Julkkikset

Jenni Vartiainen suoritti uupumukseen saakka, joutui pakkolomalle ja löysi ilon uudestaan: ”Olen vapautunut itse rakentamistani kahleista”

Muusikko Jenni Vartiainen vartioi yksityisyyttään tarkasti. Hän suoritti elämää. Ja turtui siihen. Suosikkilaulajasta tuli arka ja säikky. Nyt kaikki on kuitenkin hyvin. – Juuri nyt tuntuu, että sivu on kääntynyt. Kirjoitan uutta lukua sekä urallani että elämässäni, Jenni sanoo.

Teksti:
Miia Siistonen
Kuvat:
Kristiina Kurronen/Otavamedia

Jenni Vartiainen on saanut vauvan.

Muusikko Jenni Vartiainen vartioi yksityisyyttään tarkasti. Hän suoritti elämää. Ja turtui siihen. Suosikkilaulajasta tuli arka ja säikky. Nyt kaikki on kuitenkin hyvin. – Juuri nyt tuntuu, että sivu on kääntynyt. Kirjoitan uutta lukua sekä urallani että elämässäni, Jenni sanoo.

”Sinusta pidettäisiin paljon enemmän, jos antaisit ihmisten tutustua sinuun.”

Näin muuan ystävällinen sielu evästi Jenni Vartiaista, 35, muutama vuosi sitten.

Suomen suosituinta naispuolista poplaulajaa kuvataan julkisuudessa usein mystiseksi ja etäiseksi, jopa vähän kylmäksi. Ensiesiintyminen Vain elämää -ohjelmassa 2014 vain vahvisti käsitystä. Hirvensalon artistileirillä nähtiin laulaja, joka kyllä tulkitsi kollegojen kappaleita jumalaisen upeasti.

Mutta kun yhteisen ruokapöydän ääressä olisi pitänyt avata sisintä, hän sulkeutui kuin simpukka. Helsingin Sanomien kriitikko puhui pohjanoteerauksesta ja ehdotti, että Vartiaiselle olisi pitänyt antaa potkut ohjelmasta. Se sattui.

– Olen ujo ja vähän erakkoluonne. Lavalla minulla ei ole mitään estoja, siellä tunnen olevani kotona. Sen ulkopuolella olen superyksityinen. Olen yrittänyt suojella itseäni, ja joskus se on mennyt liiallisuuksiin, hän myöntää.

Jenni ei halua selitellä käytöstään tv-ohjelmassa, toteaapa vain käyneensä kuvausten aikaan läpi ”jumalatonta myllerrystä”.

– Sinä vuonna elämässäni kaikki meni uusiksi, ja olin totaalisen romuna. Suostuin silti ohjelmaan, suorittajaluonne kun olen.

Nyt, neljä vuotta myöhemmin, ahdistuksesta ei näy häivääkään. Vastapäätä istuu hymyilevä ja puhelias nainen, joka uhkuu työniloa.

Jenni Vartiainen
Jenni Vartiainen myöntää, että hän on ujo ja hieman erakkoluonne. Se tekee hänestä monien silmissä etäisen.

– Kymmenen vuotta tein musiikkia samalla sabluunalla. Kolme ensimmäistä levyäni muodostavat trilogian, jossa toistuivat samat elementit ja tekijät. Nyt päätin uskaltaa hypätä tyhjän päälle.

Maistiaista uudesta Jenni Vartiaisesta saatiin esimerkiksi sinkulla Väärään suuntaan.

Me kaksi kadottiin / ainaisiin kiireisiin /

Vauhti korjaa virheet / niin me uskottiin /

Ei enää kiirettä/ On vain tää ikävä.

Sanat Jenni kirjoitti itse. Ne perustuvat hänen omaan elämäänsä.

1. KÄÄNNEKOHTA: Olenkin vain välittäjä

”En ole koskaan tietoisesti pyrkinyt olemaan mitenkään mystinen. Kun tulin aikoinaan hyvin nuorena julkisuuteen, yksityisyyteni rajojen yli tunkeuduttiin väkisin. Se teki säikyksi ja varovaiseksi. Viime vuosina olen alkanut ymmärtää, kuinka paljon energiaa tämä väisteleminen minulta vie. Pitkään minua kahlitsi häpeä ja paljastumisen pelko. Tein sävellysten lisäksi sanoituksia, mutta piilotin suuren osan pöytälaatikkoon.

