
Huulimeikin värin valinta
Eilisessä postauksessa oli tutorial tämän päivän kuvissa näkyvään silmämeikkiin. Tänään sitten hieman pohditaan huulimeikin värin valintaa. Katsotaan miten huulien väriä vaihtamalla look vaihtelee samassa silmämeikissä.
Tällä hetkellä näkyvät huulet ovat kuuminta muotia ja huulimeikki onkin ehkä kaikista eniten ajan hengessä ja trendissä kulkeva juttu meikkauksessa. Tietysti luomivärien ja poskipunien sävy tarjonta kulkee myös trendien ja muodin mukaan, mutta käytössä se ei näy samalla tavalla kuin huulimeikit. Pitkän neutraalien ja kevyiden huulikiiltojen/-punien aika on hieman ohi… toistaiseksi, ja tilalle on tullut mehukkaat ja herkulliset punahuulet. Tietenkään neutraalit ja luonnolliset sävyt eivät koskaan ole out, mutta nyt kuuminta muotia on 50-lukumainen huulimeikki. Niin tai noh… onko se enää maailmalla kuuminta muotia? Täällä Suomessa reagoidaan hieman hitaammin maailmalla tapahtuviin trendeihin ja se, että jokin muoti-ilmiö näkyy myös katukuvassa, niin se vie aina aikaa. Sanotaan näin, että tavallisten suomalaisten ”taatelintallaajien” kuuminta muotia on nyt punaiset, mehukkaat ja naisellisen seksikkäät huulet.
Olen huomannut myös, että ysärimäinen huulimeikki on nyt valloillaan. Ysärillä käytettiin punaruskeaa, mutta tällä hetkellä näyttäisi olevan violettisen viininpunainen se trendiväri, joka on tummuusasteeltaan ysärin punaruskean kanssa samoissa. Tällä hetkellä halutaan siis olla erittäin naisellisia ja sitä korostetaan huulimeikissä.
Vilautinkin tästä lookista kuvan eilisen postauksen lopussa. Tässä musta-purppuraisen smokeyn seuraksi olen valinnut mauven, hieman ruusuisen punaisen huulipunan. Kokonaisuus on vahvasta rokkaavasta silmämeikistä huolimatta pehmeä ja naisellinen. Klassinen ja ajaton valinta, joka toimii.
Entäs jos huulimeikistä tehdäänkin tumma. Huulimeikin sävymaailma ja tummuusaste on samaa luokkaa silmämeikin kanssa. Kokonaisuus muuttui selkeästi gootahvaksi, joka toimii tietysti jos oma tyyli on goottimainen tai haetaan tarkoituksella meikkiin kovuutta ja hieman synkkyyttä. Yhditelmä toimii, mutta ei kaikille ja kaikissa tilanteissa. Tumma huulipuna pienentää hieman huulia. Tosin tässä kuvassa minulla taitaa olla hieman huulet mutrullaan… kait? 😀 Tai sitten se tummahuulipuna todella pienentää huuliani. 😀
Seuraavassa kuvassa mennääkin ihan toiseen ääripäähän, eli hyvin vaaleaan ja nudeen huulimeikkiin. Nudet huulet ovat aina varma valinta, jos on epävarma siitä, että mikä sopii silmämeikin kanssa. Tosin nykyää minusta tylsän varman päälle valittua, joten siksi tulee valittua ihan uusia sävyjä. Tuolla äskeisellä kirjoituksellani tarkoitin omaa meikkiä tai meikkiä jonka teen jollekin toiselle. En sitä mitä toiset käyttää ja valitsee. 😉 About 10 vuotta käytin vain nudeja (en peitepuikon värisiä kuitenkaan) ja hennon vaaleanpunaisia huulimeikkejä. Joskus harvoin saatoin repäistä ja käytin violettisia. Mutta takaisin tämän kokonaisuuden analysointiin… Ensimmäiseen kuvaan verrattuna tästä meikistä ns. puuttuu se jokin. Look on näyttävä silmien osalta, mutta jokin tekee tästä hieman lattean ja se on huulet, jotka näyttävät vaalean värinsä ansiosta suuremmilta, mutta silti eivät näytä houkuttelevilta ja nouse esiin. Look on ehkä tyttömäisempi kuin punervat tai violettiset huulet.
