Havaintoja parisuhteesta

”Ero antoi minulle aikaa ja mahdollisuuden olla nainen ja miehelleni tilaisuuden olla isä”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Minun kohdallani lähteminen oli se ratkaisu. Se pakotti lasten isän ottamaan vastuuta lapsistaan ja opettelemaan isyyttä.

”Mutta kun mulla on tää reissutyö,” mies selitti. ” Sulla on kaksi lasta ja sä järjestät työsi sen mukaisesti,” minä jyrähdin. Lastenvalvoja, mies itsekin, oli tukenani, kun miehelle selitettiin, millaista vastuuta lasten siittäminen tarkoittaa. Ja niin pojat saivat isän jonka kanssa askarrella linnunpönttöjä ja ajaa autoradalla. Silloin on minun naisen aikani.

Nyt minulla on viimeinkin omaa aikaa. Ja sitä on yllättävän paljon vaikka lapset ovat vielä aika pieniä. Oma jaksamiseni on aivan toista. Ja kun olemme viettäneet lasten kanssa viikonlopun erossa, on toisella tavalla paukkuja viikolla.

Valitettavasti moni mies on vanhemmuudessa vapaamatkustaja. Mutta kyllä he vastuun ottavat, kun vaihtoehtoja ei ole. Niin kauan kun äiti on talossa, äiti hoitaa. Alku yksin lasten kanssa oli vaikeaa. Mutta loppujen lopuksi lyhyessä ajassa elämä asettui uusiin uomiin.

Päivälleen kolme kuukautta sen jälkeen kun lähdin, istuin ensimmäisillä treffeillä elämäni miehen kanssa. Kaikki loksahti. Sen vain tajusi että tämä on se, mitä olen kaivannut kaikki nämä vuodet. Mies, jolle minä olen se ihana pikku nainen, jota hän suojelee. Enää ei tarvitse olla se vahva suomalainen nainen, joka jaksaa. Nyt saan olla Nainen.

Nyt lapsilla on toinenkin tärkeä mies elämässä. Se keskustelevampi, kuuntelevampi, joka ei kaihda näyttää helliä tunteita. Jolta he oppivat toisenlaista miehen mallia. Piti oppia tervettä itsekkyyttä. Sen seurauksena me kaikki saimme jotain todella hyvää.

Eräs iäkäs pappi sanoi, että elämä on valintoja. Niitä sanoja mietin paljon ennen minun suurta valintaani. Valitettavasti usein vain pelkäämme ratkaisua joka toisi sen helpotuksen. Tai näemme, mikä kaikki voi mennä pieleen. Kun uskaltaa, vaikka pelon sekaisesti, mutta silti, huomaa miten asiat järjestyvät, palaset loksahtelevat, elämä paranee uudistuessaan eikä kukaan kuollut.

Ero se vaan on. Ei maailman loppu. Oikeesti – se on alku.”

Lue myös

X