Piikikäs vastalause tatuoinneille
Onhan tämä ollut jonkinlaista Jaakobin painia, ja olen kiertänyt aihetta kuin kissa sitä kuumaa puuroa. En ole halunnut tarttua teemaan, sillä siitä ei hyvä seuraa. Mutta nyt en voi enää pidätellä. On aika tulla kaapista: kammoksun tatuointeja! Suomea tänä kesänä löyhyttänyt lämpöaalto on paljastanut tatuointi-ilmiön koko kauheuden – tai kauneuden, näkökulmasta riippuen.
Sain rohkeuden tunnustaa kantani nyt, kun myös brittiläiseen The Guardian-päivälehteen kirjoittava Kathryn Hughes avautui aiheesta. Inhoamme tatuointeja, vaikka pitäisimme niiden kantajista. Kun Hughes ihmetteli äskettäin sitä, että mukavat, kunnolliset ja fiksutkin ihmiset ottavat ihokuvia, juttua seurasi valtava keskustelu. Tuhannet ottivat netissä kantaa.
Yhden mielestä tatuointien vastustajat ovat fasisteja, jotka puuttuvat ihmisen oikeuteen päättää itse kehostaan. Toinen pitää tatuointeja äärimmäisen narsistisina. Kolmas varoitti, että tatuoinnit ovat kuin paita, jota ei voi koskaan ottaa pois yltään.
Siitä huolimatta tatuointien määrä lisääntyy kuin sinilevä Pohjanlahdessa, eivätkä vastustajat yleensä sano mitään. Tatuointeja ei ilmeisesti voi arvostella, kommentoida tai edes analysoida.
Äskettäin Helsingin Sanomat kyllä kirjoitti aiheesta – eli esitteli trendejä. Tribaalit, piikkilangat, pöllöt ja timantit ovat asiantuntijoiden mukaan out, sen sijaan pitkiä mietelauseita tilataan kuin liukuhihnalta. Tänään tätä tyyliä, huomenna jo ihan uudet kuviot.
Paitsi etteihän se niin mene. Se menee niin, että ihminen kyllä kasvaa, kehittyy ja muuttuu, mutta tatuointi ei lähde kulumallakaan. Missä välissä se unohtui?
Merimiehillä ja vangeilla on tatuointien kantajina perinteitä, mutta nykyisestä villityksestä syytän David Beckhamia ja New Yorkin Brooklynin hipstereitä. Kun seksikäs jalkapallotähti ja luomuruokaa popsivat pipopäät alkoivat vuosikymmen sitten värittää ihoaan, sitä seurasi maailmanlaajuiseksi kasvanut piikkisirkus. Beckhamille ja trendikkäille brooklyniläisille tatuoinnit saattavat sopia kuin pilkut Jackson Pollockin maalauksiin, mutta entäs muille?
Yksi The Guardianin jutun kommentoijista kirjoitti, että hänen kuntosalillaan on suuria tatuointeja jo kahdeksalla kymmenestä. Suomessakin kookkaat kuviot ovat levinneet nilkkoihin ja jalkapöytiin, pohkeisiin ja polviin, korvanalusiin ja niskaan. Teinitytöt juttelevat kahviloiden terassilla tatuointien hankkimisesta kepeästi kuin uusimpien muotivaatteiden ostamisesta.
Argh! En todellakaan vastusta koristautumista, vaan rakastan koruja, kampauksia ja asusteita. Mutta anelen: antakaa ihon olla. Se on niin kaunis ilman kuorrutteita.
Vaikka ihminen haluaisi tehdä kehostaan taidetta, miten se onnistuu, jos tilaaja tai tatuoijakaan eivät ole taiteilijoita? Tai miten tatuoinneillaan voi erottua joukosta, kun niin monilla muillakin on piikitetyt paikat? Eikö ihminen ole silloin vain muoti-ilmiön uhri, jonka ihosta voi nähdä, millä vuosikymmenellä hän päätti olla trendikäs?
Vastarintaliikkeen edustajana ehdotan välirauhaa. Voisivatko tatuointeja harkitsevat asettua peilin eteen alasti ja tuhria tussilla tai kajalkynällä kuviot haluamiinsa kohtiin.
