Havaintoja parisuhteesta

Hyvä hallitusohjelma -leikki

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Säännöt:

Muodosta pelaajat neljästä puolueesta ja tee hallitus. Valitkaa hallituksen johtajaksi henkilö, joka on tarvittaessa hyvä piiloutumaan ja vastaamalla sanoilla hyvä hallitusohjelma jokaiseen kysymykseen.

Apuhenkilöksi kelpaa rasistisia tekstejä suoltanut ihminen puolueesta joka on noussut valtaan rasistisilla teksteillä. Ne voi myöhemmin kuitata poistetuksi pakotetulla anteeksipyynnöllä. Mukaan on hyvä ottaa myös puolue, jolle maailman pahimmat ongelmat ovat seksuaalivähemmistön tasa-arvo ja abortti. Vaan yksi puolue vielä tarvitaan mukaan. Eipä hätää. Aina löytyy tilaa puolueelle joka esittää liberaalia, mutta mahdollistaa konservatiivisen hallituksen mukanaolollaan. Tai mukana ja mukana. Puolueen jäsenillä kun on tapana piiloutua kokoustamaan ja tulemalla ulos tiedonannolla, että kaikki on hyvin.

Leikin tarkoituksena on osallistuttaa säästötalkoisiin he, joilla ei entuudestakaan ole mitään. Toimeentuloasiakkaita rokottamalla hyvin toimeentulevien ei tarvitse osallistua talkoisiin ollenkaan. Se on ydinosa hyvää hallitusohjelmaa.

Leikkiin kuuluu myös kritiikin vaimentaminen. Osallistujen joukossa on niin sanottuja someaktiiveja jotka hyökkäävät sanoillaan toimittajien ja tutkijoiden kimppuun.

Koska nyt pitää puhaltaa yhteen hiileen, koska yhteisissä talkoissa tässä ollaan. Se pitää heikossa asemassa olevien nyt ymmärtää. Hallitukselle pitää antaa työrauha polkea ihmisoikeuksia, kaventaa sananvapautta, halveksua työttömiä ja viedä kolikot toimeentuloasiakkailta.

Yksi leikin sääntökirjaan kuuluva termi on nollatoleranssi rasismille. Se tarkoittaa sitä, että rasismille ei ole nollatoleranssia, mutta kun sitä tarpeeksi kauan itselleen toistaa kuin mantraa niin hallitukseen kuuluva muutama sivistysporvari alkaa uskomaan siihen. Näin rasismiongelmakin on saatu ratkaistuksi, sillä niin kuin leikin suurimman puolueen edustaja on todennut, niin nyt hallituksen muodostavat aikuiset ihmiset. Eivät teinit niin kuin edellisessä katastrofihallituksessa.

Kuka tässä leikissä sitten voittaa? No ei saatana kukaan.

X