Havaintoja parisuhteesta

”Ilman sinua minä en olisi voinut kasvaa minuksi”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Olin ollut sinkkuna jo pitkään. Se oli ihanaa. Hymyilin lenkkipoluilla, kotona puhtaille pyykeille, vapaa päiville ja kaikelle omalle. Olin tyytyväinen omaan elämään, onnellinen. Sanoinkin, etten kaipaa parisuhdetta tekemään minua onnelliseksi.

Kaipasinko omassa onnellisuudessani toisen ihmisen rakkautta, miehen silmissä halun leimahdusta, arjen jakamista. No kaipasin, tietenkin. Niin pahasti en kuitenkaan kaivannut, että olisin ollut valmis tyytymään vähempään parisuhteessa.

Ehkä se oli se onnellisuus, riippumattomuus, tai jokin omassa itsenäisyydessä, joka kiinnitti miesten huomion. Niin myös tulevan puolisoni. Olimme samalla työnantajalla ja törmäsimme toisiimme aika ajoin. Hän heitti flirttiä, juuri riittävän selvää, mutta niin hyväntahtoista ettei siitä tullut epämukava olo.

Mieheni ei ollut sellaista miestyyppiä, johon normaalisti olisin kiinnittänyt huomioni. Oikeastaan aika lailla sieltä toisesta päästä. Mutta se sinnikkyys, ”lähetkö töiden jälkeen oluelle?” ja ne ovelasti heitetyt flirtit saivat syljen erityksen hyrräämään. Lopulta mies kiinnitti huomioni, pysyi mielessä ja katse etsi häntä töissä ollessa. Viimein suostuin lähtemään oluelle.

Ennen kuin ensimmäinen tuoppi oli kumottu oli selvää, että seksuaalisen vetovoiman linnunrata kiersi meitä ja kierrätti sinkoilevia kipinöitä edes takaisin. Toisen tuopin vaahtojen vielä maistuessa kielellä, tuli ensimmäinen suudelma. Pehmeät huulet houkutteli ja saivat vatsanpohjan muljahtamaan ympäri. Kielen kosketus kielellä herätti lopullisesti kaikki kehon hormonaalisen toiminnan ja sai lantion poukkoilemaan levottomasti hänen sylissään ja häntä vasten. Toiset tuopilliset jäivät osittain juomatta, sillä se ei sammuttanut sitä janoa, joka meillä silloin oli.

Matka luokseni oli järjettömän pitkä. 20 minuutin bussimatka oli viedä kaiken itsehillinnän. Koskaan aiemmin toisen ihmisen vieressä istuminen, reiden kevyt kosketus reittä vasten, olan painuminen olkaa vasten ei ollut tuntunut rankalta esileikiltä. Sisäreidet tärisi odotuksesta.

Olin kyllä pitänyt ääntä aiemminkin seksistä nauttiessani. Nyt en hallinnut ääntäni. Jos seksuaalisen vetovoiman linnunrata voi kiskoa ihmisestä räjäyttäviä orgasmeja, hän teki sitä minulle. Olin estoton, hänen sanoin kuuma. Rakastelimme, naimme ja nussimme. Taisin huutaakin sitä kovaa jossain kohtaa yötä; nussi mua!!

Aamulla hän lähti. Minä lähdin. Hän tuli uudelleen. Jäi yöksi. Seuraavalla viikolla hänellä oli hammasharja ja suihkugeeli minun luonani. Kohta huomasin tyhjentäväni pari hyllyä hänen vaihtovaatteilleen.

Pari kuukautta myöhemmin, laitoin hänelle viettelevän kuvan itsestäni poreammeessa. Hän kommentoi kauniita rakennekynsiäni, ripisiäni. Pian hän kertoi, että hän pitää kaikesta kauniista. Tätä tunnustusta seurasi toinen tunnustus: hän pitää kaikesta kauniista ja naisellisesta myös itsellään. Tuleva puolisoni oli transvestiitti.

