Avioero on iloinen asia

Ystäväni erosi puolisostaan. On tästä jo aikaa kulunut. Totesivat yhdessä, että ehkä he eivät ole tarpeeksi oikeat ihmiset toisilleen, niin miksipä sitä roikkumaan missään mahdottomassa.

Ilmoittivat läheisilleen erostaan. Suurin osa suhtautui, niin kuin kahden ihmisen väliseen päätökseen erosta tulee suhtautua, kuunnellen ja todeten, että hyvä päätös, jos olette niin päättäneet. Jäljelle jäi se pieni osa, jolle eroamisen syyt olisi pitänyt selittää ja varsinkin, koska mitään varsinaista hyvää syytä ei ollut. Kummallakaan ei ollut musta silmä eikä pahanlaatuista päihdeongelmaa. Työtä tekemällä tuosta eroajatuksesta olisi läpi päässyt. Ei se parisuhde koko ajan pelkkää saippuakuplaa ja kiimaa ole. Tahdon asia on parisuhde, että pitää vain tahtoa enemmän.

No mitä näitä selityksiä sille onkaan, että raahautuu toimimattoman parisuhteen mukana vuosikymmenestä toiseen ja lopulta löytää itsensä sosiaalisen median kommenttipalstalta solvaamassa rakastuneita ja eronneita.

Ei olisi ollut heille tarpeeksi hyvä syy se, että rakkaus ei vain ihan riitä molempia tyydyttävään parisuhteeseen ja tapa- sekä kulissisuhteista tässä maassa on jo aivan tarpeeksi.

Ystäväni päätti tulevan ex-vaimonsa kanssa juhlistaa yhdessä tulevaa elämänvaihettaan. He päättivät järjestää yhteisessä parisuhdekodissaan vielä yhdet iloiset juhlat, nimittäin erojuhlat. Sinne he kutsuisivat omia ja yhteisiä ystäviään juhlistamaan rohkeaa ja vapauttavaa päätöstään. Entisen sulhasen silloinen bestman piti tilaisuudessa puheen, jossa tuotiin esille pariskunnan kauniita muistoja ja ennen kaikkea sitä kaikkein kauneinta, mitä heidän yhteinen rakkaustarinansa synnytti maailmaan, ihanan lapsen. Kukaan ei tämän puheen jälkeen voinut enää edes ajatella, että eroon päättyvä parisuhde olisi millään tavalla epäonnistunut.

Monella tapaa se oli jopa täydellinen parisuhde. Kaksi toisiinsa rakastunutta ihmistä päättivät aloittaa yhteisen rakkaustarinan. Tarina kantoi ensin yhteiseen kotiin ja sen jälkeen synnytyssaliin. Pankki tarjosi lainan muodossa perheelle uudet seinät yhteiselle arjelle ja rakkaudelle. Rakkaus kasvoi avioliitoksi ja yhteisen kodin yhteisellä aviosängyllä pari rakasti toisiaan niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Vuodet vaihtuivat toisiksi vuosiksi ja arki ympärillä sujui mallikkaasti. Ehkä siinä hektisen arjen keskellä kumpikaan heistä ei huomannut toistensa kasvamista ja kasvamista toisistaan poispäin. Pian oltiin tilanteessa, jossa tarpeet ja toiveet eivät enää kohdannetkaan. Niitä yritettiin tuoda lähemmäksi toisiaan pariterapeutin pehmeällä sohvalla, mutta edes se ei tuntunut tuovan kahta ihmistä enää tarpeeksi lähelle toisiaan.

Pysähtyminen.

Tästä olisi voinut jatkaa väkisin eteenpäin. Kaksi parisuhteeseensa tyytymätöntä ihmistä. Kaksi eri suuntiin kasvanutta ihmistä. Kaksi ihmistä, jotka eivät enää yrityksestä huolimatta löydä toistensa lähelle. Mitä voisi pahimmillaan tapahtua. Vuosien koskemattomuus, joka päättyy vieraaseen vuoteeseen ja rumempaan eroamiseen. Kauniiseen tarinaan värjättäisiin viimeiset värit mustalla ja se saisi aiemmat kauniin kirkkaat värit peittymään myrkyllisellä voimallaan.

Niin käy hyvin monelle. Hyvin monelle. Liian monelle.

Heille ei niin käynyt. He päättivät olla rohkeita ja päästää irti yhteisellä päätöksellään. He halusivat kauniille rakkaustarinalleen kauniin lopun. He päättivät toteuttaa ikivanhan kliseen siitä, että irti päästäminen on suurinta rakkautta. He päästivät irti avioliitostaan, parisuhteestaan, mutta eivät tarinastaan ja yhteisestä menneisyydestään. Sitä he voivat muistella hymyillen, eikä niin kuin liian usein tehdään, vihalla ja katkeruudella. Suhde alkoi rakkaudella ja se päättyi rakkauteen. Yhteinen lapsikin sai kaksi onnellista vanhempaa, jotka olivat vielä onnellisempia erikseen kuin yhdessä. Mutta silti toisiaan arvostavia ja rakastavia. Ilman yhteistä parisuhdetta.

Juhlat kulkivat teemalla ”avioero on iloinen asia”. Niin kuin se parhaimmillaan onkin. Pahimmillaan siitä saisi myös asian, josta ei pääse koskaan eroon. Katkeruus kulkeutuu usein nimittäin hautaan saakka.

Miksi? Sitä en itse pysty ymmärtämään.

Molemmilla erojuhlien järjestäjillä on uudet parisuhteet. Kaikki on hyvin. He ovat kaikki olleet samoissa juhlissa. Käyneet jopa nelistään syömässä ja elokuvissa. Voisisko olla paremmin? Miksi näin on?

Koska he päättivät, että avioero on iloinen asia. Se vapauttaa kaksi ihmistä jostain sellaisesta, jossa he eivät halua kumpikaan olla kuin pelkästään velvollisuudesta ja pelosta. Samalla se vapauttaa kaksi ihmistä mahdollisesti luomaan jotain uutta. Ennen kaikkea se pelastaa kaksi ihmistä tulevalta vihalta ja katkeruudelta.

Yhteinen lapsikin näkee kahden vanhempansa onnen eikä väkisin yhdessä sinnitteleviä rakkaudettomia vanhempia.