
Sarja: Grimasin meikkivoiteet
Olen vihdoin ja viimein saanut aloitettua jo keväällä lupaamani postaukset Grimasista. Aika paljon minulla on mennyt aikaa pähkäilyyn, että kuinka tämän aiheen toteutan? Aluksi piti olla teemaviikko. No sitten sattui yhtä ja toista ja en oikeasti alkuraskauden väsymyksessä jaksanut työstää teemaviikkoa. Sitten mietin, että miten muka voisin yhteen teemaviikkoon liittää kaiken sen Grimasista, jonka haluaisin teille jakaa? No en mitenkään. Tulin tulokseen, että teen Grimasista Glitz & Glamin ensimmäisen postaussarjan. No hyvä, sain sen asian itselleni selväksi, mutta mistä aloittaisin? Yhteen postaukseen kaikki tietous ja vinkit? Ääks, taas liikaa asiaa yhteen postaukseen!
Nyt päädyin siihen, että tässä ensimmäisessä postauksessa kirjoitan ja esittelen meikkivoiteita. Seuraavaan postaukseen tulee hieman tutorialia ja vinkkejä niiden käytöstä. Tästä edetään peiteaineisiin jne. Vinkkejä ja kikkoja tuoteopetuksineen niin, että jokaisen on helppo pysyä mukana ja minä en ajaudu hermoromahdukseen yrittäessä tehdä yhteen postaukseen selkeästi kaikkea mitä haluan. ;D Huomautan kuitenkin, että Grimas-postaukset eivät tule peräkkäin, vaan näitä julkaisen siihen tahtiin, kun näitä ehdin työstämään. 😉
Ihan nopea kertaus siitä mikä Grimas on? Grimas on hollantilainen kosmetiikkamerkki, joka on suunnattu ammattilaisille. Tästä syystä tuotteiden pakkauksissa on otettu huomioon käytännöllisyys työtänsä tekevää kohtaan, mutta samasta syystä pakkaukset ovat ankeita. Ne eivät houkuttele kuluttajia, mutta tästä syystä myös hinnat ovat edullisemmat. Grimas ei myöskään käytä rahaa markkinointiin ja kausituotteisiin, tässä taas syy edullisiin hintoihin.
Mutta se ei siltikään tarkoita sitä, etteikö Grimasia saisi ja voisi käyttää tavalliset kuluttajat. 😉 Ei Grimasin tuotteilla mitään vaaraa itselleen aiheuta, vaikka merkki onkin suunnattu ammattilaisille. Kyseessä on turvallinen kosmetiikkamerkki.
Lyhyesti kerron tässä Grimasin ”etiikasta”. Grimas ei itse testaa tuotteitaan eläinkokein, eikä ole koskaan testannutkaan. Näin sanoo monikin kosmetiikkavalmistaja. Sitä taas ei voida tietää miten raaka-aineiden tuottajat testaa tuotteensa. Nykyää EU:ssa ovat eläinkokeet kiellettyjä.
Grimas käyttää vain turvallisia säilöntäaineita tuotteissaan, kuten E-vitamiini, sitruunahappo, kookosöljy ja kamomilla. Joidenkin tuotteiden kohdalla halutaan varmistaa, ettei kuluttaja itse aiheuta väärin käyttämällä ja säilyttämällä tuotteisiin bakteerikasvustoa jne. Esimerkkinä nyt lapset ja kasvovärit. 😉 Siinä on hygieenisyys kaukana, kun lapset käyttävät kasvovärejä.
Siksi Grimas käyttää edellä mainitsemiani säilöntäaineita tuotteissaan. 😉
Mennään seuraavaksi sitten Grimasin erilaisiin meikkipohjatuotteisiin…
CAKE MAKE-UP
![]() |
Kuva lainattu Grimasin Facebook sivuilta |
Cake Make-Up soveltuu parhaiten rasvoittuvalle iholle. Minun mielestä tämä ei ole ihan paras tuote arkikäytössä, mutta Miten niin liikaa? -blogin Elisa pitää tästä erittäin paljon. Tässä toinen linkki, missä Elisa kertoo Cake Make-Upista käytössä. 😉 Makuja ja tottumuksia on monia ja tästä syystä en voi täysin dissailla, vaan haluan liittää mukaan kokemuksia, joissa joku toinen taas pitää tuotteesta. 🙂
Meikkipohjan levitykseen käytetään vettä ja meikkisientä. Cake Make-Up on iholle kuivuessa puuterinen, matta ja kuivahko, eli ei vaadi enää erillistä puuterointia. Tästä syystä meikkipohja ei ole niinkään tarkoitettu kuivalle iholle.