Vielä kuvat samasta silmämeikistä eri sävyisten huulimeikkien kanssa. Mikä on sinun suosikkisi?
Naisellinen ja pehmeä?
Raju ja gootahtava?
Vai tyttömäisempi ja hillitympi?
Minun suosikki näistä on ehdottomasti punervat huulet. Ennen olisin ehdottomasti ollut jomman kumman ääripään kannalla, mutta nykyää suosin enemmän punaisia ja punervia huulia, sillä siinä kokonaisuus on raikkaampi.
Eikö olekin hassua miten noinkin vahvan silmämeikin kanssa voi ilme ja kokonaisuus vaihdella pelkän huulimeikin takia?
Olen koonnut vanhoista meikkikuvista ideakuvia. Värin huulimeikkiin voi napata milloin mistäkin jutusta kokonaisuudesta.
Tässä olen ottanut huulimeikin sävyn hiuskoristeestani. Silmämeikkini sävymaailma on sen verran ”hyväksyvä” kaikille väreille, joten olisin voinut käyttää vaikka minkä väristä hiuskoristetta ja huulimeikkiä.
Koska silmämeikkini on valittu vaatetukseni mukaan, niin valitsin neutraalin sävyn huulille, mutta kuitenkin ihoani tummemman, jotta huuleni eivät katoa kokonaiskuvasta.
Tässä myös olen käyttänyt hyväkseni hiuskoristeen ja huulimeikin yhtälöä.
Silmämeikkini on hyvin kylmä ja hopeinen, joten halusin välttää punaisia huulia näin kylmän ja vahvan silmämeikin kanssa. Valitsin nuden huulikiillon, joka on aavistuksen rusehtava. Huuleni näyttävät luonnollisilta ja se toimii hyvin tälläisen silmämeikin kanssa.
Musta smokey meikki, joten tähän olisi voinnut valita melkein mitä vain. Tässä käytin kuitenkin kirsikkaista huulikiiltoa, jotta huuleni olisivat mehukkaan punaiset ja kiiltävät.
Tässä lookissa on haettu ”fiftaria” ja huulimeikkin seuraksi valitsin punaisen vaatetuksen. Silmämeikki on nude vahvoilla rajauksilla. Kovasti muodikasta tällä hetkellä.
Tämähän oli halloween meikki, mutta kuvitellaan nyt, että minulla ei olisi noita kukkia ja timantteja meikissä. Tässä ideana on sama sävy- ja värimaailma silmissä ja huulissa, eli pinkkiä.
Tässä oli Isadoran syys-look, joka on siis tumma silmämeikki ja syvä viininpunainen huulimeikki. Look on dramaattinen ja naisellinen.
Neutraali silmämeikki ja punaiset mehevät huulet… toimii! Tämän hetken kuuminta muotia myös tämä.
Tässä taas olen hakenut yhtäläisyyttä silmämeikin ja vaatetuksen kanssa, eli niissä yhdistyy turkoosi. Huulien yhtäläisyyden meikin kanssa hain silmämeikin varjostuksista ja häivytyksistä., jotka olivat ruskeat. Huulet ovat siis hieman rusehtavat ja nudet.
Musta-ruskean silmämeikin kanssa olisi voinut valita hiekkaan taittavan huulikiillon, mutta tähän meikkiin halusin kuitenkin hieman kovan oloisen silmämeikin seuraksi pehmeää. Valintani oli punervat, ehkä aavistuksen punaruskeaan taittavat huulet.
Lilansininen ja ruskea silmämeikki vaati seurakseen kylmän ruskeaa ja vaaleaa huulimeikkiä. Tässä ideana se, että olen ottanut silmämeikin jostakin väristä sävymaailman huuliin.
Hieman rajun näköisen silmämeikin seuraksi valitsin takuuvarmasti toimivan kylmän vaaleanpunaisen ja erittäin hohtavan huulikiillon, jotta huuli- ja silmämeikki eivät riitelisin keskenään. Silmämeikki on tehty luomiväreillä joiden nimet ovat Glitz ja Glam. ;D
Oranssia silmämeikissä, joten valitsin oranssin huulipunankin. Eli yhtäläisyys huuli- ja silmämeikin välillä.
