Havaintoja parisuhteesta

Vääristelyä johon kukaan ei puutu

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Massa on ennätysmäärä ulkomaalaisia työttömiä. Ulkomaalaisten työttömien määrä on kasvanut tällä vuosikymmenellä todella paljon. Joissain suurissa kaupungeissa heitä on enemmän kuin koskaan, kertoo HS. Ei yllätä. Miksi heitä pitäisi haalia maahan lisää?”

Näin villitsee valtionvarainministeri Riikka Purra kannattajiaan sosiaalisessa mediassa. Ja kannattajat taputtavat messiaalleen. Osalla heistä Ukrainan lippu profiilikuvassa, mutta eivät he ymmärrä omaa huvittavuuttaan.

Nimittäisen sen minkä Purra jättää sanomatta on se, että työttömyyden nousun selittää Ukrainasta sotaa paenneet jotka ovat ohjautuneet jo työvoimapalveluiden piiriin. Sitä myös selittää se, että rakennusalalla toimivat virolaiset ovat jääneet joukolla työttömäksi taantuman vuoksi.

Tahallaan Purra jättää syyt kertomatta. Koska tuollaisenaan se ruokkii perussuomalaisten kannattajien rasismia maahanmuuttajia kohtaan. Eikä maahanmuuttajiksi lasketa ukrainalaisia tai virolaisia, vaikka heitä prosentuaalisesti on selvästi eniten Suomessa asuvista ulkomaalaisista.

Tämä tahallinen vääristely on rasittavaa. Se ei ole yllätys, että populistinen puolue sitä tekee, vaan se on, että kukaan ei siihen taaskaan puutu. Hallituksen sisältä siihen ei tietenkään puututa, koska pääministeri Orpo on perussuomalaisten vanki, sillä kuten aiemmin todettua, niin elinkeinoelämän tekemä hallitusohjelma ei toteutuisi ilman perussuomalaisia. Vaan olisiko joku toimittaja voinut kysyä Purralta kysymyksiä liittyen hänen viestinsä. Ei kysytty. Sitä vastoin Iltalehdessä julkaistiin paheksuva kolumni Sanna Marinista ja Helsingin Sanomat kirjoitti samasta henkilöstä liittyen vääriin golftermeihin.

Tämä tässä on rasittavaa. Populismia ja rasismia ei yritetä torjua vaan sen edestä raivataan esteitä pois.

X