Ihmissuhteet

Lapsena adoptoitu laulaja Anna Inginmaa: ”Odotan sopivaa hetkeä tavata biologinen äitini”

Laulaja Anna Inginmaa, 32, sai kouluiässä tietää olevansa adoptoitu. Aikuisena hän otti selville biologisen äitinsä asuinpaikan. Tämä haluaisi tavata Annan, mutta tyttären tunteet ovat ristiriitaiset. Miten kohdata vieras ihminen, josta on vuosien aikana luonut mielessään tietyn kuvan?
19.1.2019 Teksti: Iina Alanko Kuvat: Mirva Kakko/Otavamedia

Äiti, miten minä synnyin? Synnytitkö sinä minut?

Kahdeksanvuotias Anna oli saanut koulun biologiantunnilla tietää, miten lapset saavat alkunsa ja tulevat maailmaan. Kotiin tultuaan hän halusi tietää jännittävästä asiasta lisää.

– Äiti meni hämilleen, mutta selkeää vastausta en häneltä heti saanut, Anna Inginmaa muistelee nyt, 32-vuotiaana.

Seuraavana päivänä saunottiin. Saunan jälkeen äiti ja isä pyysivät Annan ja hänen vuotta nuoremman pikkusiskonsa luokseen.

– He kertoivat, että he rakastavat meitä hyvin paljon ja että olemme heidän omia, rakkaita lapsiaan, mutta äiti ei ollut synnyttänyt meitä. Meidät oli adoptoitu.

Anna muistaa, kuinka eri tavoin hän ja pikkusisko tietoon suhtautuivat.

– Siskoni sanoi, että aha, milloin mä saan pannukakkua. Minä puhkesin itkuun, halasin vanhempiani ja hoin, että rakastan, rakastan heitä.

Jälkikäteen Anna on pitänyt hyvänä sitä, että sai tietää adoptiosta vasta kouluikäisenä.

– Ehdin identifioitua vanhempieni biologiseksi lapseksi. Sitä kokemusta tieto adoptiosta ei muuttanut miksikään.

Kaksi adoptoitua ja kaksi sijoitettua lasta

Annan lapsuudenperhe oli ulospäin kuin mikä tahansa vähän suurempi perhe: liikemiesisä, yrittäjä-äiti, yksi poika ja kolme tytärtä. Se oli kuitenkin myös erilainen. Kuudesta perheenjäsenestä vain kaksi vanhinta lasta olivat biologista sukua toisilleen.

Annan vanhemmat eivät voineet saada omia lapsia, ja perheeseen tulivat aluksi sijoitettuina 7- ja 1,5-vuotiaat sisarukset, tyttö ja poika. Annan vanhemmat olisivat halunneet adoptoida heidät, mutta lasten biologiset vanhemmat eivät siihen suostuneet.

Pari vuotta myöhemmin perhe kasvoi adoption kautta kolmikuisella Annalla. Runsas vuosi sen jälkeen saapui neljäs lapsi, kolmeviikkoinen tyttö, joka myös adoptoitiin.

Vanhempien sisarusten biologiset vanhemmat olivat alkuvuosina lapsiinsa yhteydessä, mutta ajan kuluessa yhteydenpito harveni. Senkin vuoksi se, miten kukin lapsista oli perheeseen tullut, menetti merkityksensä, unohtui.

– En muista, että meidän lasten taustoista olisi koskaan sen kummemmin puhuttu. Edes sukulaisten en muista asiasta maininneen, Anna kertoo.

Kyselyjä ei tullut perheen ulkopuoleltakaan, koska kaikki lapset olivat juuriltaan supisuomalaisia eivätkä siten erottuneet muista esimerkiksi ihonväriltään.

Vanhemmat kohtelivat tasaveroisesti

Arki oli kaikin puolin tavallista lapsiperheen elämää. Vanhemmat kävivät töissä ja lapset koulussa. Sisarukset leikkivät ja harrastivat yhdessä ja erikseen, vuoroin kinastelivat ja vuoroin tukeutuivat toisiinsa.

– Minä ja pikkusiskoni muodostimme tiiviimmän parin ja vanhemmat sisaruksemme toisen. Ehkä biologinen side teki isosiskostani ja -veljestäni läheisemmät toisilleen, tai sitten parien muodostuminen johtui pelkästä ikäerosta.

Annan mukaan vanhemmat kohtelivat lapsiaan tasaveroisesti.

– Olimme kaikki samalla viivalla, ja jokainen haki paikkaansa omalla tavallaan. Suurta draamaa välillemme ei koskaan myöhemminkään syntynyt.