Näytän teille sitten myöhemmin hieman miten Cake -meikkipohjaa työstetään, mutta en tee sitä kasvoille, koska sävy on kalman vaalea. ;D Kyseenomaisen meikkipohjan sävy on tullut hommattua vuosia sitten halloweenien vuoksi. 😉
Pakkauksen koko ja hinta
35 g = 11,90 €
Värit ja sävyt
Värejä löytyy muutama, mutta Cakeista ei löydy kirkkaita värejä, joten kirkkaita värejä halutessa ne löytyvät vesiliukoisena kasvovärinä.
Ihon värisiä sävyjä löytyy monenlaisia. 😉
COVERCREAM PURE
![]() |
Kuva lainattu Grimasin Facebook sivuilta |
Valitettavasti tämä tuote jää hieman suppeammalle esittelylle, koska en omista itse yhtään Covercream -meikkivoidetta. Tästä syystä en myöskään omaa tarkkaa tietoutta ko. meikkipohjan käytöstä, mutta liitän tämän silti esittelyyn, jotta tiedätte tälläisiäkin olevan olemassa. Voitte kysellä jälleenmyyjiltä sitten tarkemmin käytöstä ja muista ominaisuuksista. 😉
Tiedän, että Covercream on Crème Make-upin ja Foundationin välimuoto. Itse omistan ja suosin paljon Crèmeä ja Foundationia, joten koen Covercreamit itselleni turhiksi. Lisäksi puikkomuodossa oleva meikkivoide ajatuksena tuntuu hankalalta, sillä ko. tuotetta ei kuitenkaan levitetä kasvoille suoraan puikosta hygienia syistä, vaan se pitää kuitenkin ottaa ensin kädelle parhaan ja tasaisimman tuloksen saamiseksi. En enää käytä metallipalettia, sillä kylmällä metallipaletilla ei meikkivoiteet saa lämpöä, joten ovat myöskin vaikeampia saada luonnollisen näköisiksi kasvoille. Tästä syystä käytän nykyään aina omaa kättäni ”palettina”. Koulussa opetetaan omalla tavalla ja käytännössä ammattilaiset tekevät toisin.
Pakkauksen koko ja hinta
23 ml = 12,90 €
Värit ja sävyt
Värejä löytyy musta, valkoinen ja ruskea. Ihonsävyjä löytyy paljon ja sävyjä ns. erikoisefekteihin.
CRÈME MAKE-UP (Pure)
![]() |
Kuva lainattu Grimasin Facebook sivuilta |
Grimasin voidemainen meikkivoide, jota usein kutsutaan vain Cremeksi. Crème on peittävin meikkivoide Grimasin meikkivoiteista. Toimii minusta parhaiten kuvausmeikeissä, mutta käytän myös kuivaihoisemmille pelkästään tai miksailen Crèmeä ja Foundationia sekaisia, jolloin saan meikkipohjan koostumuksesta hieman ohuempaa, mutta myös kestoa rasvoittuvaisuuteen taipuvaiselle iholle saan Foundationista. 😉
Crèmet ovat Grimasin myydyimpiä meikkivoiteita. Voisin ehkä väittää, että Crème on Grimasin meikkipohja tuotteista helppokäyttöisin, mutta saadakseen ihanteellisimman lopputuloksen, vaatii tämäkin aavistuksen opettelua tai vinkkejä. 😉 Crème meikkipohjat toimivat myös kivasti värivirheiden ja finnien peittoon, jos haluaa kuitenkin käyttää jotain ohuempaa ja läpikuultavampaa meikkivoidetta koko kasvoilla, eli Crèmet ovat monikäyttöisiä. 😉 Tietysti Crèmejä voi ohentaa esim. kosteusvoiteella tai valovoiteella/heleyttäjillä. Itse olen monestikin käyttänyt jotain valoa ja hehkua antavaa voidetta Crèmen ja/tai Foundationin joukossa.
Crème meikkipohjia löytyy kolmea eri koko. Tosin muutamia sävyjä ei taida löytyä pienimpää nappikokoa, mutta lähes kaikkia löytyy kolmessa eri koossa. 😉
Pakkauksen koko ja hinta
2,5 ml (nappikoko) = 5,15 €
15 ml (kuvassa) = 6,20 €
60 ml = 13,45 €
Värit ja sävyt
Värejä löytyy lukemattomia! Mustasta valkoiseen ja kaikkea siltä väliltä. Pinkkiä, vihreitä, keltaisia jne. jne. jne. Ihon sävyisiäkin löytyy lukemattomia.
FOUNDATION
![]() |
Kuva lainattu Grimasin Facebook sivuilta |
Foundation on nestemäinen meikkivoide, joka toimii yksinään käytettynä parhaiten normaalilla ja rasvoittuvalla iholla. Meikkivoide on erittäin pigmenttinen ja peittävä. Kesto on aivan loistava rasvoittuvallakin iholla! Käytin silloin keväällä alkuraskaushormoonien kukkivalle iholleni tätä meikkivoidetta, sillä se kesti aika hyvin erittäin rasvoittuvalla ihollani ja sillä sain peiteltyä niitä lähes aknemaisia finnejäni. Tietenkään mikään meikkivoide ei piilota kasvoilla olevia kohoumia, mutta värieroja ja punoitusta se peitti. Meikkivoide on mattamainen, mutta parhaimman pysyvyyden takaamiseksi kannattaa meikkipohja puuteroida.
Jos omaat kuivan ihon ja iho myös hilseilee, niin en missään nimessä suosittele käyttämään Foundationia yksinään meikkipohjana, sillä kuiva iho vain korostuisi. Tällöin kannattaa sekoittaa joukkoon kosteusvoidetta ja/tai Crème meikkivoidetta. Sama pätee aikuiseen ihoon, jossa on uurteita. Liian paksulla kerroksella uurteet vain korostuvat ja näin saat aikaiseksi vain vanhennuksen. Eli Foundationin joukkoon kannattaa sekoittaa kosteusvoidetta ja/tai valoa heijastavaa voidetta, eli heleyttäjää.
Olen käyttänyt aikuisen naisen meikkauksessa Foundationia, mutta olen ohentanut sitä reilusti Lumenen helyttävällä valovoiteella ja levittänyt kasvoille ohuena kerroksena.
Eräällä reilu 20-vuotiaalla morsiamella käytin Foundationia yksinään, sillä hän halusi mahdollisimman mattamaisen ja peittävän meikkipohjan. Hänen silmäänsä ei miellyttänyt ohennettu versio, joten toteutin häämeikissä hänen toivettaan ja käytin pelkästään Foundationia. Tietysti minusta ko. meikkipohja oli turhan peittävä, niin kauniilla ja nuorella iholla, mutta hänen mielipidettään kunnioittaen toteutin hänen toiveensa. Eli makuja on monia ja se näissä Grimasin meikkipohjissa on mukavaa, että näitä voi fiksailla muilla tuotteilla saadakseen haluttua tulosta tai olla fiksailematta. 🙂
Pakkauksen koko ja hinta
35 ml = 12,90 €
Värit ja sävyt
Sävyjä löytyy neutraaleja, kylmiä ja lämpöisiä. Erittäin vaalea G0 löytyy myös, joka on vaaleaakin vaaleammalle iholle jo melkoisen vaalea. Eli meikkivoide todella vaaleallekin löytyy.
Kirjoitan teille tänne loppuun hieman infoa yleisimmin käytettävistä sävyistä mitä kirjaimet sävyjen edessä tarkoittavat, jotte hieman ymmärrätte sävyjen lajittelua. 😉
B1-B6 = Beige, eli sävy on hieman kellervä. Sopii hyvin monille.
G0-G5 = Neutraali, sävy on neutraali, eli se ei taita voimakkaasti lämpöiseen, eikä kylmään. Sopii monille kylmäsävyisille.
J1-J7 = Oliivi, sävy on enemmän eurooppalainen sävy, mutta sopii joillekin suomalaisillekin ja erityisesti kesäisin. Hyvä sävy miksailussa muiden sävyjen kanssa.
W1-W7 = Kylmä, sävy on punaiseen taittava. Loppujen lopuksi yksinään käytettynä ei kovinkaan monelle sopiva. Toimii minusta parhaiten sekoitettuna jonkun neutraalin tai keltaisen sävyn kanssa.
Lisäksi löytyy tummia, värejä ja muita erikois efekteihin & maskeerauksiin sopivia sävyjä.
Grimas sarjan seuraavassa osassa sitten näytän miten näillä työskennellään. 😉 Ainoastaan Covercreamia (puikossa oleva meikkivoide) en esittele, koska minulla ei ole ainuttakaan sellaista meikkivoidetta Grimasilta.
Tässä voittekin heittää kommentteihin toiveita mitä haluatte tietää ja nähdä Grimasin tuotteisiin liittyen. 😉 Huulimeikkitutorial tulee myös, koska sitä toivottiin ja sen olen luvannut lukijalleni HANIlle. 😉
Ai niin Grimas on myös I Love Me -messuilla, joten siellä kannattaa käydä tsekkaamassa messutarjouksia ja tuotteita ihan livenä. 😉 Luulenpa, että Grimasin Kaisa on siellä vastailemassa kaikkien tiedonnälkäisten kysymyksiin. 😉
Kävin stalkkaamassa messujen sivuilta ja sieltä löysin, että miltä osastolta Grimas sitten löytyy. 😉 Noora Hautakangas on auttamassa oikeiden sävyjen valinnassa. 😉
Ylihuomenna postaan hieman varoittavan postauksen. 😉 Aiheena hiukset ja minua hieman arveluttava tapa markkinoida erästä Suomen markkinoille tuotua tuotetta. Mutta siitä sitten sunnuntaisessa postauksessa. 😉
Mukavaa viikonloppua ja hauskaa messuilua kaikille messuilijoille! Omia työkavereita kilpailee ja jopa tuomaroi messujen yhteydessä olevilla Nordic Haireilla. 😉 Itse olen töissä pe ja la, joten sunnuntaina on pakko ladata akkuja viimeisiin viikkoihin ennen kun jään äippälomalle. 😉 Minulle alkaa olla jo aika rankkaa fyysisesti tuollaiset, joten jään kotiin huilaamaan. Ehkä minä ensivuonna sitten tulen messuille. 🙂
Kommentit
Anonymous: Heippa!
Kiitos kommentistasi ja kysymyksestäsi. 🙂 Kilometrikommentit on aina mukavia. 😉
En itsekään välttämättä suosittele epäpuhtauksista kärsivälle iholle paksuja meikkipohjia päivittäiseen käyttöön. Se on kovin yksilöllistä kenen iho kärsii ja kenen ei. Esimerkkinä nyt, että joku ei voi juuri ikinä käyttää muuta meikkipohjaa kuin puhtaita mineraalipohjia, mutta joku voi vaikka nukkua paksut rasvameikkipohjat kasvoilla joka yö, ilman minkäänlaisia ihon reagoimisia. Tiedän molempia tapauksia. Itse kuulun noiden kahden ääripään välimaastoon. Eli voin käyttää paksumpia meikkipohjia, mutta ne pitää puhdistaa huolellisesti pois.
Eli jos sinun ihosi ei reagoi Grimasin Cremen päivittäisestä käytöstä, niin ei silloin ole mitään estettä olla käyttämättä sitä päivittäisessä meikkaamisessa. 😉
Irtopuutereissa en ole huomannut hirvittävän suuria eroja. Monet irtopuuterit ovat hienojakoisia. Grimasin irtopuutereista suosittelen Make-up puuteria. Se on väriltään vaaleankellervää, mutta on kuitenkin Transparent sävyltään, eli väritön puuteri. Olen pitänyt siitä.
Kommentit
Hei! Tämä Grimas-postaussarja on mitä loistavin idea. Muutenkin seuraan blogiasi saadakseni vinkkejä siitä MITEN meikkejä käytetään. Pakko kuitenkin antaa palautetta yhdessä asiassa: hymiöiden käytöstä. Sinä kirjoitat hauskasti, ja kaikki tietävät, että hymyilet paljon (ainakin näin oletan). Silloin jokaisen eikä edes joka toisen lauseen perään tarvitse laittaa hymiötä. (Lukaiseppa neljä viimeistä kappaletta tästä Grimas-postauksesta) Hymiöiden käyttö kuuluu ehkä enemmän tekstiviesteihin ja pikaviestimiin sun muihin, jossa väärinymmärryksen vaara on suurempi, kun ei voi lukea toisen reaktioita. Mutta ei tällaiseen asiahkotyyliseen tekstiin. Silmiä särkee, pyydän mitä näteimmin, että vähentäisit niiden käyttöä. Hymy 🙂
Mä käytin pohjanmaalla opiskellessani meikkausta noita grimasin meikkipohjia, ja en oikeestaan tykännyt omalla ihollani yhdestäkään noista. Esimerkiksi Foundation vaan ”klimppiintyi” (en keksi parempaakaan sanaa tälle, mutta tavallaan kasaantui pienen pieniksi länteiksi:D) ihollani, päästi ihon omat öljyt heti läpi :/.. Eikä lisäksi peittänyt mun iholla nimeksikään. Ja myöhemmin huomasin samaisen aineen aiheuttaneen lisää finnejä iholleni.. Tiedö sitten mikä aiheutti kyseisen reaktion 😮
Mutta oon kanssasi samaa mieltä tosta meikkivoiteesta, että se ei todellakaan sovi yksinään kuiva-ihoisille. :S
entinen opettajani taas puolestaan vannoo Grimasin nimeen, eikä oikein muita merkkejä Kryolanin lisäksi haluaisi oikein käyttääkään. 😀
Luomivärit Grimasilla on ihan ok, mutta tosiaan noille ihotuotteille en muuten ole oikein lämminnyt. :/
Anonymous: Niin ja vielä sydämiä <3! 😀 Juuh, nauran ja hymyilen paljon… ja nyt mietin, että ”uskallanko” tähän vastauskommenttiini käyttää yhtään hymiötä enempää? En siis ottanut nokkiini, vaikka jätän nyt hymiöt pois. Tulee ehkä ylikorostetusti käytettyä hymppiä. Olen visuaalinen ihminen, joten elävöitän varmaan siksi paljon tekstiä, koska omasta mielestäni en ole verbaalisesti mitenkään lahjakas, tai ainakaan kirjoittaen. Liian monesti on tekstini sisältöä ymmärretty väärin (en puhu blogistani), vaikka kyseessä olisikin sellainen pilke silmäkulmassa kirjoitus. Anyways, parit hymiöt olisi kyllä saanut jäädä pois. En kuitenkaan muuta omaa tyyliäni, mutta olen tarkkaavaisempi, etten ihan noin montaa hymppää käyttäisi.
DeadlyDame/Anne: En haluaisi kuulostaa kaikkitietävältä tmv. Se kilmppiintyminen johtui siitä, että työstit liian ison alueen liian hitaasti. Käytit varmaankin pelkästään meikkisientä? Sillä tavalla saan itsekin Foundationin klimppiintymään. Tämän vuoksi saattoi myös meikkivoide jäädä vain kevyesti ihon pinnalle ja siksi meikkipohja ei kestänyt. En tietenkään väitä faktana, vaan spekuloin. 🙂
En tosiaan tiedä mikä aiheutti finnit? :/ Syitä voi olla monia ja ne saattoivat johtua meikkivoiteesta tai sitten se oli vain sattumaa.
En itse pitänyt alkuun Grimasin meikkivoiteista. Syy oli se, että en osannut käyttää niitä. Kun oppii käyttämään, niin löytää niistä hienoja ominaisuuksia. Yksikään merkki ei minusta ole täydellinen, löydän kaikista merkeistä jotain vikaakin, mutta Grimas kuuluu omiin suosikkimerkkeihin.
Kuten postauksessa kerroin, niin Cake ei ole mun suosikki ollenkaan, kun taas toinen bloggaaja pitää siitä. Makuja ja tottumuksia on monia ja siksi on ihanaa, kun valinnan varaa kyllä löytyy kosmetiikan maailmassa. 🙂
Kryolanin meikkipohjat on kanssa aika hyviä, mutta luomivärit on minusta kehnompia. Teatterilla on käytössä Kryolan, joten sitä kautta työskentelen ko. merkin parissa.
Mutta tosiaan on tulossa postaus, jossa työstän Grimasin meikkivoiteita ja kerron omia vinkkejä niiden käytössä.
Tuo cake on mulle pelastus suoraan taivaasta valvomisentäyteisen yön jälkeen… Kunhan ihon muistaa kosteuttaa hyvin, niin ei tällaisella pintakuivallakaan iholla ole suurempia ongelmia 🙂 Eri juttu tietty, jos alkaa ihan joka päivä käyttämään, jota en myöskään tuolla suosittele.
Kiitos erittäin kattavasta postauksesta, odotan innolla muita osia! 🙂
Aivan loistava postaus! Tosi hyödyllinen 🙂 Oottelen kyllä innolla muitakin Grimas -postauksia!
Itse ostin vähän aikaa sitten tuon Crèmen ja oon kyllä tykänny kovasti! Sopii mun tarpeisiin tosi hyvin, eli siis peittää hyvin kaikki ihon virheet 🙂 Alussa mulla oli vähän ongelmia tuon kyseisen meikkivoiteen kanssa (sain ekalla kerralla aikaan jäätävän paksun meikkivoidemaskin.. yöh), mut nyt useamman kerran jälkeen sitä on oppinu käyttämään paljon paremmin 😀 Ite tykkään kovasti käyttää Crèmeä meikkivoidesiveltimen kanssa, sillä saa aikaan hyvännäköisen ja tasaisen pinnan! Ja jos vielä jää jotain epätasaisuuksia/epämääräsiä raitoja, niin meikkivoidesienellä ne sitten pois (-: Ja musta on myös loistavaa, että noita värivaihtoehtoja löytyy Crèmestä noinkin monia! Varmasti löytyy melkeinpä jokaiselle sopiva sävy :> (Täällä hehkuttaa yks kalkkilaivan kapteeni, joka löys vihdoinkin itselleen tarpeeksi vaalean/ei kellertävän meikkivoiteen, yey!)
Niin ja pakko vielä mainita, että Grimasin väritön irtopuuteri on myös loistava! Tekee tosi kivan pinnan ja erityisesti tuon Crèmen päällä oikein hyvä! 🙂
Tulipa taas kilometrikommentti, toivottavasti jaksoit lukea, haha ;D
Elisa: Minusta on hyvä tietää, että joku toinen piti Cakesta, vaikka itse en pidäkään. Tai siis maskeerauksiin se on hyvä, mutta en osaa sitä käyttää meikkipohjana normielämässä. Tekee minusta hieman kuivattavan pohjan. Pitäis kyllä kokeilla ihan huvikseen uudelleen, kun maku muuttuu jne. 😉
cottoncandy: Kiitos, kiva kuulla! 🙂
Hehehee! Arvaan vaan teinkö minäkin muutamalla ekalla kerralla? 😀 Sitten opin työstämään sitä itselleni ja ajan kanssa muille. Ammattilasmerkkien tuotteet ovat sellaisia, että ne tarvitsevat hieman taitoa ja harjoittelua, ennen kun tajuaa niiden hyvät puolet. 🙂
Tottakai jaksoin lukea! 😉 Luen aina ajatuksella jokaisen kommentoijan kommentit ja parhaani mukaan yritän käyttää harmaita aivosolujani vastatessa teille. ;D
Itse pidän myös puuterista. Puutereista tulee kanssa oma postaus, koska itselläni on puutereitakin irto-, kivi- ja hohdepuuteria. Erityisesti toisia meikatessa huomaa Grimasin puuterin erinomaisuuden, sillä se sulautuu ihoon, eikä jää jauhona pintaan. 🙂
Itse taas käytän eniten työssäni Covercremejä ja myyn sitä eniten. Saa aikaan todella kauniin ja erittäin kestävän meikkipohjan,kannattaa kokeilla. Creme aika rasvainen joten käytän sen vain tod.kuivaihoiselle ja Foundationia vain rasvaiselle iholle. Cake vain maskeeraus-käytössä. Joskus kokeillu kauneusmeikkeissä mutta pohjasta tulee ”eloton” ,toki erittäin matta.
Anonymous: Itse tosiaan olen miksannut Cremestä ja Foundationista, jos tarvitsen normaali-ihoiselle meikkipohjan, joka on peittävä. Mutta täytyy varmaan kokeilla itselleni, niin oppii tuntemaan senkin tuotteen paremmin. 🙂 Sen näkee sitten, että tuleeko siitä oma suosikki vai ei. 🙂
Minustakin Cake on hieman liian eloton, mutta maskeerauksissa tietysti taas eri asia. 😉 Maskeerauksiin oman Caken hommasinkin vuosia sitten.
Osaatko yhtään sanoa milloin seuraava grimas postaus saapuu. olen menossa taas meikkaamaan kaveri morsianta ja olisi hienoa jos ehtisin lukaista vielä seuraavankin osan ja ostaa sekä harjoitella pohjanteko jollain grimasin tuotteella. häät 24.11
minianna: Hmm… en ehdi ennen äippälomalle jäämistä, mutta heti äippälomalle jäätyäni voin työstää postauksen. Eka lomapäiväni on 15.11., eli jos sillä viikolla la tai su postaus tulisi ulos? Olisi vielä viikko kaverisi häihin. 🙂
Moikka!
Kiitos todella paljon ihanista Grimas-postauksista, kerkesin noita muitakin jo lukea, mutta kommentoin silti tähän 🙂
Olen nyt vuoden testaillut taas muita sarjoja, ihan markettituotteista vähän kalliimpiinkin, mutta Crèmeä on ikävä. Värisävy oli niin täydellinen kun sai itse helposti sekoitettua ja koostumus sopi myös hyvin kuivalle iholleni! Muissa voiteissa on aina jokin pielessä, sävy, koostumus tai kestävyys.
Olenkin tullut siihen tulokseen, että otan tuon Grimasin taas käyttöön itselleni ihan päivittäisessä meikkauksessa, mitä luultavimmin tuon Crèmen siis. Covercream kuulostaa tosin myös houkuttelevalta?
Kysyisin, että mitä mieltä sinä olet Grimasin meikkivoiteiden käyttämisestä ihan päivittäisessä meikkauksessa? En muista enää miten ihoni tuotteisiin reagoi (tuskin kummemmin), mutta olen nyt paljon lukenut, että Grimasia tai ylipäätään mitään ammattimeikkisarjaa ei ikinä saisi käyttää päivittäin, tukkii ihoa jne 🙁
Entäpä puuteri, varmaan Grimasin omat irtopuuterit ovat parhaita meikkivoiteiden kanssa, vai suositteletko jotain muuta?
Kiitos ja anteeksi kilometrikommentti! 😀
Anonymous: Heippa!
Kiitos kommentistasi ja kysymyksestäsi. 🙂 Kilometrikommentit on aina mukavia. 😉
En itsekään välttämättä suosittele epäpuhtauksista kärsivälle iholle paksuja meikkipohjia päivittäiseen käyttöön. Se on kovin yksilöllistä kenen iho kärsii ja kenen ei. Esimerkkinä nyt, että joku ei voi juuri ikinä käyttää muuta meikkipohjaa kuin puhtaita mineraalipohjia, mutta joku voi vaikka nukkua paksut rasvameikkipohjat kasvoilla joka yö, ilman minkäänlaisia ihon reagoimisia. Tiedän molempia tapauksia. Itse kuulun noiden kahden ääripään välimaastoon. Eli voin käyttää paksumpia meikkipohjia, mutta ne pitää puhdistaa huolellisesti pois.
Eli jos sinun ihosi ei reagoi Grimasin Cremen päivittäisestä käytöstä, niin ei silloin ole mitään estettä olla käyttämättä sitä päivittäisessä meikkaamisessa. 😉
Irtopuutereissa en ole huomannut hirvittävän suuria eroja. Monet irtopuuterit ovat hienojakoisia. Grimasin irtopuutereista suosittelen Make-up puuteria. Se on väriltään vaaleankellervää, mutta on kuitenkin Transparent sävyltään, eli väritön puuteri. Olen pitänyt siitä.