Tunsin hätkähdyttävää hämmästystä. Mutta luontainen hyväksyntä minussa veti pidemmän korren ja otin asiasta selvää, häneltä itseltään. Tämän tunnustuksen jälkeen ja varmasti myös minun suhtautumiseni myötä suhteemme syveni. Nautin linnunradan vetovoimassa seksistä pitsin, korkkareiden, punattujen huulien ja miehisyyden humalluttavassa ristiriidassa.

Pian puolisoni alkoi ehdottaa yhteenmuuttoa. Aluksi olimme aivan pökerryksissä onnesta, yhteisestä elämästä, uskomattomasta seksistä, rakkaudesta. Me emme kuitenkaan kestäneet, edes papin eteen.

Yhteinen elämä näytti myös erilaiset tarpeemme. Hänen mukanaan en saanut vain miestä. Sain myös hänessä vahvistuvan ja kasvavan tytön, teinitytön. Pikkuhiljaa tyttö tuli esiin voimakkaammin. Tyttö hänessä halusi huomiota, ihailua, varmistusta siitä kuka hän oli.

Minä olin hänen ystävänsä, meikkaajansa, apuminä, tukija, kuuntelija. Mies hänessä etääntyi minusta. Muuttui mykäksi. Olin hajuton, mauton, näkymätön. En tullut kohdatuksi naisena, puolisona, tasavertaisena kumppanina. Seksi hiipui. Se uskomaton tarvetta tyydyttävä ja tarvetta herättävä seksi hiipui.

En enää vietellyt, flirttaillut. En halunnut kokea sitä torjuntaa, ohittamista. Häpeän tunnetta siitä, että halusin seksiä. Häpeää siitä, että halusin tuntea hänen kielensä joka kohdassa kehoani, kostua halusta ja huutaa jälleen ”nussi mua”.

Yritin kaikkea. Yritin vahvistaa hänelle sitä, ettei minun rakkauteni järky siitä, oliko hänellä mekko vai housut yllään. Häntä katsoessa, näin silmissä hyvyyttä, herkkyyttä, rakkauden janoa. Näin ihmisen, minun ihmisen. Millään tapaa käydyt keskustelut eivät auttaneet. Hän jumiutui täysin kotona. Pakeni puhelimen taakse.

Vuosien myötä minä vieraannuin perheestä, ystävistä, olin vain varjo siitä ihmisestä, joka oli joskus hymyillyt onnellisesti puhtaalle pyykille. En ollut mitään itseäni varten. Häntä varten olin äiti, terapeutti, apuminä, kodinhoitaja ja seksityöläinen. Seksissä tein kaiken hänelle. Ja hän otti.

Hän makasi yhteisessä sängyssämme kauniissa, seksikkäissä alusvaatteissa ja minä kohotin häntä. Kohti sitä naista, joka hänessä oli alkanut kasvaa teinityttönä. Hän ylitti suhteen rajat. Suuteli, muhinoi muiden kanssa. Nautti siitä huomiosta, mitä hän naisena sai. Ja minä haavoituin. Sinne varjojeni keskelle otin vastaan osumat siitä, etten ollut enää tärkeä.

Houkuttelin hänet pariterapiaan. Hän kävi kaksi kertaa. Syytti minua ja terapeuttia puolueellisesta keskustelusta. Minä jatkoin, yksin. Jaksoin vielä vuoden. Sinä aikana hän ajoi minut pariin otteeseen ulos yhteisestä kodistamme. Hän ei kestänyt katsoa minua. Palasin aina takaisin. Tavoitimme jonkun hennon hattaraisen pilvenreunan siitä rakkaudesta, joka meillä joskus oli.

Tuli päivä, kun totesin, etten jaksa enää. Nyt ei enää tarvitse. Olin kääntänyt kaikki kivet. Sillä ristiretkellä hukkasin itseni. Hän ei halunnut erota. Minä halusin. Eropäätöksen keskellä ymmärsin, että rakastin häntä edelleen. Jossakin siellä linnunradan vetovoimaisella radalla. Ymmärsin myös, että ainut vaihtoehto rakastaa puolisoani, oli laskea irti.

Ero oli ainut keino antaa meille molemmille mahdollisuus olla onnellinen. Ja minä janosin olla taas minä, vapaasti minä. Halusin hengittää, ilman painostavaa, kipeää surun tunnetta.