Hetken mietittyään Anna lisää, että hän taisi kuitenkin olla jonkinlainen perheen lellikki.

– Se johtui ehkä siitä, että olin ensimmäinen, joka tuli perheeseemme vauvana. Olin myös ulospäinsuuntautuneempi kuin muut, tykkäsin tanssia, laulaa, piirtää ja maalata.

Kilpatanssia Anna treenasi niin ahkerasti, että tanssi teinivuosinaan maajoukkuetasolla usean vuoden ajan. Vielä tärkeämpää oli kuitenkin laulaminen.

– Pikkutytöstä lähtien tiesin, että haluan isona laulajaksi.

Kun isommat sisarukset tulivat täysi-ikäisiksi, he muuttivat omilleen asumaan. Perheyhteys säilyi, vaikka virallinen sijaisvanhemmuus 18 ikävuoteen päättyykin. Anna ja pikkusisko muuttivat kotoa muutamaa vuotta myöhemmin.

– Nykyään äiti on tukipilarimme ja yhteyshenkilömme. Hänen kauttaan me sisarukset saamme tietää toistemme kuulumisista, jos muu yhteydenpito jää vähemmälle, Anna kertoo.

Biologinen äiti ei aluksi halunnut tavata

Vaikka Annan lapsuus oli kaikin puolin onnellinen, parikymppisenä olemassaolon perimmäiset kysymykset alkoivat vaivata häntä.

– Aloin miettiä biologisia juuriani. Kuka olen, mistä tulen, keneltä olen saanut taiteellisuuteen viittaavat geenini, millainen biologinen äitini on?

Konkreettisen sysäyksen antoi Kadonneen jäljillä -tv-sarja, jonka äärellä liikututtuaan Anna alkoi selvitellä omia taustojaan.

Biologisen äidin nimen Anna jo tiesi – se kerrottiin adoptiopapereissa – mutta hän ei rohjennut itse ottaa tähän yhteyttä. Sosiaalitoimen kautta Anna sai yhteyden sosiaalivirastossa työskennelleeseen naiseen, joka oli aikoinaan luovuttanut Annan vanhemmilleen. Tämä lupasi ottaa selvää, mitä Annan biologiselle äidille nyt kuuluu.

– Muutaman päivän kuluttua hän soitti ja kertoi, että bioäitini asuu jo palvelutalossa – hän oli siis jo aika iäkäs. Sain kuulla myös, että bioäitini on nuorempana valokuvannut ja piirtänyt ja että suvussa oli myös ihan oikea taiteilija, kuvanveistäjä.

Puhelu loppui kuitenkin Annan yllätykseksi lyhyeen.

– Nainen kertoi ensin, että äitini oli ollut iloinen kuullessaan, että minulla on kaikki hyvin. Sitten hän kehotti minua jatkamaan elämääni kaikessa rauhassa ja hyvillä mielin.

Annalla oli puhelun jälkeen pöllämystynyt olo. Hän olisi halunnut kysyä paljon lisää, mutta rivien välistä hän oli kuullut ääneen lausumattoman viestin, että se ei olisi sopivaa.

– Oli kuitenkin kiva kuulla, että biologisessa suvussani oli ollut luovia ihmisiä. Aloin ehkä vähän romantisoidakin sillä ajatuksella, koska olin suuntautumassa vakavasti laulajan ja taiteilijan uralle.

Anna Inginmaa

Kun Anna vuosia sitten löysi biologisen äitinsä, tämä ei halunnut tavata häntä. Nyt tilanne on toisinpäin. – Minä puolestani aloin jänistää ja lyödä jarruja päälle.

”Pelkäsin loukkaavani vanhempiani”

Biologisten juurten tutkiminen jäi sikseen, sillä elämä toi Annan eteen muuta mietittävää. Hänen isänsä sairastui liikehermoja rappeuttavaan ALS-tautiin, ja Anna halusi olla raskaan sairauden edetessä vanhempiensa tukena.

– Asiaan vaikutti sekin, että vaikka vanhempani eivät koskaan yrittäneet estää minua etsimästä juuriani, pelkäsin kuitenkin loukkaavani heitä. Se tunne – näin olen myöhemmin oppinut – on monille adoptiolapsille yhteinen: kun kerran on saanut hyvät ja rakastavat vanhemmat, tuntee jonkinlaista syyllisyyttä, jos ei tyydy siihen. Ikään kuin ei olisi tarpeeksi kiitollinen siitä, mitä on saanut.

