”Elämänmittainen katkeruus valuu sosiaaliseen median kommenttikentälle”

”Heidät on kasvatettu näin. Turpa kiinni ja näytä nätiltä tai tulee remmistä. Naisen paikka on keittiössä, ei sinusta mihinkään ole. Luuletko tosiaan olevas parempi ku äitis, minä hakkaan sinusta pihalle tuollaiset ajatukset.

Ensin itsetunto lytätään kotona läjään. Ja koska ihmismieli hakee aina tuttua olotilaa, hankkiuduttiin samanlaiseen parisuhteeseen. Siellä lyttääminen jatkui. Mentiin naimisiin, saatiin pari lasta ja nainen heitti hyvästit uralleen jäädessään lasten kanssa kotiin, koska mieshän ei paskavaippoihin saatana koske. Hyi. Avioliitto on surkea, ei puhuta. Seksi katosi, mies saattoi käydä vieraissa muttei jäänyt kiinni. Kauniit sanat on harvemmassa ku joutsenet tammikuussa.

Sitten pöytään istuu se vieraista veemäisin, eli katkeruus. Se iskee yleensä sosiaalista mediaa seuratessa, varsinkin kun selataan toisten ihmisten elämistä kertovia tarinoita, kuten tällä sivustolla. ”Miksen minä ikinä saanut tehdä näin?” ”No hyi, ei tuo ole oikeaa, Rami ei ikinä tekis noin.” Viinilasi, ehkä kaks, sormenpäät muuttuu vilkkaammaks. Ja siinä sitä ollaan, koko elämänmittainen katkeruus, aina lapsuuden väheksynnästä, pettymyksistä parisuhteissa ja hiljalleen kuihtuneen avioliiton raunioista, kumpuaa näytölle.

Ja kaiken tämän takana on vain oikeasti ihminen, joka ei ole uskaltanut avata suutaan, puhua ja tehdä asioita joita olisi joskus halunnut, koska ”mitä muutkin ajattelis?”