Havaintoja parisuhteesta

Ei sinun tarvitse kääntää kaikkia kiviä ennen kuin voit erota

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Suhteessa ei mikään ota toimiakseen. Yhteinen sävel ei tunnu millään löytyvän. Pariterapia on kokeiltu. Parisuhdeleirillä on käyty. Jokainen kivi käännetty, mutta vaikeaa on. Suhteesta jäljellä pelkkä tahdon asia.

Ero ei silti ole mahdollisuus.

Toisessa suhteessa sama tilanne. Yhteinen sävel kadoksissa. Tai voisiko sanoa enemmänkin, että tunne on kadoksissa. Arki on vääntämistä ja väkinäistä. Kemiat eivät vain tunnu kohtaavan. Ainoa ero aiempaan esimerkkiin on se, että suhteen kumpikaan osapuoli ei halua pariterapiaan eikä parisuhdeleirille. He haluavat päästää irti.

Onko kaikki kivet varmasti käännetty? Niinhän sitä usein kysytään eroa harkitsevalta parilta. Varuiksi kysytään, että ei vain tule eronneeksi liian helposti. Jos ei ole tuhansien eurojen pariterapiaa takana, niin ero on liian helposti tehty. Kivet ovat jääneet kääntämättä.

Kysymys? Kuka on sanonut, että kaikki kivet pitää kääntää? Miksi ei voi tehdä valintaa ja jättää kivet kääntämättä? Mitäpä jos haluaakin ihan vain päästää irti? Mitä jos päättääkin todeta, että ei kai parisuhteen pidä tällaista painimista olla päivästä toiseen, joten lopetetaan se? Mitä jos ymmärtää, että parisuhde ei toimi eikä tule toimimaan, koska kaksi ihmistä ei olekaan toisilleen?

Ei se ole luovuttamista eikä epäonnistumista. Se on yhdenlainen päätös ja ratkaisu. Miten yhäkin parisuhteen pituus tuntuu olevan tärkein parisuhteen onnistumisen kriteeri. Muulla ei väliä, kunhan vuosia tulee ja niitä hankitaan lataamalla omaisuuksia pariterapiaan, jotta yhteinen arki olisi edes jotenkin siedettävä.

Kun eikö olisi kaikkien kannalta järkevää todeta, että ei tästä mitään tule. Koska mitä sitten, jos ei tulekaan? Olisihan se ihme, jos jokainen pari olisikin toisilleen sopiva ja eroja ei tulisi. Miksi niitä ei saisi tulla? Miksi yhä kauhistellaan avioerojen suurta määrää? Eikö se ole hienoa, että ihmiset lähtevät jostain itselle sopimattomasta? Jos jotain pitää kauhistella, niin kauhistellaan sitä, että kuinka moni pari onkaan eroamatta, vaikka syytä olisi ollut erota jo vuosia sitten.

Historiastahan se tulee. Luen kirjailija Kaari Utrion Perhekirjaa eurooppalaisen parisuhteen historiasta. Länsimainen avioliitto on alunperin kehitetty palvelemaan yhteiskunnan tarpeita. Ero ei ollut edes mahdollinen ja pitkä elämänmittainen avioliitto ainoa tapa elää.

Sieltähän tämä helvetillinen vaade parisuhteen pituudesta tulee. Kun siihen ei pääse, niin osa meistä häpeää eroamista kuin se olisi pahinta, mitä elämässä voi tapahtua. Joillekin se on parasta, mitä elämä siinä kohtaa tarjoaa. Eronneiden pitäisi ehdottomasti järjestää enemmän erojuhlia, jossa eronnut pari tanssii erotanssiaan.

Se ei ole liian helpolla luovuttamista, jos ei halua tai näe tarpeelliseksi kaikkien kivien kääntämistä. Se saattaa olla jopa realismia ja kaukaa viisasta. Kuinka kauan sitä pitäisi hakata päätään mahdottomuuteen, että voisi hyvällä omallatunnolla sanoa kääntäneensä kaikki kivet?

Ero on vain ero. Sitä on edeltänyt jonkin aikaa kestänyt rakkaustarina. Jokainen rakkaustarina on omalla tavallaan kaunis. Se että onko kauneuden mitta ollut vuoden vai seitsemän vuosikymmentä, niin sillä ei ole mitään merkitystä.

Merkitys sijaitsee aivan jossain muualla.

Lue myös

X