Elämä kuin täydellinen somepostaus -tarina riittämättömydestä

Sain viestin. Valmiin tarinan. Tarinan, joka voisi olla monen kirjoittama. Tarina täydellisyyden tavoittelusta, masentumisesta. Tarina elämästä, joka on enemmän näytelmä kuin elämä. Tunnistatko itsesi tästä tarinasta.

 

”Tiedätkö sen tunteen, kun ajattelit olevasi jotenkin vajavainen? Kun sun lounaspöytä näyttää enemmän opiskelijakämpän rääppiäisiltä kuin Instassa vilkkuvilta avokado-chi-papu-hummus-loihtimuksilta? Kun iltapuulla hampaita pestessä silmä löytää kylppäristä enemmän pinttyneitä tahroja ja pölypalloja kuin puhtaita ja siististi viikattuja vaatteita? Kun jokainen sähköpostin kilahdus saa sut kurkottamaan puhelinta, koska oot kuitenkin (taas) unohtanut jotakin tärkeää töissä? Kun tajuat, että on vierähtänyt viikkoja sun laiminlyödessä kavereita, perhettä, jopa sitä sairastunutta ystävää, joka kaipais just nyt sun tukea enemmän kuin koskaan? Kun aamulla tekis mieli vetää peitto korville ja lintsata kaikista päivän vastuista?

Mä tiedän. Moni mun ystävistä tietää. Mutta harva siitä puhuu. Täytyy pysyä positiivisena. Tsempata. Suorittaa. Fake it ’til you make it. Tiiätkö miltä tuntuu verrata itseään muihin, johonkin niin feikkiin, kuin sosiaalisen median posteihin? Täydellinen lomakuva, missä lie kadehdittavan sivistyneessä paikassa. ”Tätä paikkaa ei oo turistit vielä pilanneet.” Skrollaa äkkiä eteenpäin (mutta jätä tykkäys ettei ne vaan luule sun olevan kateellinen).

Seuraava kuva on super-äidistä, joka nojaa haravan varteen peukku iloisesti pystyssä. Se kokkaa joka päivä neljä eri ruokaa perheenjäsenten ruokatottumusten ja allergioiden mukaisesti, käy body-pumpissa kolme kertaa viikossa, ompelee lapsille pipot ja lapaset, ihmettelee miten raskauskilot häneltä vaan karisee kuin itsellään pois. ”Täytyy vaan muistaa pysyä aktiivisena.” Tykkäys. Kourallinen täydellisiä selfieitä; kauniit pitkät räpsyripset, selkeä ja siro leukaluu (just siinä missä kuuluis kaiken järjen mukaan olla mojova kaksoisleuka), itsevarma ilme, inspiroivalla mietelauseella höystettynä, tietenkin. (Onkohan tossa ees käytetty filtteriä?)

Joku julkaisi esikoiskirjansa. Välitön best seller. Tuo osti talon. Enemmän neliöitä, pihalle mahtuu oma kymmenen auton parkkipaikka tai leikkipuisto. Neljäs täydellisesti istuva valkoinen silkkipusero. ”Niin kaunis, sopii sulle!” Kymmenen vuoden hääpäivä parhaan ystävän kanssa, pusukuva. ”Ehkä tää on klisee, mut ei me oikeesti koskaan tapella.”

Tiedätkö kun masentaa, ahdistaa? Kun aito, välitön yhteys toiseen ihmiseen on vaihtunut peukutuksiin ja nopeisiin ”pitäis nähdä taas pitkästä aikaa” Whatssup -viesteihin? Kun on riittämätön olo? Kun yksi ihminen ei voi olla super -äiti / -ystävä / -työntekijä / -taiteilija / -lemmikinomistaja / -yrittäjä / -harrastaja yhdellä heittämällä? Kun epäilet että oot jotenkin epänormaali, kolhiintunut? Liian erilainen?

Mua masentaa usein. Koen olevani vajaa, riittämätön. Epäonnistunut elämässä. Vaikka mulla on kaikki hyvin, teen asioita jotka on mun näköisiä, just mulle tärkeitä. Jos sulla on samoja fiiliksiä, (vaikket sitä kaiken kansan kuullen haluaisikaan huudella), tiedä että et oo yksin. Hae apua, puhu, oo itsellesi ja elämällesi armollinen. Vähemmän vertailua, enemmän ymmärrystä, välittömyyttä. Tää maailma olis tylsä paikka jos me kaikki oltais (Insta-) täydellisiä.”

Teija DeVere