Jyrki Lehtolan kolumni: Me tarvitsemme asioita, joita emme tarvitse

Lapset ovat omituisia. Kysyin yhdeltä, mitä hän haluaa joululahjaksi. Hetken mietittyään lapsi totesi, ettei tarvitse mitään.

Tarvitse? Skarppaa lapsi! Me puhumme joulusta, emme torstaipäivästä. Joulu on kreisi fantasiajuhla, jossa synnytään neitsyestä, syödään liikaa, koristellaan asunnot omenilla, istutaan mykkinä kuumassa huoneessa, odotetaan 600-vuotiaalta tonttujen tekemiä lahjoja, joita kuljettavat lentävät porot.

Jouluna emme ole kiinni realismin ankarimmissa perinteissä, joten mietipä lapsi jotain, mitä et tarvitse, ja toivo sitä pukilta, jota ei ole olemassa.

”Vessanpöntön nukkekotiini.”

Hmm.

Aikuiset ovat omituisia.

Toinen lapsi tiesi, ettei joulupukkia ole olemassa, vaan on vanhemmat, isovanhemmat ja kummit, jotka toteuttavat lapsen toiveita näytelmässä, joka alkaa sillä, että lapsi kirjoittaa kirjeen vanhemmilleen koodisanoilla ”Rakas joulupukki”.

Lapsi oli huolellisesti tekstannut toiveitaan ja oli ylpeä siitä, että oli käyttänyt ranskalaisia viivoja kirjeensä rakenteellisena perustana. Näin aikuiset eivät joutuisi erikseen etsimään lauseviidakosta lahjoja, vaan ne olisivat jo valmiiksi kirjeen sisällä listamuodossa. Lapsen lista oli sellainen kuin sen pitääkin olla: absurdi haave siitä, millainen maailma voisi parhaimmillaan olla. Listalla oli vuoden uusimmat ja halutuimmat lelut, kallista elektroniikkaa, kännykänkuoria, pilailuvälineitä, pelejä, urheiluvälineitä.

Jouluaaton iltana lapsi löytää paketeistaan villahuivin, villasukat, ulkoiluhousut ja kännykänkuoren.

Lapsen pettymyksen huomatessaan äiti selittää, ettei hän viitsinyt ostaa turhuuksia, et sä rakas niitä tarvitse.

Lapsi katsoo äitiään sekä tämän edessä pöydällä olevaa viinilasia ja huutaa: ”Et säkään tarvitse viiniä, vaikka juot sitä koko ajan!”

Joulu on omituinen. Se on sekoitus yhteensopimattomia asioita ja historiallisia jäänteitä, jotka ovat jo kauan sitten irtautuneet sekä historiasta että järjestä.

Joulua vietetään Kristuksen syntymän kunniaksi, mutta perinteiden tausta on kekrissä, sadonkorjuujuhlassa.

Kristillisen perinteen mukaan Jeesus oli mies, joka syntyi neitsyestä, toisten perinteiden mukaan joulupukki edustaa koko miehuudellaan hedelmällisyysriittiä.

Piparkakku on jouluna suussa, koska piparkakkujen avulla viekoitellaan onnea ja sitä syömällä välttyy mm. sairauksilta.

Pikkulintuja ei ruokita siksi, että niilläkin olisi joulu, vaan ajoissa tapahtuvan lahjonnan avulla linnut yritetään saada pysymään kesällä poissa viljan kimpusta.

Joulukuusi on peräisin pakanajuhlista, ja pakanallinen alkuperä on myös joulun hautakäynnillä. Joulusaunassa istutaan hiljaa siksi, etteivät sääsket ja hyttyset kiusaisi seuraavana kesänä.

Joulu on hybridi, keskenään ristiriitaisten asioiden sekamelska, jota ei pitäisi edes olla olemassa.

Ja koska se on järjen ja logiikan tuolla puolen ilkkuva fantasia, joulusta kannattaa ottaa kaikki ilo irti.

Joulu on irtaantunut omaan maailmaansa. Sillä ei ole enää mitään tekemistä sadonkorjuujuhlan kanssa, ja siteet kristinuskoonkin ovat hiljalleen haurastumassa. Se on jo kauan ollut kaupallinen juhla, ja juuri siksi joulua on vaikea joidenkin hyväksyä, koska oman piheyden paras valepuku on ideologia.

Joulun kaupallisuus ei silti tarkoita, etteikö se olisi paljon muutakin.

Joulu on niin vahva juhla, että se voittaa onneksi ankeat ideologiatkin. Ihmiset, lapsista puhumattakaan, pitävät lahjoista, ja me tarvitsemme asioita, joita me emme tarvitse, mandariinikasoista toistemme seuran kautta omituiseen olkiukkoon.

Pelastusarmeijan joulupata on muistuttamassa, ettei kaikilla ole sellainen joulu kuin tulisi olla. Sinne tulee lahjoittaa tavaroita sekä laittaa tukitilille rahaa. Sen jälkeen voi ostaa taloutensa rajoissa lapsilleen niitä lahjoja, joita he eivät välttämättä tarvitse, mutta jotka ostamalla voi antaa seuraaville sukupolville viestin siitä, että kaiken ei täydy aina olla niin järkevää, loogista ja harkittua.