Viikko parisuhteestani: Torstai.

Se torstai oli toivoa täynnä. Tai ainakin se oli sitä siihen asti kun heräsin. Sen jälkeen toivo alkoi hiipua. Oli niin hutera olo, että mietin lähdenkö töihin ollenkaan. Jalat kuitenkin pitivät sen verran, että päätin ainakin kokeilla. Vaimo sanoi heti herätessään, että näytän aivan Frankensteinin hirviöltä. Otin kohteliaisuutena, sillä useana aamuna vaimo ei sano yhtään mitään.

Ajattelin tämän kaiken johtuvan vain siitepölystä ja menevän viimeistään viikonloppuna ohi, kun vesisateet tulevat. Auton takaikkuna oli täynnä siitepölyä. Ajattelin ensiksi tehdä omakätisen allergiatestin ja nuolla ikkunan puhtaaksi, mutta päätin olla tekemättä. Samalla muistin vuosien takaa erään ystäväni antaman ohjeen. Jos haluaa olla poissa töistä ja tulla tahallaan kipeäksi, niin kannattaa mennä nuolemaan päiväkodin lattioita. Nimittäin niissä lattioissa muhii maailman kaikki bakteerit ja virukset. Nykyään pitää tosin ottaa joku toinen keino käyttöön, koska onhan se vähän epäilyttävää mennä nuolemaan päiväkodin lattioita, kun ei oma lapsi enää ole siellä. Ja kyllä se silloinkin, kun lapsi oli vielä päiväkodissa, ihmetystä aiheutti.

Koko päivän päässä jyskytti kaksi ajatusta. Huomiseksi on pakko parantua ja anoppi on tulossa tänään yökylään. Huomiseksi on pakko parantua ja anoppi on tulossa tänään yökylään.

Iltapäivällä makasin peiton alla kuumemittari kainalosta sojottaen. Paleli pahemman kerran, vaikka lämpömittari ulkonakin rummutti melkein kahtakymmentä. Yhtäkkiä kaikki muuttui ihanaksi. Vaimoni ja anoppini saapuivat kotiin. Ensin tuli vaimo sängyn viereen ja kysyi herttaisella äänellään, että mikä kulta sinulla on hätänä. Itkunsekaisella äänellä sain soperrettua, että kuume polttaa kuin Saharan aurinko ja kurkku on turvoksissa kuin keski-ikäisen miehen naama lomamatkan jäljiltä. Vaimo silitteli hetken poskeani ja sanoi, että kyllä se kaikki ohi menee. Samassa anoppi syöksähti huoneeseen ja hänellä oli kädessään kupponen kuumaa teetä ja mieltäni piristämään mansikkainen herkkuleivos. Vaimo sanoi, että nosta kulta hieman päätäsi, niin saan pöyhötettyä tyynyä hieman turpeammaksi, niin on helpompi syödä ja juoda. Anoppi lähestyi sänkyä herkkuleivos kädessään ja…

…nousin istuma-asentoon ja kuulin puheensorinaa olohuoneesta. Puheensorinan seasta kuului television pauhaava ääni. Aivastin ja niistin nenäni. Olohuoneesta kuului vaimoni ääni, että älä niistä niin kovaa, ei kuule televisiota. Kömmin peiton alta pois ja kävelin olohuoneeseen. Siellä istui vaimo ja anoppi. Vaimo sanoi, että näytän aika pahalta ja anoppi, että johan sitä jaksettiin sängystä nousta. Teetä ja herkkuleivoksia en nähnyt missään. Olin vain torkahtanut ja nähnyt oudoimman unen ehkä ikinä. Olisihan se pitänyt tunnistaa uneksi jo siinä unen aikana, koska unet ovat usein hyvinkin surrealistisia.

Palasin takaisin makuuhuoneeseen. Minua ympäröi kuusi vuotta vanha parisuhdearki, joka toisinaan on toisella laidalla sieltä laidalta, jossa minun parisuhdefantasiani sijaitsevat. Pitää kuitenkin muistaa, että fantasiat ovat usein toimivampia fantasioina kuin toteutettuina. Olisihan se melkoista hc-meininkiä, jos kipeänä ollessaan vaimo silittelisi poskesta ja anoppi tarjoilisi teetä ja pullaa. Ei sellaista tapahdu kuin unissa, tv-sarja Strömsössä ja niissä internetin lyhyissä videoklipeissä, jotka löytyvät otsikon ”parisuhdefantasiat” alta.

Torstai hikoili lääkkeen vaikutuksen johdosta kohti loppuaan. Kuume lähtisi pikkuhiljaa pois, mutta vaimo ja anoppi pysyisivät aamuun asti. Ehkä se on hyvä juuri noin päin. Tai tiedä sitä sitten.