Sen jälkeen he voisivat pukea ylleen lyhyen hameen tai sortsit ja hihattoman topin ja miettiä, miltä kokonaisuus näyttää ensi kesänä.
Tatuoinnit nimittäin ovat osa pukeutumista. Ja onko esimerkiksi punavihreä käsivarsi kaunis vaikkapa hihattoman iltapuvun kanssa?
Nuorena tuskin asiaa miettii, mutta aikuisena ammattikin saattaa asettaa rajoituksia. Miten suhtauduttaisiin esimerkiksi tatuointeihin verhoutuneeseen naisjuristiin? Tai klassiseen ballerinaan, joka tulkitsee kuolevaa joutsenta suuri lohikäärme selässään?
Toki tatuoinnin ottajiakin ymmärtää. Osa on haaveillut kuvista koko elämänsä, muttei ole uskaltanut ottaa omaansa ennen kuin niistä tuli muotia. Heille haluaisi sanoa, että jos muotia haukutaan pinnalliseksi, mitä tatuointimuoti sitten on. Se on pinnallista – konkreettisesti.
Entä miksi tästä asiasta piti kirjoittaa viimeistään nyt? Lasten takia. Esimerkiksi Finnairin lennoilla myyntikatalogeissa tarjotaan vekaroille tarratatuointeja. Ilmeisesti niitä myyvän yrityksen ja niitä ostavien vanhempien mielestä on hyvä harjoitella jo pienenä, miten iloiselta ja värikkäältä kuvioiho näyttää sitten isona.
Sami Sykkö on vapaa kirjoittaja ja muotikommentaattori, jonka mielestä taitava räätäli on ihmiselle yhtä tärkeä kuin pätevä lääkäri.
Anna Samille palautetta: sami@samisykko.com
Samin aiemmat kolumnit löydät täältä
Kommentit
Ei niin, etteikö tatuoinneista saisi olla pitämättä. Mutta tämä tekstikatkelma sai havahtumaan: ”Nuorena tuskin asiaa miettii, mutta aikuisena ammattikin asettaa rajoituksia. Miten suhtauduttaisiin esimerkiksi tatuointeihin verhoutuneeseen naisjuristiin? Tai klassiseen balleriinaan, joka tulkitsee kuolevaa joutsenta suuri lohikäärme selässään.”
Ihan ensimmäinen kysymys: miksi vain tatuoitu NAISjuristi on Sykön mielestä jotenkin epäilyttävä? Miksei mies? Ja miten tatuointi millään tavalla vaikuttaa ihmisen ammattitaitoon, olipa ammatti mikä hyvänsä? Tatuoinnithan eivät ole edes hygieniakysymys toisin kuin esimerkiksi lävistykset.
Sykkö voisi tulla ulos sieltä kaapistaan sen verran, että ottaisi selvää asioista. Kyllä, tatuointien tausta on meillä länsimaissa merimies- ja vankilakulttureissa, mutta jos asiaa tarkastelee yhtään globaalimmin ja laajemmasta historiallisesta perspektivistä huomaa, että tatuoinnit ovat hyvin yleinen tapa koristella itseään, eikä niihin liity mitään rikollista tai epäilyttävää.
Sykölle ja muillekin tatskakammoisille tiedoksi: tatuoinnit saa piiloon. Eikä peitoksi tarvita välttämättä vaatetta. Balleriinalla voi siis aivan hyvin olla lohikäärmetatuointi selässä ilman, että Sykkö tai muut katsojat tietävät siitä tuon taivaallista.
Kommentit
Kiitos erinomaisesta kirjoituksestasi Sami! Onnistuit sanoittamaan sen mitä minä ja muutamat ystäväni kovin usein mietimme ja kohtaamme… ja mitä ajattelemme tatuoinneista. Todella ikävää on se, että kun esim. facebookissa ihmiset hehkuttavat tatuointejansa, niin täysin kiellettyä on edes ilmaista ettei itse pidä tatuoinneista – vaikka siis en edes piikikkäästi esittäisi asiaa. Saan kuulla olevani suvaitsematon ja natsi enkä ymmärrä taidetta. Ööh…. en allekirjoita mitään noista määritelmistä. Ja samassa yhteydessä kovin useat ”tatuointien kantajat” ovat sanoneet, etteivät halua olla missään tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ymmärrä tatuointeja. Hmm….kuka onkaan suvaitsematon. Olen päätynyt siihen, että yritän sivuuttaa kaikki tätä aihetta koskevat keskustelut. Mutta toisaalta haluan välillä herättää ihmisiä ajattelemaan omilla aivoillaan – se kyky valitettavasti tuntuu unohtuneen tässä ”yksilöllisyyden tavoittelussa ja oman persoonallisuuden korostamisessa”.
Pakko sanoa, että tekstisi on samaa hapatusta, jota on hoettu vuosia tästä aiheesta. Et tuo keskusteluun kyseisen tekstin kirjoittajana mitään uutta näkökulmaa tai syytä, miksi tatuointia ehkä pitäisi harkita tarkemmin. En nyt odottanutkaan tekstiltä mitään superanalyyttista pohdintaa aiheesta, mutta en ehkä ihan tätäkään.
Se on totta, ettei tatuoinneista tarvitse pitää ja on totta, että varsinkin vielä muutamia vuosia sitten ajateltiin, että tautoinnit kuuluvat vain linnakundeille, rikollisille ja merirosvoille. Nykyisin asia on toisin. On olemassa tatuointiartisteja eli taiteilijoita, jotka tekevät hieman laadukkaampia kuvia kuin tribalit tai pari tähteä piikkilangalla koristettuna. Tatuoinneista on tullut enempi henkilökohtaisia, otetaan esimerkiksi realistisia kuvia sukulaisista, ystävistä tai lemmikeistä, jolloinka mielestäni asiakkaan iho toimii taideteoksen ”kankaana”.
Kaikkien ei tarvitse pitää tatuoinneista, kuten sanoin, mutta ajatus myös siitä, että ”nuoret ei ajattele, mitä sitten joskus kelataan tatskatusta asianajajasta”. Onko kukaan koskaan miettinyt, että ehkä kyseinen henkilö ei tahdo kyseiseen tai yhtä suppeakatseiseen ammattiryhmään tai että olisi aika muuttaa näkökulmia?
Maailma on pinnallinen, se tiedetään, mutta olen aina itsekseni pohtinut asiaa, että miten tatuointi tai lävistys tekee kenestäkään huonompaa työntekijää tai jollakin tavalla esimerkiksi yksinkertaisempaa ihmistä? Useinhan tatuoituihin ihmisiin suhtaudutaan hieman epäilevästi, kuten tekstistäkin paistaa läpi. Kuitenkin ajattelen, että jossakin vaiheessa, kun kyseinen nuori sukupolvi aikuistuu ja on aika astua työmarkinoille, ei ulkonäön takia tai tatuointien takia voida enää karsia ihmisiä, sillä nykyään pätevyys vaikuttaa asioihin ulkonäköä enemmän.
Haluaisin mainita vielä yhdestä asiasta, joka särähti korvaani artikkelissa. Nimittäin mielestäni on muutenkin ehkä jopa typerää kirjoittaa, että ”tatuoinnit ovat pinnallista muotia” mainiten samassa artikkelissa, että onko tatuoinnin ottaja miettinyt miten käsivarren iso tatuointi sopii iltapuvun kanssa. Iltapuvun, jota et välttämättä ole edes ostanut tai edes osannut vielä kuvitella.
Lopuksi tiivistäisin ajatukseni mieluusti siihen, että tatuointeihin liittyvän tekstin kirjoittaja olisi voinut hieman hahmotella tekstiä ennen sen julkaisua. Teksti on vain jonkinlainen tajunnanvirta ilman sen syvällisempää sisältöä. En tahdo kuitenkaan lytätä kirjoittajan mielipidettä, mutta tahdoin vain esittää omani.
Ps. tatskatarroja on ollut aikanaan jo tikkareissa. Muistelen lämmöllä lapsuudestani Spice Girls -tikkareita, joidenka mukana tuli vedellä pestäviä tatuointeja ja tarroja. 🙂
Ja kommenttiosiossa ei selkestä toimi kappalejako. Pahoittelen tekstin tönkköyttä sen osalta.