Erosta ei tullut helppo. Sovittelevan pinnan alla märki tulehtunut syvä railo. Se railo kulki minusta häneen ja hänestä minuun. Tartuin omassa elämässäni kiinni kaikkeen konkreettiseen ja pakolliseen, mikä piti minut pinnalla. Jatkoin eteenpäin. Itkin vain autoa ajaessa. Huusin kipua ulos automatkojen ajan. Autosta noustessa palasin hiljaisena railon äärelle. Olin pinnalta tyyni, mutta tunsin koko kehossa kivun, pettymysten, loukkausten ja ikävän railon. Lupasin kuitenkin itselleni, että suhteen ja eron käsittely kestää juuri niin kauan kuin se kestää.

Tämä on ensimmäinen teko, jonka teen itselleni hyvin pitkään aikaan. Pikku hiljaa kestin katsoa itseäni peilistä, pysähtyä sen eteen. Tunsin linnunradalla hiljaisena sinkoilevan rakkauden. Katsoin sitä silmiin ja nyökkäsin. Annoin luvan matkata eteenpäin. Tunsin, miten hiljainen hyväksyntä nytkäytti kipeää sydäntä hieman. Rakkaudesta tuli vähän kerrallaan jotain muuta kuin sinkoilevia kipinöitä.

Erosta on nyt kolme vuotta. Pystymme sanomaan toisillemme ”rakastan sinua”. Molemmille se tarkoittaa sen hyväksymistä, ettei meistä ole elämään elämää yhdessä. Se tarkoittaa sitä, että haluamme toisillemme vain hyvää. Se tarkoittaa sitä, että muistamme sen hyvän, joka meissä oli ja sen, mihin asti se riitti. Se tarkoittaa sitä, että hyväksymme ne muutokset, sen kasvun tien, joka meissä on tapahtunut suhteemme ja eron voimasta. Se tarkoittaa sitä, että hyväksymme sen linnunradalla kieppuvan vetovoiman, sillä se on edelleen olemassa. Se tarkoittaa, ettei sille vetovoimalle tehdä mitään, se jää kiertämään jonnekin tuonne, elämään omaa kaukaista elämää.

Exäni kukoistaa. Hän on äärimmäisen kaunis transvestiitti. Hänessä on hillityn viileää tyyliä. Hän myös puhuu ääneen. Hän on käynyt terapiassa ja tunnistaa, minkälainen hän on ja haluaa olla. Olen hänestä itkettävän ylpeä. Hän hakee rohkeasti itselleen sopivaa ihmistä ja uskaltaa rakastaa kokonaisella seksikkyydellään.

Sain häneltä kauneimman naulan suhteemme arkkuun. Hän katsoi minua silmiin ja sanoi, ”ilman sinua minä en olisi pystynyt kasvamaan minuksi. Ilman suhdettamme en olisi tässä.”

Olen edelleen hetero. Hänen heräävä naisellinen kauneutensa ei muuttanut minua muuksi. Olen saanut itseni takaisin. Olen onnellinen sinkku, joka hymyilee metsäisillä lenkkipoluilla ja puhtaille pyykeille. Olen onnellinen sinkku, joka on uskaltautunut takaisin deittailun maailmaan, uskoo edelleen rakkauteen ja nauttii flirttailevista miehistä.

Olenko kohdannut uutta linnunrataa? Ehkä. Ajattelin vietellä hänet pian. Haluan oppia tuntemaan hänen kipinänsä ja minkälaisella liekillä hän sytyttää sen minuun. En etsi samaa linnunrataa kuin ex-puolisoni kanssa oli. En halua sitä enää. Haluan uuden linnunradan miehen kanssa, jolle minun ei tarvitse olla mitään muuta kuin vapaasti minä. Ja ajattelin olla myös sopivasti itsekäs seksissä. Ajattelin uskaltaa huutaa kovemmin jo ennen orgasmia. Haluan voida lähettää seksiä tihkuvia viestejä ja sanoa ilman häpeää, ” rakas tule kotiin, pane mua lounastauon ajan.”

Kiitos Sami, että sain kirjoittaa sulle.”

Lue myös

X