Nyt tuntui, että aika on kypsä ja olen valmis avaamaan lisää omaa elämääni teksteissäni. Biisieni täytyy olla minulle totta. Olen laulanut turvasanasta, tyttörakkaudesta ja kuolemanpelosta.

Toivon laulujeni tuovan rohkeutta ja oivalluksia: Miksi on niin vaikeata sanoa, että rakastaa? Missä kulkee pettämisen raja? Ehkä ihmisten on helpompi ottaa puheeksi hankalia asioita, kun on kuullut niistä laulettavan vaikka radiossa.

Joskus kuulen kollegoiden sanovan, että ’ei tätä pidä niin vakavasti ottaa, tämä on vain show-bisnestä’.

Olen eri mieltä. Otan musiikkini äärimmäisen tosissani. Olen saanut useita viestejä ihmisiltä, jotka kertovat sen kirjaimellisesti pelastaneen heidät. He ovat harkinneet itsemurhaa, mutta jokin lauluni on saanut heidät toisiin ajatuksiin.

Olen ollut musiikkini kautta läsnä monissa tärkeissä käänteissä: synnytyksissä, häissä, hautajaisissa. Tunnen pääseväni kuulijoitani tosi lähelle.

”Tunnen olevani ennen kaikkea lohduttaja.”

Kun vuonna 2010 ilmestynyt Seili-levy myi multiplatinaa, tunsin melkein musertuvani paineen alle. Mitä isommaksi suosio kasvoi sitä pienemmäksi itse kutistuin. Siis hyvällä tavalla. Ymmärsin, että tässä kaikessa ei ole kyse minusta. Minä olen vain välittäjä, viestin viejä. Ei minun tarvitsekaan olla täydellinen. Saan olla juuri niin keskeneräinen kuin olen.

Esiintyminen ei ole jännittänyt minua sen jälkeen, kun aloin luottaa siihen, että asiat tapahtuvat omalla painollaan. Minun ei tarvitse pienentää tai suurentaa itseäni. Riittää, kun olen läsnä esiintyessäni. Joskus minulta kysytään, enkö kyllästy vetämään aina samoja vanhoja biisejä. En, koska uskon niihin. Minun roolini ei ole olla sokeeraaja ja sopivuuden rajojen rikkoja. Tunnen olevani ennen kaikkea lohduttaja.”

2. KÄÄNNEKOHTA: Luopuminen tuo tilaa uudelle

”Lapsena soitin pianoa, kirjoitin runoja ja kävin kuvataideleireillä. Minulla oli niin valtavasti visioita, että aika ei riittänyt kaiken toteuttamiseen. Tärkein harrastukseni oli taitoluistelu, jossa kilpailin SM-tasolla.

Urheilu-ura katkesi 16-vuotiaana, kun loukkasin selkäni kesken kaksoisakselin. Se oli hirveä isku.

Olin uskonut voivani venyttää kehoani melkein mihin tahansa. Sitten yhtäkkiä naps, enkä pystynyt edes sitomaan kengännauhojani.

Määrätietoisen harjoittelun tilalle tuli tyhjyys. Mitäs nyt?

Sosiaalinen elämäni alkoi vasta silloin. Koska olin viettänyt kaiken vapaa-aikani jäähallilla, en tiennyt, miten muiden nuorten kanssa ollaan. Mitä se hengaaminen edes tarkoittaa?

”Laulaminen täytti pään ja sydämen, koko elämän.”

Lukion jälkeen löysin, vähän vahingossa, laulamisen. Osallistuin Popstars-kisaan ja pääsin kolmen tytön muodostamaan Gimmel-yhtyeeseen. Tajusin nopeasti löytäneeni kutsumukseni. Musiikin tekemisessä pystyn yhdistämään kaikki aiemmat harrastukseni. Voin säveltää, sanoittaa ja suunnitella esiintymisteni visuaalisen ilmeen. Voin luoda aivan oman maailmani.