Annan isä kuoli noin neljä vuotta sitten. Ennen kuolemaansa hän vei vaimonsa ja kaikki neljä lastaan yllätysmatkalle Kiinaan.

– Se oli surullinen mutta myös kaunis matka, Anna muistelee.

”En halua, että äidin tapaaminen mullistaisi kaiken”

Isän kuoleman jälkeen äidistä tuli Annalle entistäkin rakkaampi ja tärkeämpi. Samoihin aikoihin mieleen palasivat myös hänen omat juurensa.

Vaikka Anna tiesi, missä biologinen äiti asui, hän ei edelleenkään halunnut eikä pystynyt mennä tätä tapaamaan. Mutta tietoa hän halusi lisää.

Palvelutalosta Anna sai kuulla, että aikaisemman yhteydenoton outous ja kuvaannollinen oven kiinni lyöminen olivat johtuneet siitä, että biologinen äiti ei tuolloin ollut halunnut tavata Annaa eikä tutustua häneen. Nyt tilanne oli toinen: biologinen äiti ilahtui Annasta kuullessaan ja toivoi tapaavansa hänet tai saavansa häneltä kirjeen.

– Silloin minä puolestani aloin jänistää ja lyödä jarruja päälle, Anna kertoo.

Anna kuvaa tuntemuksiaan ristiriitaisiksi. Nyt ovi olisi avoinna ja hän voisi mennä kysymään kysyttävänsä, mutta entä jos tapaaminen osoittautuisikin pettymykseksi? Mitä jos iäkäs, palvelutalossa asuva tuntematon kiintyisikin Annaan ja odottaisi suhteelta jotakin enemmän kuin Anna olisi valmis antamaan – tai toisinpäin?

– Asiani ovat hyvin, ja minulla on jo äiti ja perhe. Bioäitini taas on minulle täysin vieras ihminen, jota kohtaan minulla ei ole mitään tunteita. En halua, että hänen tapaamisensa mullistaisi sen kaiken. Haluan suojella perhettäni ja etenkin äitiäni joltain omituiselta ihmissuhdesotkulta.

Pienenä Anna haaveili tulevansa laulajaksi, ja laulaja hänestä myös tuli. Ensimmäinen oma soololevy on tekeillä, ja helmikuussa Anna alkaa emännöidä omaa jazzklubiaan.

Vähän nolona Anna tunnustaa, että vastahakoisuutta biologisen äidin tapaamiseen selittää myös pelko omien kuvitelmien murskaantumisesta.

– Taiteilijuuteni – tai myytti taiteilijuudestani – ei oikein sovi yksiin lapsuudenkotini hyvinvoinnin kanssa. Siksi on ollut jännittävää mystifioida asiaa: että tuolla jossain on taiteellinen bioäitini, mutta en ole häntä koskaan tavannut. En ehkä ole halunnut menettää romanttista illuusiota, jonka olen mieleeni luonut.

”Tiedostan, että aika on käymässä vähiin”

Sitä mukaa kun kuukaudet ja vuodet ovat kuluneet, kynnys tapaamiselle on noussut.

– Olen jäänyt odottamaan sopivaa hetkeä, ja toistaiseksi sitä ei ole tullut. Tiedostan kuitenkin selkeästi, että aika on käymässä vähiin ja olisi aivan hirveää, jos emme koskaan ehtisi tavata.

Prosessi on siis kesken, mutta jonain päivänä, siitä Anna on varma, hän on valmis kohtaamaan biologisen äitinsä. Ehkä jo ensi viikolla.

– Toivoisin, että pystyisimme tapaamaan niin, ettemme jäisi toisillemme mitään velkaa. Antaisin keskustelun varmaan mennä omalla painollaan. Sen haluaisin kuitenkin tietää, kuka on biologinen isäni. Sitä ei kerrota missään.

Menee tapaaminen sitten niin kuin menee, kaksi asiaa Anna haluaisi biologiselle äidilleen sanoa.

– Haluan kiittää häntä siitä, että hän antoi minulle elämän. Ja toiseksi haluan kiittää häntä siitä, että hänen ansiostaan sain rakastavat vanhemmat ja perheen, jossa minun on ollut hyvä olla.

Anna Inginmaa, 32

Työ: Laulaja.

Koti: Asuu yksin kerrostalossa Vantaan Tikkurilassa.

Ajankohtaista: Valmistelee sooloalbumia, joka ilmestyy tänä vuonna. Annan emännöimä jazzklubi käynnistyy Vantaan Kulttuurikeskus Vernissassa 15. helmikuuta.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *