Lempeä elämä: Monimutkainen rakkauskirje kahville
Olen jo useaan otteeseen perustellut väitettäni, jonka mukaan pysyvä ruokavaliomuutos ei onnistu kieltämisperiaatteella. Jos luopuu kertaheitolla kaikesta rakkaasta, ”uusi terveellinen elämä” tyssää hetken kuluttua seinään. Elämän ei ole tarkoitus olla kieltäytymistä vaan jatkuvaa kyllä-vastausta kaikkeen ihanaan ja hyvään. Mutta mistä tietää, mikä on liikaa, liian vähän tai sopivasti? Tästä päästäänkin omakohtaiseen esimerkkiin, nimittäin rakkaaseen ystävääni nimeltä kahvi.
Rakastan kahvia. Olen kasvanut perheessä, jossa sitä on juotu aina suhteellisen paljon. Kahvikulttuuri on siis muodostunut elämääni erittäin positiiviseksi asiaksi. ”Keitetäänkö kahvit” –lausahdus on usein johtanut tilanteisiin, joiden äärellä on rentouduttu, oivallettu, irrotettu ajatukset arkisesta hössötyksestä, löydetty ratkaisu, yhteisymmärrys tai muuten vain jaettu jokin tärkeä hetki, juhlista nyt puhumattakaan. Kahvihetki edustaa minulle arjen luksusta, inhimillistä kohtaamista ja kokemuksien jakamista.
Ruokavaliomuutoksen ja –tietoisuuden lisääntyessä kahvinjuonti putosi pois elämäntyylistäni kolmisen vuotta sitten. Elin puoli vuotta kokonaan ilman kahvia ja join pelkkää yrttiteetä silloinkin, kun muut nautiskelivat kahvia. Silloin se ei tuntunut luopumiselta, koska olin niin motivoitunut parantamaan itseni uusilla ruokavaliotottumuksilla. Energiaa riitti, olinhan juuri jättänyt pois kaiken ylimääräisen (viljat, maitotuotteet, sokeri) ja alkanut panostaa superfoodeilla terästettyyn raakaravintoon. Jossain vaiheessa minulla tuli kuitenkin kahvin makua ja siihen liittyvää fiilistä ikävä. Pari-kolme cappuccinoa palasivat kuitenkin jossain vaiheessa työviikkooni. Kirjoittelin tuolloin graduani kahvilaolosuhteissa ja kahvin tuoksu houkutteli minut välillä pois pääasialliselta yrttiteelinjaltani. Nautiskelu pysyi pienissä määrissä, kunnes viime kesänä Pariisissa mieheni kanssa koimme järisyttävän uudelleenrakastumisen kahvi- ja kahvilakultturiin. Sen jälkeen olemme viettäneet useampia kahvihetkiä viikossa ja käyneet aina aika-ajoin pohdintoja siitä, tuntuvatko ne aina hyviltä vai pitäisikö hiukan vähentää. Toistaiseksi olemme toteuttaneet sallivuuden periaatetta, mutta keho on kyllä välillä huomauttanut hienovaraisesti, että vähempikin ehkä riittäisi. Ehkä.
En tiedä montakaan ruokakulttuuriin liittyvää, yhtä kaunista hetkeä kuin sen, kun viileähkössä, mutta aurinkoisessa syysaamussa voi nostaa kaksin käsin nenänsä eteen höyryävän bol de café au laitin, toisin sanoen kulhollisen maitokahvia. (Ranskan tapauksessa tämä tarkoittaa laadukkaalta maistuvaa kahvia, olipa kuppila millainen tahansa – suomalaiset peruskahvit baareissa ovat sitten aivan asia erikseen.) Kenties tämä kahviaihe kutkuttaakin mieltäni siksi, että reilun parin viikon kuluttua olen jälleen matkustamassa kahvilakulttuurin ytimeen, tällä kertaa yhtiökumppanini kanssa, joka arvostaa laadukkaita kahvihetkiä yhtä paljon kuin minäkin. Tiedossa on vääjäämättä paljon Montmartrea ja kahvinhuuruisia hetkiä!
Kirjoitin jo aiemmin happo-emästasapainon yhteydessä kehon puhdistusoperaatiosta ja mainitsin kahvin kuuluvan elimistöä happamoittaviin tekijöihin. Se lienee jo yksi aika merkittävä syy kahvinkulutuksen kyseenalaistamiseen. Jos panostaa aamuisin vihersmoothien väsäämiseen ja pyrkii alkalisoimaan kehoaan, kuinka tarkoituksenmukaista on samaan aikaan pitää kiinni kahvikupista – pahimmillaan kulhosta? Se on kahvia rakastavalle ihmiselle, rakkaudella esitettynäkin, hiukan ärsyttävä mutta erittäin aiheellinen kysymys!
Kun nautimme kofeiinia, se vaikuttaa kehoomme kokonaisvaltaisesti ja pääsee ”sekaantumaan” moniin elimistön toimintoihin. Eniten kuormittavaa kahvi on maksalle, joka käsittelee kehoomme saapuvia häiriötekijöitä ja toimii siten elimistömme jätehuoltona. Jos maksa joutuu käyttämään paljon aikaa juomamme kahvin käsittelyyn, se ei ehdi hoitaa muita töitään, joita ovat muun muassa rasvan polttaminen ja kehon puhdistaminen kaikista siihen joutuvista toksiineista ylipäätään. Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää myös kahvin vaikutukset painonhallintaan. Kahvilla on lisäksi kohottava vaikutus stressihormonitasoihin (kortisoli) ja tämä ilmiö on puolestaan myös linkitettävissä ylimääräisen rasvan varastoitumiseen etenkin vatsan alueelle. Oma lukunsa on sitten vielä maito, joka myöskin lukeutuu kehoa happamoittaviin tekijöihin. Kahvilat, jotka valmistavat maitoa sisältävät kahvinsa luomumaitoon, kuuluvat vielä harvinaisuuksiin, joten ulkona nautittu kahvi on melkein poikkeuksetta teolliseen maitoon tehtyä.
Peli on tietoiskun tässä vaiheessa kahvin häviöksi selkeästi 6-0, mutta asia ei ole aivan näin yksiselitteinen. Olen viime aikoina pohtinut paljonkin optimaalisen hyvinvoinnin tavoittelemista ja miettinyt, missä menee suorittamisen ja terveellisen mielihyvän raja. Sekään ei ole luonnollisesti pidemmän päälle hyväksi, että kieltäytyy kaikesta siitä, mitä rakastaa ja rakentaa itselleen häkin, jossa voi syödä ja juoda vain niitä asioita, jotka on faktisesti osoitettavissa terveydelle ainoastaan edullisiksi. Liian radikaali terveyden tavoittelu kun voi pahimmillaan muodostua pakonomaiseksi terveyssyömishäiriöksi.
Kiinalainen lääketiede korostaa sitä, ettei ole olemassa sellaista ruoka-ainetta, joka olisi yksiselitteisesti hyväksi tai pahaksi. On olemassa vain liian suuria ja liian pieniä määriä ja nekin ovat jokaiselle erikokoisia. Tuntuu siltä, että vaikka kaivautuisi faktojen juuriin kuinka syvälle tahansa ja tietäisi jokaisen pienenkin yksityiskohdan, miltei kaikki palaa kuitenkin aina oman kehon rehelliseen kuunteluun. Luotettava tieto on johonkin pisteeseen tietysti tärkeää, mutta kirjaviisauttakin tärkeämpää on se, miten tietoa osaa soveltaa oman kehonsa kanssa. Paljonko ei-niin-terveyttä-edistävää ruoka-ainetta – tässä tapauksessa kahvia – tuntuu juuri minulle sopivalta määrältä? Entä miltä liiallinen määrä tuntuu kehossa? Haluanko tuntea sitä tunnetta päivittäin, kerran viikossa vai en koskaan? Jos poistan arjestani sellaisia nautintoja, joita rakastan, lisääkö se lopulta hyvinvointia vai pahoinvointia?
Kas näin, heitän pallon edelleen itselleni. Ainoa, joka tietää ratkaisun kahvidilemmaani, olen minä itse. Koska minusta tuntuu, että minulla on kahviin liittyvä asia ratkaistavana, tämänhetkisissä tottumuksissani lienee pientä epärehellisyyttä kehoani kohtaan. En ihan selvästikään vielä tiedä tarkalleen, missä balanssi piilee, joten jatkan kuunteluharjoituksia. Ainoa minulle oikea vastaus löytyy vain yhdestä ilmansuunnasta, nimittäin sisältäpäin, minusta itsestäni.
Mikä on sinun suhteesi kahviin?
(Lisää kahvin faktisista vaikutuksista ja happo-emäs-tasapainosta voi lukea mm. Kimberly Snyderin kansantajuisesta, mutta erittäin hyvästä perusteoksesta The Beauty Detox Diet.)