Laulaminen täytti pään ja sydämen, koko elämän. Samalla takaraivossa tykytti pieni pelko: mitä jos tämäkin rakas asia viedään minulta? Rauhoituin, kun sisäistin opetuksen. Jos jotain otetaan pois, jotakin uutta tulee aina tilalle. Sille on vain annettava mahdollisuus. Uskon johdatukseen, pakkohan minun on. Ei menetyksiä muuten kestäisi.”

3. KÄÄNNEKOHTA: Musiikkia en jätä

”Jouduin kohtaamaan musiikkibisneksen armottomat realiteetit jo uran alkuvaiheessa. Otimme Gimmelin suuren suosion itsestäänselvyytenä, koska se tavallaan annettiin meille. Menestys suli kahdessa vuodessa, keikoille ei enää tullutkaan väkeä. Oli rajua huomata, että näin yhdentekeviä ja korvattavia me olimme. Palasin vanhempieni lelukauppaan kiireapulaiseksi. Tiesin alusta asti, että vaikka bänditoverini Ushma Karnani ja Susanna Korvala hyppäisivät kyydistä, minä jatkaisin musiikin tekemistä. Olin osallistunut Risto Asikaisen kanssa biisintekoon ja jäänyt aina viimeisenä studioon pyörimään, koska halusin oppia.

Jenni Vartiainen
Jenni Vartiainen on valmistunut laulunopettajaksi.

Bändissä olin mielestäni ihan hyvä tiimin jäsen, yhteistyökykyinen ja sopeutuvainen. Tiesin silti, että tulee päivä, jolloin en enää taivu kompromisseihin, vaan teen musiikkia täysin omilla ehdoillani.

Työstin ensimmäistä soololevyäni kolme vuotta. Samalla opiskelin laulunopettajaksi ja kävin päivätöissä muun muassa kosmetiikkafirmassa. Muistan erään kuuman kesäpäivän, kun seisoin pimeässä tehdashallissa pakkaamassa rumia kissapaitoja. Taustalla soi radio, jossa haastateltiin PMMP:n Paula Vesalaa. Tunsin olevani täydellisen väärässä paikassa. Minunkin kuuluisi olla radiossa puhumassa biiseistäni!

Levy-yhtiön odotukset tuskin olivat kovin korkealla minun suhteeni, ja tunsin lähteneeni liikkeelle miinuksen puolelta. Ensisinkkuni Tunnoton oli käänteentekevä. Pystyin siirtymään täysipäiväiseksi muusikoksi 2007.”

4. KÄÄNNEKOHTA: Löydä ihmiset, jotka näkevät potentiaalisi

”Moni kyky voi jäädä löytymättä, jos artisti ei löydä rinnalleen oikeita ihmisiä. Isot jutut vaativat toteutuakseen synergiaa. Oli minun onneni, että kohtasin tuottaja Jukka Immosen jo hyvin varhaisessa vaiheessa, vuonna 2005.

Soolouran alussa minulle heiteltiin kaikenlaisia ehdotuksia siitä, millaista musiikkia minun pitäisi tehdä. Voisinko olla Suomen Avril Lavigne? En! Ei ole mitään järkeä lähteä jäljittelemään. Silloin päätyy väistämättä olemaan laimeampi versio alkuperäisestä. Halusin tehdä sellaista pop-musiikkia, jota ei Suomessa ole aiemmin tehty.

Ymmärrän, ettei minua heti otettu vakavissaan. Eihän minulla ollut alalta muuta kokemusta kuin lyhyt vaihe tyttöbändissä, jolle muut olivat tehneet biisit.

Jukka näki potentiaalini ja ymmärsi, mihin pyrin. Hän ajatteli yhtä isosti.

Ensimmäisen yhteisen Ihmisten edessä -albumin jälkeen minun ei tarvinnut enää taistella saadakseni näkemykseni läpi. Seuraavan levyn, Seilin, tekoon kukaan ei edes yrittänyt puuttua. Se oli Jukan ja minun projekti ja työstimme sitä lähes maanisina. Jukka on yhä lähimpiä ihmisiäni. Myös yhteistyö jatkuu.”

