Kolumnit

Marianna Stolbowin kolumni: Vietimme lomaa kolmen sukupolven voimin – ja kuinkas siinä kävikään?

Tänä kesänä harjoittelimme parjattua ja pelättyä monen sukupolven mökkilomaa. Kävi toisin kuin odotin, Marianna Stolbow kirjoittaa.
Teksti: Marianna Stolbow

Yleisönosastot pursuavat tähän aikaan vuodesta kitkaisia kuvaelmia appivanhempien kreiseistä kesä­tavoista tai takiaisen tavoin viihtyvistä mökkivieraista. Vanhemmillani ei koskaan ollut kesämökkiä, mutta minä toteutin tämän perisuomalaisen haaveen kolme vuotta sitten. Siksi harjoittelemme parjattua ja pelättyä monen sukupolven mökkilomaa vasta nyt.

Odotin kesän yhteisiä päiviä hullun lailla. Työt pitivät keskimmäisen lapseni Helsingissä, mutta saisin kaksi kolmesta lapsestani mökille ainakin viikoksi. Juhannusta ja syntymäpäivääni juhlittaisiin yhdessä ja kiireettä.

Tapojeni mukaan olin suunnitellut ruokalistat ajoissa. Olin käynyt paremmissa kaupoissa, tehnyt jokaiselle päivälle maukkaan mutta verraten huolettoman menun. Olin varannut lempilakanoita, ostanut herkulliset kotimaiset tuoksusaippuat ja saunahunajat. Hankkinut kotimaassa tuotetut, läpikuultavan ohuet pellavapyyhkeet.

Aurinko paistoi, kun keräsin tienpientareelta kukkia lasipurkkiin. Asetin kukat ulkopöydälle ja lähdin hakemaan vieraita Turun juna-asemalta.

Esikoinen saapui uusperheversiona lapsensa sekä kumppaninsa kanssa. Kuopus toi mukanaan tyttöystävän. Minullakin on elämässäni verraten uusi kumppani, joten ilma oli sakeana ”eka kertaa” -asioita sekä ihmissuhdekiemuroita.

Iloitsimme jälleennäkemisestä, koronan tyhjentämistä junista sekä kauniista säistä, jotka kerrankin osuivat juhannukseksi. Vieraat asettuivat. Lähipelloilla käyskenteli kurkia. Kaksi joutsenperhettä vieraili vuoroilloin rannallani. Toisessa neljä, toisessa seitsemän poikasta. Päivä ennen syntymäpäivääni hylje ui laiturini ohitse.

Ruokailimme yhdessä, muuten kukin sai tehdä mitä ja milloin huvitti.

Verraten uusi vävykokelaani nakutteli tyttärenpojalleni majan puuhun, korjasi minulle rannan rappuset. Tytär loihti rakennusjäämistöpuusta keittiööni uuden hyllyn, maalasi ja kiinnitti taulunpidikkeet mökin makuuhuoneen seinille ja suunnitteli kirjahyllyn seuraavaa kertaa varten. Minä ihmettelin ja ihailin nuorten taitoja. Samoin halua nikkaroida tuon tuostakin jotain, olinhan moneen kertaan korostanut, ettei minun mökillä tarvitse tehdä mitään, mikä ei huvita.

Kuopuspojaltani sain syntymäpäivälahjaksi tango-opetusta. Tanssimme ­ilta-auringossa terassilla Taneli Mäkelän laulaessa saariston yöstä. Hyttyset eivät häirinneet, sillä meren äärellä tuulta on usein sen verran, etteivät ne tahdo viihtyä luonamme.

Isosta joukosta oli paljon iloa. Aina joku tarjoutui kattamaan pöydän, toinen tiskaamaan. Ruokailimme yhdessä, muuten kukin sai tehdä mitä ja milloin huvitti. Sauna lämmitettiin, kun siltä tuntui.

Aikuisia oli paikalla niin monta, että puheliaalle lapselle löytyi aina juttuseuraa ja joka ilta innokas lukija nukuttajaksi.

Tove Janssonin luoman Vilijonkan tapaan odotin hiljaa sisälläni koko viikon katastrofia tapahtuvaksi.

Me vanhimmat sammuimme kuin saunalyhdyt päivän, uinnin ja saunan seurauksena. Nuoriso jäi pelaamaan korttia. Olin onnellinen, ettei minun tarvinnut valvoa, sillä en ole siinä kovinkaan hyvä.

Tove Janssonin luoman Vilijonkan tapaan odotin hiljaa sisälläni koko viikon katastrofia tapahtuvaksi. Niin monta kertomusta olen minäkin lukenut jännitteisistä mökkiviikoista appivanhempien tai aikuisten lasten kanssa. Mutta mitään dramaattista ei tapahtunut. Ei sinnepäinkään.

Ikävin kokemukseni taisi olla se, ettemme saaneet ketään kanssamme uimaan. Ainoastaan me ”vanhukset” kävelimme mereen uskollisesti joka aamu ja viimeistään ennen ruokaa toistamiseen sekä vielä iltasaunasta nuorison valitellessa sen seitsemän päivää veden kylmyyttä. Merivesi oli tuolloin kohonnut jo kahteenkymmeneen, emmekä me voineet käsittää, mistä moinen arastelu johtui. Emme kuitenkaan olettaneet lasten pitävän samoista asioista kuin me emmekä olettaneet saati vaatineet muiden viettävän kanssamme samanlaista lomaa, vaikka samassa osoitteessa yövyimmekin.

Kiitin ja kumarsin lopulta loma-Suomelle, joka lahjoitti meille pilvettömän taivaan ja sinilevättömän meren. Ja pahoittelen, jos kuulostaa idylliseltä, mutta sellaista se oli. Suomen suvea parhaimmillaan.

X