Kuvat ja kahviseura: Timo Utterström
Jutta
Kommentit
Satu, tuttuja mietteitä siis sielläkin päässä! 🙂 Jännää miten olemme yksilöitä, toiselle pahin koukku on sokeri, toiselle kahvi ja kolmannelle sitten joku muu. Rentous kuulostaa hyvältä. Ja olen huomannut että muutos kerrallaan, hitaasti toteutettuna on toimivampi yhtälö kuin kaikkien asioiden muuttaminen kertarysäyksellä yhtä aikaa. Tuttu ilmiö tuokin, että aina kahvin maku ei ole se mikä houkuttaa vaan ajatus siitä höyryävästä kupposesta ja tuoksusta. Voi olla, että suuri osa tuosta minunkin kahviunelmastani on ennemminkin sitä höyryä, tuoksua ja kahvilakulttuuria. Ja kyllä, pullakahvit on kyllä takuuvarma kokoillan kooma. 🙂
Kommentit
Tulipa oikeaan saumaan tämä teksti – ihan samaa ongelmaa olen täällä pyöritellyt päässäni! Kuten kirjoitit, kofeiini on vähän kyseenalainen aine, ja minäkin olen välillä elänyt helposti viikkoja pelkällä yrttiteellä. Tai no en siis pelkällä, mutta ilman kahvia kuitenkin. 🙂 Mutta kun kahvi on vain niin hyvää! Minusta ennen kaikkea se perinteinen suomalainen suodatinliru, jos sen saa nauttia kuohukerman kanssa. Gradua vääntäessä yliopistokuppilan vihreä tee ei vastaa ollenkaan samaa… Nytkin ajattelin hakea kaupasta kermaa ja linnoittautua sitten kokonaisen (pikku)termarillisen kanssa mikroluokkaan.
Minäkään en siis vielä ole tullut mihinkään varsinaiseen ratkaisuun. Jonkinlainen synninpäästö olkoon joka tapauksessa se, että kahvinjuojien on todettu sairastuvan muita harvemmin kakkostyypin diabetekseen ja maksakirroosiin. 🙂
Heh, gradunteko ilman kahvia on haastavaa puuhaa sille, joka sen makua rakastaa… I feel you! 🙂 (Pikku)termarillinen on varmaan hyvä kompromissi, eihän siitä opiskelustakaan ole tarkoitus tehdä ikävää pahalla teellä! Tämä on mielenkiintoinen juttu, joka on itselleni ainakin opettanut ja opettaa edelleen koko ajan sitä, miten tärkeää on löytää balanssi nautintojen, sallivuuden, kieltäytymisen, ”järkevyyden” ja kehonkuuntelun välimaastosta. Pintamielen, kehon ja sydämen äänet sekoittuu joskus hassusti eikä niistä aina tiedä heti, kuka on kukin ja ketä kannattaa kuunnella, mutta harjoitus tekee… No, ainakin kokeneemman ja elämänviisaan kehonkuuntelijan! Tsemppiä sulle paljon kaikkiin gradupuuhiin!
Kiitos kiinnostavasta kirjoituksesta Jutta!
Ristiriidat ovat totta vie elämän suola! Vaikka joku asia näyttää olevan jossain valossa 6-0, ei se sitten välttämättä niin olekaan, kun vaihtaa näkökulmaa. Kuten sanot, tärkeintä on varmasti kuunnella itseään, mikä minulle juuri nyt olisi kaikkein parasta. Ja luottaa siihen, mikä vastaus sitten onkaan. Ei tosin aina niin helppoa juuri tuo itsensä rehellinen kuunteleminen.
Oma suhteeni kahviin, hmm. Tulen hyvin samankaltaisesta kahvikulttuurista kuin sinäkin. Ja varmasti terveydellisestä näkövinkkelistä juon sitä liikaa tällä hetkellä. Juon sitä aamulla ja päivällä, useita kuppeja, se toimii mulla piristäjänä ja toisaalta myös ”tekosyynä” pitää tauko töistäni. Usein myös sosiaalisen kanssakäymisen tärkeänä välikappaleena. Varmasti parempi terveydelle kuin esim tupakka, mutta silti, liika on liikaa.
