauksesta rikosilmoitusta. Melkein kaikissa tekijä on ollut oma puoliso tai joku lähellä oleva. Alaikäisten osalta tekijä oli useimmiten sukulainen.

Yli puolet yli 16 -vuotiaista suomalaisista naisista on joutunut seksuaalisen häirinnän tai väkivallan kohteeksi. Varsinkin 1980- ja 1990-luvut ovat olleet seksuaalisen väkivallan kammoaikaa. Nykyään tapauksia nostetaan enemmän esille, mutta valitettavan usea tapaus jää uhrin yksin kannettavaksi. Syinä muun muassa häpeä ja uhrin syyllistäminen.

Jos siirrytään viikolla otsikoissa olleeseen jääkiekkoilijan tapaukseen, niin kommenttikenttä oli paikoitellen kammottavaa luettavaa. Merkittävää tästä teki sekin, että yllättävän moni suomalainen ei enää usko oikeusvaltioon, vaan tietävät paremmin mitä kyseisessä tapauksessa oli tapahtunut kuin poliisi ja oikeustoimi.

Välillä tuntuu siltä kuin tekijällä olisi väliä. Suomalainen jääkiekkoilija sai osakseen valtavasti tukea senkin jälkeen, kun oikeus oli tuominnut hänet raiskauksesta kahden vuoden vankeuteen. Sama tuki loistaa poissaolollaan silloin, kun tekijä on ulkomaalaistaustainen ja joka ei vielä ole edes saanut tuomiota. Moni kun yhdistää seksuaalirikokset rasismissaan aina ulkomaalaisiin. Kerrottakoon, että minun saamissani 140 tarinassa yksikään tekijä ei ollut ulkomaalaistaustainen. Vanhin tekijä 76 vuotias isoisä.

Seksuaalinen häirintä on yhä aivan liian yleistä. Ja vaikka häirintää kokee jokainen sukupuoli, niin pääsääntöisesti uhri on edelleen nainen ja tekijä mies. Meidän miesten on käärittävä hihat ja alettava hommiin. Se et tarkoita sitä, että mennään sosiaaliseen mediaan kutsumaan raiskauksen uhria ”kusiseksi akaksi” niin kuin eräs kiekkovaikuttaja teki, vaan aivan päinvastoin meidän pitää asettua uhrien puolelle ja sanottava tekijöille ääneen, että tämä ei saatana saa enää jatkua näin.

Ehkä yleisen ilmapiirin muututtua turvallisemmaksi uhreille, hekin uskaltautuisivat kertomaan aina ääneen, kun ovat kokeneet seksuaalista väkivaltaa.