Reseptit

Lämmin ruuskaali-kantarellisalaatti

4.10.2015 Teksti: Katri Schröder Kuvat: Jukka Pakarinen

Kaupalliset yhteistyöt

Suosittelemme

Valmistusaika

30-60 min

Vaikeusaste

Keskitaso

Annosmäärä

4

Arvostelu

Kiitos
Runsas ja syksyinen kaalisalaatti saa makua myös paistetuista kantarelleista. Viimeistele lämmin ruusukaali-kantarellisalaatti granaattiomenan siemenilllä.

Ainekset

2 dl bulguria (eli vehnäsuurimoita)
7 dl kasvislientä
1 kyssäkaali
200 g ruusukaalia
150 g tuoreita kantarelleja
2 salottisipulia
2 rkl voita
suolaa
rouhittua mustapippuria
1 granaattiomena
2 rkl hienonnettua tilliä
1 rkl oliiviöljyä
1 tl valkoviinietikkaa

Valmistusohje

Kypsennä bulguri kasvisliemessä pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ja nosta syrjään odottamaan.

Kuori ja leikkaa kyssäkaali pieniksi kuutioiksi. Leikkaa ruusukaaleista kannat pois ja irrota niistä mahdollisimman monta lehteä. Viipaloi tiivis ydinosa pitkittäin
kolmeen osaan. Nosta kyssäkaalikuutiot kattilaan, kiehuvaan suolalla maustettuun veteen. Nosta kattilan päälle höyryosa ja siihen ruusukaalit. Höyrytä ja keitä kaaleja noin 10 minuuttia, kunnes ne tuntuvat pehmeiltä.

Puhdista kantarellit ja tarvittaessa revi ne pienemmiksi. Paista kantarellit isolla korkealaitaisella, kuivalla pannulla, kunnes neste on täysin haihtunut. Lisää hienonnetut sipulit ja nokare voita. Anna hetken aikaa ruskistua. Valuta kaalit huolella ja nosta ne kuumalle pannulle. Sekoittele sienien kanssa hetken aikaa
niin, että ne saavat hieman väriä. Nosta pannu syrjään ja mausta seos suolalla ja rouhitulla mustapippurilla.

Halkaise granaattiomena ja kaavi siemenet. Lisää ne pannulle bulgurin ja hienonnetun tillin kanssa. Sekoita öljy ja viinietikka ja valuta salaatin joukkoon. Nosta
lämmin salaatti tarjoiluvadille.

Katso myös:

Yrttivoissa haudutetut ruusukaalit

Hunajavoissa paistetut ruusukaalit

Kotiliesi.fi: ruusukaalivuoka

Julkaistu aiemmin

anna

Luetuimmat

Lue myös

Suosittelemme