 5. KÄÄNNEKOHTA: Panosta Greyn anatomiaan

”Loppusyksystä 2015 levy-yhtiön väki ilmoitti, että minun on syytä jäädä lomalle. Purskahdin itkuun – helpotuksesta. Terra-levyn jälkeinen kiertue oli jatkunut liki kaksi vuotta. Olin kuvitellut levy-yhtiön painostavan minua hommiin. Mutta ei sieltä kukaan painostanut, olin vain itse ahtaalla pääni sisällä.

Olen taipuvainen tekemään liikaa ja toimimaan itseäni vastaan. Luistelu-uralla totuin siihen, että kaatumiset ja mustelmat kuuluvat asiaan. No pain, no gain. Kaikella toiminnalla oli oltava aikataulu ja tavoitteet. Jos luin kirjan tai katsoin elokuvan, niistä piti olla jotakin hyötyä. En yksinkertaisesti osannut olla jouten. En tajunnut järjettömän suorittamisen johtavan lopulta siihen, että ihmisestä tulee onneton.

Pahinta oli turtumus. Mikään ei tuntunut enää miltään, toimin kuin robotti. Ainoastaan yleisön edessä olin hetken aikaa läsnä ja auki, muuten kuljin kuin sumussa. Tyhjä allakka oli kauhistus. Tunsin, etten ole olemassa, jos minua ei tarvita vähään aikaan missään. Elämä oli ikään kuin pausella.

Jenni Vartiainen
”Joutilaisuudesta, jonka olin kuvitellut hyödyttömäksi, olikin minulle hyötyä eniten”, Jenni Vartiainen sanoo.

Pakkoloma venähti, sillä samaan aikaan ääni alkoi reistailla. Äänihuulet olivat turvoksissa eikä tiedetty, mistä se johtuu. Syyksi paljastui altistuminen homeelle. Itselleni olisi ollut luontevaa lähteä taistelemalla nujertamaan sairautta. Lopulta minun oli hyväksyttävä, etten voi hoputtaa enkä kiirehtiä tervehtymistä. Minun on huolehdittava omasta hyvinvoinnistani voidakseni jatkaa rakastamallani uralla.

Annoin aikaa kaikenlaiselle eitavoitteelliselle toiminnalle. Tapasin ystäviä. Purin pitkään nurkissa seisoneet muuttolaatikot. Tein pitkiä kävelylenkkejä. Aloin myös kiinnittää huomiota ravitsemukseen ja uneen. Olen huono nukkumaan: teen töitä unissanikin. Olin jo aiemmin osallistunut unitutkimukseen, jossa minuun kiinnitettiin stressitasoja mittaavia antureita muutaman päivän ajaksi. Tuloksia analysoitaessa tutkija kiinnitti huomiota tunnin ajanjaksoon, jolloin vaikutin rentoutuneelta. Päiväkirja paljasti, että katsoin silloin Greyn anatomiaa. Siis sitä lisää. Joutilaisuudesta, jonka olin kuvitellut hyödyttömäksi, olikin minulle hyötyä eniten.”

6. KÄÄNNEKOHTA: Hylkää häkkisi ja kahleesi

”Juuri nyt tuntuu, että sivu on kääntynyt. Kirjoitan uutta lukua sekä urallani että elämässäni. Pari vuotta sitten mietin, onko minulla enää mitään annettavaa. Nyt tiedän, että on. En malta odottaa, että pääsen näyttämään, mitä kaikkea.

Vuosi huipentuu marraskuussa, jolloin teen elämäni isoimman keikan Hartwall Arenalla. Siitä tulee jotakin ennennäkemätöntä.

Olen niin innoissani, että kainalot kostuvat aina, kun puhun siitä. Tunnen olevani taas se iloinen ja jopa vähän tyhmänrohkea nuori nainen, joka aikoinaan lähti tekemään musiikkia. Olen vapautunut häkeistä ja kahleista, jotka matkan varrella itselleni rakensin.

En koe uhranneeni mitään urani takia. En valitsisi mitään toisin. Epäonnistumisetkin ovat kuljettaneet eteenpäin uusien oivallusten ääreen. Ei elämä ole taistelu, se on seikkailu.”

Jenni Vartiainen Anna-lehdessä

Jenni Vartiaisen haastattelu on julkaistu alun perin Anna 20/2018 -numerossa.

X