Elääkö uusperheessäsi arjen vapaamatkustaja?
Alkuun miehen yhteenottoviestistä osa:
”Olen kertaalleen eronnut mies jolla on useampi lapsi viikko viikko systeemillä elämässään mukana. Erosin entisestä vaimostani koska tunsin että olemme kasvaneet erilleen ja olimme Perhe OY.
Mutta se ei ole syy miksi otan sinuun yhteyttä, vaan:
Uudessa suhteessa on noussut kysymykseksi uuden vaimoni oman ajan tarve hiljaisuuteen ja latautumiseen. Tämä on johtanut esimerkiksi siihen, että kun lapset ovat meillä minä olen lasten kanssa ruokapöydässä ja sitten tulee uusi vaimoni heidän jälkeen ja syön sitten vaimoni kanssa.
Usein viikonloppuisin hän haluaa lähteä pois yhteisestä kodistamme kun ei jaksa tai kestä tai haluaa rauhaa latautua.
Onko sinulla tullut vastaan muilta miehiltä vastaavanlaisia tilanteita?”
Olen kirjoittanut useita tekstejä uusperheistä. Olen pohtinut asiaa siltä kulmalta, että miten yleensäkään on mahdollista saada sellainen toimimaan.
Minusta on hienoa, että nykyään on suosiotaan kasvattanut se, että perheitä ei edes yritetä väkisin yhdistää. Sen sijaan parisuhteen aloittaneet lapsia omaavat vanhemmat jättävät lapset suhteensa ulkopuolelle ja ovat omien lasten kanssa omissa kodeissaan ja lapsettomina aikoina toisilleen. Täydellinen ratkaisu, jos minulta kysytään.
Se on täysin ymmärrettävää olla haluamatta olla puolison lasten arjessa mukana. Eihän parisuhdetta lasten kanssa aloiteta, vaan sen aikuisen. Tämä tosin pitää rehellisesti osata suhteen alussa sanoa, jotta suhteen toinen osapuoli ei suotta haihattele perhe-elämää ajatuksissaan.
Sitten kirjoituksen varsinaiseen aiheeseen. Jos tekee päätöksen muuttaa yhteen ihmisen kanssa, jolla on lapsia ja jotka asuvat säännöllisesti esimerkiksi viikon kerrallaan vanhenpiensa luona, niin samalla sen kuuluisi olla päätös siitä, että hän tulee sitoutuneeksi osallistumaan uusperheensä arkeen.
Tuossa vaiheessa on epäreilua vedota siihen, että ei ole hänen lapsiaan, en puutu, en osallistu. Tuntuuhan se lapsestakin oudolta, että perheen yksi jäsenistä ei huomio häntä tai heitä millään tavalla.
Toiseksi, puolisona tuntisin itseni petetyksi, jos on päättänyt jakaa arkea samassa taloudessa jonkun toisen kanssa, niin lopulta ei sitä sitten tee kuin niissä asioissa, jossa itseltä tuntuu hyvältä. Eihän se niin saa mennä.
Loppuun bloggarin tanakka mielipide. Miettikää edes vaihtoehtoa sille, että ette väkisin yritä yhdistää perheitänne. Se on joskus liian ison palan työntämistä aivan liian pieneen reikään. Väkisin ehkä onnistuu, mutta kuka sellaisessa ilmapiirissä haluaa loputtomiin elää.
Rakkaus sellaisessa paineessa ainakin haalistuu.”
Kommentit
Mulla täysin sama tilanne, paitsi kyseessä yksi lapsi ja halusi itse muuttaa. Ei todellakaan ole helppoa ja yksinkertaista.
Kommentit
”Otit koko paketin” pätee mielestäni myös siihen, että bonusvanhemmalla on oikeus olla suhteessa ”koko pakettina”, läsnä omalla tavallaan, omana persoonanaan. Alkuperäinen ydinperhe on hajonnut, sitä ei saa takaisin pakottamalla toinen ihminen johonkin rooliin. Rakkaus katoaa pakottamalla.
Olen itse eronnut, neljän lapsen äiti. Eron jälkeen mietin usein, että mahdanko koskaan löytää uutta rakkautta, miestä joka huolii naisen neljän lapsen kanssa.
Minulle oli itsestään selvää, että me olemme ”paketti”, minä ja lapset. Miehen tulisi siis hyväksyä myös lapseni, sillä he ovat osa minua!
Ja lasteni tulisi myös tulla toimeen mahdollisen uuden miehen kanssa.
Lasten omaa isää ei juurikaan kiinnostanut tavata lapsiaan eron jälkeen, joten lapset olivat minun kanssani koko ajan. Joskus harvoin isä soitti tai haki aina yhden lapsen kerrallaan luokseen – ei koskaan kaikkia neljää. En siis suuremmin elätellyt toiveita uudesta rakkaudesta.
Mutta miten kävikään? Tapasin miehen, joka oli minusta kiinnostunut – minusta, neljän lapsen äidistä! Häntä ei millään tavalla haitannut minun lapseni, hänellä oli kaksi omaakin lasta. Hän otti minun lapseni hienosti huomion,, ja vaikka pari heistä alkuun osoitti selkeästi mieltään ja ”vastusti” tämän uuden miehen ilmestymistä elämäämme, ei mies säikähtänyt.
Vuoden seurustelun jälkeen muutimme yhteen ja sillä tiellä olemme edelleen. Uusi mies on enemmän isä minun lapsilleni kun heidän oma isä on koskaan ollut. Miehen lapset ovat myös kiinteä osa perhettämme, eli meillä on iso ja toimiva perhe!
Nyt osa lapsista on jo muuttanut omilleen ja me olemme onnellisia yhdessä! ❤️
Tää on kyl niin jännä juttu, itse oon just toi vetäytyvä nainen MUTTA meillä uusperhekuvio meni hiukan erilailla.
Kun tutustuin mieheeni, hänen luonaan kävi lapset joka toinen viikonloppu. Sen hyväksyin ja siihen sitouduin. Nyt, vuosia myöhemmin, tilanne muuttui yht’äkkiä ja niin ettei vaihtoehdoille annettu mahdollisuutta. Lapset muuttivat kokonaan isälleen. Ja nyt minä olen se välttelevä nainen joka karkailee kotoa.
Tässä tilanteessa ei tosiaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin lapset muuttavat isälleen, lastensuojelu teki päätöksen ja sijoitti lapset. Mutta entä minä? En minä ole tälläiseen sitoutunut? Lapset kokoajan asumassa kodissamme on hiukan eri kuin joka toinen vkl vierailut.
Sopeutuminen tilanteeseen on haastavaa. Itselle on vaikeaa miettiä itsekkäästi ja epäitsekkäästi. Kumpi on oikein?
Mulla täysin sama tilanne, paitsi kyseessä yksi lapsi ja halusi itse muuttaa. Ei todellakaan ole helppoa ja yksinkertaista.