On niin vaikea sanoa yhtä ja oikeaa sääntöä huulimeikin värin valinnan kanssa, sillä sellaista ei ole. Huulien sävyn voi poimia vaatteita, korusta, koristeesta, asusteesta tai vaikka kynsistä. Siis ihan mistä vaan, jos silmämeikki sen sallii. Myös silmämeikistä voi valita sopivan sävyn huulimeikkiin. Kontrasteja voi kanssa hakea, mutta niiden kanssa kannattaa olla varovainen, ettei look muutu liian kasarimaiseksi tai kirjavaksi. Olen itse innostunut vasta hetki sitten huulimeikeistä (reilu puoli vuotta sitten) ja nykyää näen sen melkein yhtä tärkeäksi kuin silmämeikin.
Perussääntönä sanotaan, että jos panostaa silmiin, niin huulet tulisi olla huomaamattomammat tai toisinpäin. Ihan mustavalkoisesti en tuota allekirjoita, kuten varmasti kuvistanikin jo näitte, että tumman ja vahvan silmämeikin kanssa toimii näkyvät huulet, kun väri valitaan oikein. Siihen en osaa kertoa mitään yksiselitteistä sääntöä, sillä jokainen ihminen on yksilö ja kaikilla ei toimi kaikki yhdistelmät. Parhaiten sen jokainen näkee kokeilemalla rohkeasti. Huulimeikki on kuitenkin helppo pyyhkiä pois ja vaihtaa toiseen… tai pyyhkiä senkin pois ja vielä kerran laittaa uuden jos siltä tuntuu. Huulet kun meikataan viimeisenä, niin on helppo katsoa kokonaisuutta, että toimiiko vai ei.
Onko muita, jotka ovat vasta äskettäin innostuneet huulimeikeistä? Vai oletko jo vuosia käyttänyt näkyviä ja värikkäitä huulimeikkejä?
Ps. Tajusin vasta nyt, että minulta puuttuu tunnisteista huulimeikki!!! Lisäsin sen nyt. 😉
Kommentit
Serrated B: Minä taisin hurahtaa ihan täysin… Tänää kävin Grimasilla ostamassa töihin tavaraa, niin oli sitä sitten pakko ostaa 6 uutta huulipunaa itselle. 😀 Meikkikuvissa sitten taas näkyy uutuudet. ;D
hanneh: Ole hyvä. 🙂
Vastaan tuohon asujuttuun tylsästi, että mustan kanssa sopii kaikki ja musta on aina ajaton ja tyylikäs.
Nim. Nainen mustissa ;D
Kommentit
Ihana toi fiftarimeikki! Tekisi mieleni tehdä postaus tummilla huulimeikkisävyillä ja kysyä lukijoiden mielipidettä. Vaikka antaisin luovuudelle vallan niin silti tuntuu, että olen tosi arka tummien sävyjen kanssa. Annan ehkä liikaa määrätä sen esim vaatetuksessa käyttämäni perusvärimaailman ja vaikka vadelmanpunaista huulipunan sävyä on tosi vaikea löytää (nimim pari tuntia Sokoksella viettäneenä :D). Mutta kiitos tästä postauksesta, oli tosi hyödyllinen!
maijus.blogspot.com
Minä olen vasta (siis ihan viime viikolla!) innostunut kunnolla huulipunista. Niitä on laatikossa vaikka kuinka monia, mutta koskaan en ole oikein tullut käyttäneeksi muuta kuin blogissa. Nimenomaan tummat ja marjaisat punaiset ovat innostaneet nyt syksyllä, mutta olen toistaiseksi osannut parittaa niiden kanssa vain hyvin hennon, vaalean silmämeikin. Mutta harjoitus tekee mestarin. 🙂 Huomenna olen menossa ystävän kanssa iltarientoihin kaupungille ja ajattelin laittaa tummanviolettia huulipunaa! Ja vähän glitteriä. 😉
Paljon hyviä ideoita ja vinkkejä! Mulla itsellä on vielä joku nude vaihe päällä kun en osaa olla värikkäämmässä huulimeikissä 😀 Joskus yritän mutta lopulta vaihdan vanhaan hyväksi havaittuun.. Yleensä kyllä pidän tummasta silmämeikistä niin senkin takia varmaan valitsen nudet huulet. Toivottavasti joskus myöhemmin opin käyttämään väriä huuliinkin 🙂
Ensimmäinen kuva punaisten huulien kera miellytti mua eniten. En ole oikein koskaan tajunnut tuota ”sääntöä” jonka mukaan vahvan ja tumman silmämeikin kanssa käytetään sitten nudea punaa, booooring. Toki toimin sen mukaan toisinaan itsekin, mutta en näe mitään syytä miksei huulia voi korostaa ihan yhtä lailla kuin silmiäkin.
Olen kyllä itse innostunut huulimeikeistä kunnolla vasta lähiaikoina, ehkä tuo punainen trendi oli se joka upposi minuun täysillä.
Mä olen kiinnostunut huulimeikeistä vasta viimeisen vuoden sisällä, ehkä vasta tämän vuoden keväällä enemmänkin. Tai siis muustakin kuin nudesta tai neutraalista huulikiillosta. Pinkit ovat tällä hetkellä in, tänäänkin huulilla hot pink 😀
Maiju: Mä tykkään kanssa fiftari-meikeistä. 🙂
Tee ihmeessä sellainen postaus! Olisi mielenkiintoinen. 🙂
Mulla yleensä vaatetuksessa vallitsee musta, mutta sitten joskus käytän meikkiin sopivia vaatteita, eli esim. paita tai nuttu on violetti tai turkoosi.
Mä pidän nykyää hirmuisesti vadelmaisista sävyistä huulilla. 🙂 Hirveän vähän vattua on kuitenkaan tarjolla tällä hetkellä. 🙁
Kiva kun postauksesta on hyötyä. 🙂
.Nekku.: No en olisi osannut arvata, että olet ”siviilissä” vasta nyt innostunut värikkäistä huulipunista. Sulle kun niin sopii jopa tumma ja sähäkkä violetti.
Harjoitus tekee mestarin. 😉 Itseäänhän siinä tarvii harjoittaa tottumaan peilikuvaansa. Minä aloitin korallisista sävyistä, jotta sain itseni tottumaan muihinkin kun nudeen ja vaaleanpunaiseen.
Iltarientomeikki kuulostaa mahtavalta! Ota kuvia ja laita blogiin näytille, niin minäkin näen. 😉
Kissanminttu: Ihan sama juttu oli minullakin ennen. Koska huulet ovat luonnostaan mittättömän näköiset minulla, mutta silmät ovat suuret ja niistä saa meikillä näyttävät, joten meikkasin vuosia aina vahvasti silmät ja nudesti huulet. Nyt vasta olen oppinut ja tajunnut, että voin tehdä myös molemmat. 🙂
Voit aloittaa itsesi totuttelun esimerkiksi asteittain. Hankit hieman tummemman huulikiillon kun aikaisempasi ja siitä aste asteelta tummennat. Silmä alkaa tottua peilikuvaansa ja loppujen lopuksi tajuaa rakastavansa näytttäviä huulia. Tai ainakin minulle kävi näin. 🙂
Mansikka: Itse noudatin sitä sääntöä kauan ja minulle opetettiin koulussakin niin. Onneksi olen rohkea kokeilemaan ja siten huomasin, että hitto vie kyllä vahvojen silmämeikkien kanssa sopii näyttävät huuletkin. Kiinnitin aikaisempaa enemmän huomiota kosmetiikkamerkkien promokuviin ja huomasin, kuinka usein kuvissa on näyttävä silmämeikki, että myös vahvasti meikatut huulet. Sääntö taitaa olla muuttunut matkanvarrella hieman mustavalkoiseksi säännöksi tai sitten se on 2000-luvun alkupuolen sääntöjä. 😀 ”Voi miten luvulle jäännyttä!” ;D *vitsi vitsi*
Duvessa: Mulla kanssa se innostus alko keväällä eniten ja silloin omaan käyttöön löysi ne punaiset ja oranssitkin värit. 🙂
Sulle niin sopiikin pinkki. Mulle se on vaikea väri… tai sitten kyse on vain omasta vastahakoisuudesta. Ehkä siinä minulle projekti keväämmälle. Opettelen käyttämään pinkkiä ja on keksittävä miten sen saan toimimaan itselleni. 😉
Olen enemmän tosiaan huulikiiltoihmisiä, huulipunaa en jotenkin osaa käyttää. Mutta kuvista hyvin näki, miten pelkällä huulipunan sävyllä saa vaihdettua ilmettä aika paljonkin.
Sitten yksi kysymys sinunlaiselle ammattilaiselle:
Pikkujoulut lähestyy ja varasin kerrankin oikein ajan meikkaukseen ammattilaisen käsittelyyn 🙂 Koskaan aiemmin en ole ollutkaan kenenkään meikattavana – jännityksellä siis odotan!
Varsinaista visiota ei vielä toivotusta meikistä ole, mutta mahdollisesti jonkinlaista harmaa/musta sävyistä smokeytä. Eli mitä itse tykkäät, pitääkö asiakkaalla olla selvät toivomukset vai antaako vain vapaat kädet ammattilaiselle?
hanneh: Itse käytän enemmän huulikiiltoja arkena, mutta huulikiiltojakin on tummempia ja pigmenttisiä, joilla saa näppärästi vaihdeltua lookia. 🙂
Tuo sinun kysymyksesi on hieman kaksipiippuinen juttu… On hankalaa jos asiakkaalla on todella selkeä visio siitä mitä haluaa ja minä näen, että ko. juttu ei olisi se kaikkein paras vaihtoehto hänelle. Silloin jos asiakkaan selkeä visio on sellainen joka minustakin hänelle sopii ja toimii, niin meikkaus on ihan piece of cake. 😉 Sitten taas vapaat kädet… jos asiakas ei anna mitää osviittaa mieltymyksistään, on todella kinkkistä tehdä varmasti häntä miellyttävä meikki. Erityisesti jos asiakasta on hieman vaikea ”lukea”. Tiedätkö mitä tarkoitan? Itse yleensä kyselen tottumuksista, tulevasta vaatetuksesta ja lempiväreistä ennen kun alan tekemään, jotta saan lopputuloksesta parhaan mahdollisen ja tyytyväisen asiakkaan.
Meikkaajia on monenlaisia ja olen kuullut, että jotkut ovat vaan niin sitä mieltä, että hän ammattilaisena aina tietää mikä sopii kenellekin parhaiten ja eivät kysele asiakkaan toivomuksia tai ota niitä kuuleviin korviinsa. Se on minusta väärin siinä mielessä, että ollaa sitä kuinka ammattilaisia, niin kyse on kuitenkin asiakaspalvelusta ja asiakkaan toiveita tulee kuunnella ja toteuttaa.
Jos sinulla rohkeus riittää ja luotat sinut meikkaavaan ammattilaiseen, niin anna täysin vapaat kädet. Mutta jos vähänkin epäilyttää, niin kerro mitä haluat ja/tai kysy, että mitä ammattilaisella oli mielessä. 😉 Yhteistyötä se kuitenkin loppupeleissä on. 🙂
Itse tykkään kaikista eniten siitä, että suunnittelemme asiakkaan kanssa yhdessä meikkiä. Eli minä ehdottelen ja kyselen, asiakas sitten taas hyväksyy tai torjuu, tai kertoo sitä omaa toivettaan.
Ymmärsikö tästä yhtään mitään? 😀 Kello on jo paljon, kun näytösillan jälkeen tätä vastausta sinulle kirjoitan.
Minä innostuin kanssa huulimeikeistä vasta vähän aikaa sitten ja nyt vasta olen uskaltanut kerätä sen punaisenkin punan meikkipussukkaan. 🙂 Ja mieli tekisi vain haalia lisää punia, ehkä senkin takia kun silmämeikkiin en ole oikein jaksanut panostaa kuin ripsari+rajaus niin sitten tuon enemmän ne huulet esille. 🙂
Kiitos piiitkästä, selventävästä vastauksesta 🙂
Näin juuri itsekin ajattelin asian olevan.
Vielä kun löytyisi Se pikkujouluasu, niin eiköhän sitten ala väritkin hahmottumaan 😉
Serrated B: Minä taisin hurahtaa ihan täysin… Tänää kävin Grimasilla ostamassa töihin tavaraa, niin oli sitä sitten pakko ostaa 6 uutta huulipunaa itselle. 😀 Meikkikuvissa sitten taas näkyy uutuudet. ;D
hanneh: Ole hyvä. 🙂
Vastaan tuohon asujuttuun tylsästi, että mustan kanssa sopii kaikki ja musta on aina ajaton ja tyylikäs.
Nim. Nainen mustissa ;D