Julkkikset

Katri Ylander löysi elämäänsä tasapainon eron ja musiikillisen kriisin jälkeen: ”Minun oli pakko pysähtyä ja käydä itsekseni läpi asioita”

Idolsista tuttu laulaja Katri Ylander on löytänyt rinnalleen uuden rakkaan ja panostaa täysillä musiikkiin. – Olen jo kokenut suosion hiipumisen, eikä se enää pelota minua.
Teksti: Johanna Yrjölä Kuvat: Katri Tamminen

Idols-kisasta tuttu laulaja Katri Ylander tekee pitkän hiljaiselon jälkeen paluun julkisuuteen syksyn Tähdet, tähdet -ohjelmassa. Katrilta ilmestyy myös 14.8. uusi levy seitsemän vuoden tauon jälkeen.

– On helpottavaa saada vihdoin uusi levy ulos. Tauko venyi pitkäksi monestakin syystä. Erosin joitakin vuosia sitten avomiehestäni, mikä oli minulle silloin kova paikka. Minun oli pakko pysähtyä ja käydä itsekseni läpi asioita. Tuntui myös, että olin jollain tavalla hukannut laulajaidentiteettini, eikä sopivia kappaleita tuntunut löytyvän, Katri kertoo Nelosella nähtävän ohjelman pressissä.

Vuosi 2018 oli erityisen vaikeaa aikaa

Kun laulu-ura oli tauolla, Katri teki töitä kahvilassa. Vaikka hän piti työstään, jotain olennaista puuttui.

– Vuosi 2018 oli erityisen vaikeaa aikaa. Musiikki oli intohimoni, mutta en pystynyt elättämään sillä kokopäiväisesti itseäni. Jouduin miettimään, mitä elämältäni haluan ja voinko enää haaveilla musiikkiurasta. Juuri oikeaan aikaan levy-yhtiöstäni kuitenkin soitettiin ja kysyttiin, olenko vielä kiinnostunut laulamisesta.

Katri jätti työnsä kahvilassa ja päätti lähteä taas keikoille. Keikat vaihtuivat uuden albumin tekoon.

Katri Ylander on löytänyt uuden rakkaan ja panostaa täysillä musiikkiin

Sittemmin Katrin elämään on löytynyt tasapaino ja uusi puoliso. Viimeiset pari vuotta hän on myös panostanut täysillä musiikkiin.

– Nautin joka hetkestä urallani, koska tiedän, ettei mikään ole ikuista. Toisaalta olen jo kokenut suosion hiipumisen, eikä se enää pelota minua.

Lue myös Kotilieden juttuIdols-tuomari Maija Vilkkumaa: ”Kilpailijana en olisi ikinä pärjännyt”

X