Voisinkin ottaa sinusta mallia ja vähentää sitä huomattavasti, luopumatta kuitenkaan nautinnosta. Luulen, että se on jopa parempaa, kun sitä nauttii harvemmin ja valitsee ajankohdan, seuran ja laadun huolella. Silloin se varmasti edistää paremmin onnellisuutta ja tasapainoa kuin kiireessä kitatut kupposet! Ja tuo happo-emäs-juttu on kiintoisaa, luulenpa että koetan perehtyä siihen hieman syvällisemminkin 😉
Ja muuten PS kauniita kuvia! Olette todella kaunis pari 🙂
Kun ensimmäisen kerran maistoin reilun kaupan kahvia, käsitykseni kahvista muuttui. Kulta Katriinan ym. maku ei vain sovi suuhuni. Tansaniassa join AfriCafeta joskus <3 Kun aloin juoda kahvia/kahvijuomia täyden kahvittomuuden jälkeen, sain kovia sydämentykytyksiä ja tärinöitä. Juon silloin tällöin kahvia, mieluusti soijalatte Turun Cafe Artissa 🙂 Kahvi päivittäin - ei kiitos! Punnitse ja Säästän luomukahvit (reilut) maistuvat. DEMANDING ETHICAL COFFEE! (enimmäkseen 🙂 hyvän mielen kahvitissuttelu on jees! <3 vaikken juo kahvia paljon, se olis hyvinvoinnistani pois, jos täysin kieltäytyisin. on juomat mieltäkin varten, ei pelkästään kehoa. ja kun muistaa aamusmorot, voi kahvitella huoletta - kohtuudella siis! 🙂 rela elämä <3
Ilon vuosi, kiva kun tulit kommentoiman ja iso kiitos noista ps-sanoistasi! <3
Olen tosiaan havahtunut samaan - kahvi maistuu totta tosiaan paremmalta kun siitä tulee harvinaisempi nautinto. Olen nyt tuon tekstin julkaistuani tehnyt tuttavuutta uuteen tapaan nautiskella: cafe americano. Siinä yhdistyy kaksi kivaa asiaa: cappuccinon koko (ts. nautinnon ajallinen pituus) ja maidottomuus. Pienellä lirauksella maitoa siitä tulee kelpo nautinto! Mutta Pariisi lähestyy päivä päivältä enkä totta vie aio siellä lipittää minkäännäköisiä kompromissijuomia tai muuten palaan kotiin "melkein rentoutuneena ja ihan kivasti nauttineena". Semmoinen ei käy laatuun! 🙂 Suosittelen happo-emästasapainoon tutustumista, se on aika mullistava tekijä ruokavaliossa, vaikka alkaisi toteuttaa pieninkin askelin.
SannaI, miten hyvin sanottu "hyvän mielen kahvitissuttelu"! Adoptoin tuon ilmaisun kyllä sanavarastooni, jos sopii. 🙂 Rento ja lempeä elämä, täälläkin päässä kannatetaan niitä! <3
Auts! 🙂 Höyryävä aamusumppi nenän edessä luen tätä! Itse ihme kyllä stressaan kahvin juonnista suht vähän, sillä se on yksi niitä nautintoja joka vain on itsestään vähentynyt parin viime vuoden ajan. Enemmän kamppailen juuri sitten sen sokerin kanssa. Olen tosin miettinyt että jos aamunsa aloittaa viherpirtelöllä, tuhoaako sen hyvät vaikutukset pienen hetken päästä kahvikupposella vai kompensoiko pirtelö kahvin happamoittavuutta? Olen pyrkinyt asian kanssa rentouteen. Sallin aamusumppini, mutta taas iltapäiväkahvissa houkuttaa lähinnä tuoksu, ei maku. Sellainen vanha merkintä jossain aivolohkossa, että kello kolme pitää saada kahvia, mutta yllättäen se ei enää menekään alas vaan pärin hörpyn jälkeen viemäriin. Tuskallista on nykyään vierailla kodissa, jossa juodaan monta kuppia sumppia iltapäivällä ja pullat ja härpäkkeet päälle. Illan kestävä kooma on taattu 🙂 Varsinkin vanhempien ihmisten kanssa on turha selitellä että yksi kuppi suodatinkahvia riittää ja ei kiitos pullaa 🙂
moi, adoptio käy 🙂
Satu, tuttuja mietteitä siis sielläkin päässä! 🙂 Jännää miten olemme yksilöitä, toiselle pahin koukku on sokeri, toiselle kahvi ja kolmannelle sitten joku muu. Rentous kuulostaa hyvältä. Ja olen huomannut että muutos kerrallaan, hitaasti toteutettuna on toimivampi yhtälö kuin kaikkien asioiden muuttaminen kertarysäyksellä yhtä aikaa. Tuttu ilmiö tuokin, että aina kahvin maku ei ole se mikä houkuttaa vaan ajatus siitä höyryävästä kupposesta ja tuoksusta. Voi olla, että suuri osa tuosta minunkin kahviunelmastani on ennemminkin sitä höyryä, tuoksua ja kahvilakulttuuria. Ja kyllä, pullakahvit on kyllä takuuvarma kokoillan kooma. 🙂
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous