Havaintoja parisuhteesta

”Valehtele jokin tyttömäisempi ammatti”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Tarina 1.

”Oltiin kaverini kanssa baarissa ja katseltiin vähän tarjontaa. Kaverini ohjeisti, etten saa kertoa koulutustani tai työpaikkaani, koska miehet ei tykkää, jos on liian paljon kouluja käynyt nainen. Että valehtelee mielummin jotain tyttömäisempää esim. sairaanhoitaja on kuulemma hyvä (mitä ihmettä sekin tarkoitti…).

Olen siis väitellyt tohtoriksi ja vähän lisääkin opiskellut ja varsin hyväpalkkaisessa asiantuntijatyössä. Mieheni, rakkaani, jonka tuolla baarireissulla tapasin on tuntunut kestävän mun epänaisellisen koulutusstatuksen hyvin, liekö sitten hänen itseäni vastaava tulotasonsa, joka on auttanut sen sietämään. Jälkimmäinen lause on huumoria, sanottakoon nyt kaiken varalta.”

Tarina 2:

”Sanoin baarissa ammattiani kysyneelle noin viisikymppiselle naiselle, että olen sairaanhoitaja, johon hän vastasi, että hyi helvetti, ei mies saa olla hoitaja ja lähti paikalta. Myöhemmin näin hänen osoittelevan minua sormellaan ja puhuvan naureskellen kaverilleen.”

Tarina 3:

”Tinderissä tapaamalleni miehelle oli liikaa, kun ensimmäisen kerran nähtyämme sanoin opiskelevani yhteiskuntatieteitä. ”Oot sä sitten joku helvetin feministi”. Join juomani loppuun ja treffit olivat siinä.”

Lue myös

X