Ei niin, etteikö tatuoinneista saisi olla pitämättä. Mutta tämä tekstikatkelma sai havahtumaan: ”Nuorena tuskin asiaa miettii, mutta aikuisena ammattikin asettaa rajoituksia. Miten suhtauduttaisiin esimerkiksi tatuointeihin verhoutuneeseen naisjuristiin? Tai klassiseen balleriinaan, joka tulkitsee kuolevaa joutsenta suuri lohikäärme selässään.”
Ihan ensimmäinen kysymys: miksi vain tatuoitu NAISjuristi on Sykön mielestä jotenkin epäilyttävä? Miksei mies? Ja miten tatuointi millään tavalla vaikuttaa ihmisen ammattitaitoon, olipa ammatti mikä hyvänsä? Tatuoinnithan eivät ole edes hygieniakysymys toisin kuin esimerkiksi lävistykset.
Sykkö voisi tulla ulos sieltä kaapistaan sen verran, että ottaisi selvää asioista. Kyllä, tatuointien tausta on meillä länsimaissa merimies- ja vankilakulttureissa, mutta jos asiaa tarkastelee yhtään globaalimmin ja laajemmasta historiallisesta perspektivistä huomaa, että tatuoinnit ovat hyvin yleinen tapa koristella itseään, eikä niihin liity mitään rikollista tai epäilyttävää.
Sykölle ja muillekin tatskakammoisille tiedoksi: tatuoinnit saa piiloon. Eikä peitoksi tarvita välttämättä vaatetta. Balleriinalla voi siis aivan hyvin olla lohikäärmetatuointi selässä ilman, että Sykkö tai muut katsojat tietävät siitä tuon taivaallista.
PArempi olla kaapissa kuin tatuoinin poistossa. Itse olen miettinyt asiaa ja todenut että jos halua koristautua kuvin ihan voi käyttää siirtotatuointia. Miksi hitossa se pitäisi olla elinikäinen? Ystävä piirissä on kavereita joilla on ollut tautointeja 40 vuotta ja voin sanoa ettövat aika kamalia vanhoina. Nahka venyy, lihakset jne.
onhan niitä hienoja ja tatuinnit on muuten ok, mutta se että ne ovat ikuisia ei ehkä ole kaikille järkevää. Laadullisesti myöskään moni ei tajua mitä otti.
En minäkään ymmärrä miksi noin turhaan ihmiset laittaa rahaa, paitsi jos haluaa peittää jonkun arven ihossaan, se on eri asia. Turhuuksien turhuuttaa nämä muutkin kauneuspelleilyt, en usko että ne loppupeleissä vaikuttaa itsetuntoonkaan, jos ei ole hyväksynyt itseään luojan luomana niin tuskimpa se siittä tulevaisuudessakaan muuttuu, ehkä hetkellisesti.
Hiljaisessa mielessäni olen monesti ihmetellyt, miksi joku on ottanut iholleen näkyvän tatuoinnin. Omapa on asiansa, mutta entäs jos tulee katumapäälle vuoden, kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua? Uimarannalla, kesäkadulla tai saunassa yritän olla tuijottamatta lohikäärmettä tai muuta hirvitystä, ikään kuin sellainen olisi maailman luonnollisin näky. – Olen lukenut, että tatuoinnit heikentävät ihohengitystä, joten pelkästään ulkonäöstä ei ole kyse.
Olen pistänyt kädet kyynärpäitä myöten ristiin, kiittäen Luojaa siitä että oma jälkikasvuni ei ole halunnut tatuoida itseään!
Te joiden käsitys tatuointien historiasta kilpistyy linnakundeihin ja merimiehiin, lukekaapa vaikka tämä: http://uphere.ca/post/97578498738/between-the-lines
,ja miettikää sitten toisenkin kerran. Ja jos ajattelette että mutta kun eihän Euroopassa ->Jäämies Ötzi; 5300 vuotta sitten; 58 tatuointia. Koittakaa nyt kääriä mielenne tämän ympärille.
Ja kyllä. On hassua että tatuoinneissa on nykyisin trendejä. Mutta ehkä se on jotain uutta tatuoinnin historiassa joka on yhtä vanha kuin ihmiskunnan historia?
Mukavaa kun joku on jaksanut kirjoittaa astetta järkevämmän kannanoton aiheeseen liittyen. Yleensä tämä menee vain huuteluksi.
Olen itse sitä mieltä että tatuointien ”vastustajan” mielipide on arvokas siinä kuin puolestapuhujienkin. Valitettavasti teemaa tulisi käsitellä kuten uskontoa tai politiikkaa, SINÄ voit olla yhtä mieltä, mutta kaikkien ei tarvitse olla samaa mieltä. Jotkut haluavat mustetta nahkaan, toiset eivät.
Olen itse työskennellyt ihmistenkuvitusammatissa jo vuosia ja olen yhtä lailla tuskastunut joidenkin ihmisten ajattelutapaan tatuoinneista muotina. Tatuointien historia ulottuu pitkälle merimiehiä ja linnakundeja kauemmas (jopa täällä Suomessa) ja ilmiö tekee suosiossa aaltoliikettä, koskaan kuitenkaan täysin katoamatta.
Nykyään samat mietelauseet ja unisiepparit tehdään moneen kertaan, samoihin paikkoihin ja referenssiksi tuodaan aina samat kuvat (ammattitatuoija näitä ei tietenkään sellaisenaan tee, vaan piirtää jokaista asiakastaan varten oman).
On kyse sitten koristautumisesta, itseilmaisusta ja (kuten usein) itsensä voittamisesta, tatuointi itsessään ei ole millään lailla huono asia, mutta ihmiset voisivat käyttää rahansa (hommahan ei ole halpaa) hyvälaatuisiin ja turvallisesti (liikkeessä) tehtyihin tatuointeihin ja mielellään vielä edes yrittää hakeutua sellaisen artistin asiakkaaksi jonka kädenjäljestä jo jotakin tietävät ja jolle oikeasti haluavat. Maantieteellinen sijanti, hinta tai jonotusaika eivät saisi olla ykköskriteerejä kun nahkaan ollaan laittamassa jotakin, mikä on pysyvämpää kuin asuntolaina tai avioliitto.
Kysymykseen: ”Miten suhtauduttaisiin esimerkiksi tatuointeihin verhoutuneeseen naisjuristiin? Tai klassiseen ballerinaan, joka tulkitsee kuolevaa joutsenta suuri lohikäärme selässään?”, vastaan ettei suhtautumiseni muuttuisi mitenkään.
Jos tatuoitu naisjuristi tai ballerina tekee työtään kuten pitää, ei tatuointi sitä muuta arvottomaksi millään lailla. Jos naisjuristi onkin itse kelvoton konna ja ballerina kömpelö, hän on todennäköisesti ollut sitä ilman tatuointiakin.
Mulla ei oo mitään tatuointeja/tatuoituja ihmisiä vastaan, mun mielestä ne vaan on lähes aina rumia. En väheksy/lokeroi/ tms ihmistä tatuointien mukaan, muuten kuin hänen kauneudentajuaan. Ymmärrän miksi jotkut ottavat tatuointeja, mutta se ei silti yhtään auta mua tykkäämään niistä. Olen koittanut, mutta todennut, että itse pysyn mieluummin puhdasihoisena.
Totuointi villityksen myötä on kyllä huomannut että kaikenlaisia tuherruksia ihmiset menee ottamaan ihoonsa, mutta kyllä osa tatuoijista on ihan oikeasti taitavia kuvataiteilijoita, olen nähnyt onnistuneita Alphose Muchan maalauksista tehtyjä tatuointeja. Itse otin tatuoinnin, joka ei vanhetessa menetä merkitystään, mutta sellaisia kuvia ei paljon ole olemassa. Tatuointini toimii myös iltapuvun kanssa. Mitä ammattiballeriinoihin tulee, teatterimeikki varmasti peittää lohikäärmeetkin, jos tarvetta löytyy.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous