Anna lapsellesi ruutuaikaa

Vanhemmuus on nykyään mitattavissa sillä, että kuinka paljon antaa lapsensa viihtyä ruutujen äärellä. Mitä enemmän sitä huonompi vanhempi, sanovat.

Asiaan vaikuttaa tietenkin lapsen ikä. Sen ovat monet asiantuntijat sanoneet. THL:n mukaan kaksivuotias lapsi joka altistuu ruudulle yli tunnin päivässä on suuressa vaarassa saada häiriöitä keskittymiskykyynsä. Tässä kohtaa pitää muistaa niin sanottu passiivinen ruutuaika joka tarkoittaa sitä, että lapsi viettää aikansa huoneessa jossa esimerkiksi televisio on koko ajan päällä. Tämäkin saattaa olla haitallista lapsen kehitykselle.

Vaikka toisinaan näkee mitä kummallisempia valintoja, kuten alle viisivuotiaita lapsia, jotka katsovat puhelimesta ohjelmia ravintolassa syödessään tai bussissa rattaissa matkustaessaan niin uskon, että valtaosa vanhemmista ei kasvata muutaman vuoden ikäiselle lapselle riippuvuutta jo varhaisessa vaiheessa.

Ongelma onkin sanassa riippuvuus. Monet asiantuntijat ovat sanoneet, että lapsen riippuvuuden älypuhelimeen tai muihin ruutuihin tunnistaa siitä, että hän on koko ajan ärtynyt, väsynyt ja keskittymiskyvytön. Sen lisäksi riippuvainen lapsi raivoaa jos hänet yrittää saada pois ruudun ääreltä. Se on täysin verrattavissa kaikkiin riippuvuuksiin. Ei niistä eroon sormia napsauttamalla päästä.

Sitten on tietenkin tärkeää se, että mitä lapsi tai nuori ruudun äärellä tekee. Onko tekeminen sitä, että altistaa itsensä rajun visuaaliselle materiaalille vai onko se esimerkiksi sitä, että käyttää ruutua ei passiivisesti.

Ruutu tai älypuhelin ei ole saatanasta. Edes lapsille ja nuorille. Oma vanhempi lapseni oppi lähes täydellisen englannin kielen seurattuaan muutamia sitcom -sarjoja ja YouTube -materiaalia.

Kieltämällä lapselta kokonaan älylaitteet tulee tehneeksi hänelle suurta haittaa, sillä käsissämme on sukupolvi joka tarvitsee vahvoja sähköisen median taitoja pärjätäkseen tässä yhteiskunnassa. Vanhemmat jotka suhtautuvat älylaitteisiin kuin ne olisivat saatanasta unohtavat sen, että älylaitteettomuus on pahimmillaan poissulkemista ja lapsen tulevaisuuden hankaloittamista, sillä yhteiskunta toimii jatkossakin ja yhä enemmän sähköisesti.

Ja onhan se myönnettävä, että näin vanhempana on tullut useasti sorruttua siihen, että lapsen saa esimerkiksi näin lapsen loma-aikoina rajuilla pakkasilmoilla ruudun ääreen aikaansa viettämään. Se on tietenkin eri asia jos lapsi ei mitään muuta tekemistä sen lisäksi keksi niin sitten on istuttanut lapseensa riippuvuuden.

Silti sanoisin, että olkaa armollisia itseänne ja lapsianne kohtaan. Silloin tällöin on luvallista antaa ruutuaikaa vähän liikaa. Eikä vanhemmuus ole mitattavissa ruutuajalla.