”Minulla alkoi uudestaan nuoruuden ahdistus ja paniikkikohtaukset”

”Kyllä minuakin ahdisti saada kalukuvia tutulta ihmiseltä, jonka luulin olevan minun hyvä ystävä ja hänkin aina sitä muisti sanoa, että olen hyvä ystävä, kun kaikesta voi puhua.

Oltiin tiiviisti työn vuoksi yhdessä vuosia. Tiesi tasan tarkkaan mielipiteeni noista kuvista, kun se on keskusteltu useasti vuosien aikana kun esim. aiheeseen liittyvää uutisointia on ollut. Itsekin avauduin siitä, että en osaa aina puolustaa rajojani ahdistelutilanteissa, kun luulin, että hän on turvallinen ihminen jolle sellaista voi kertoa. Ja hän käytti sitä hyväksi.

Varmasti tiesi, etten sanoisi mitään työpaikalla. Harmittaa jälkikäteen etten tehnyt asiaa siitä töissä. Kuvien lähettämisestä puoli vuotta tai vuosi ja sama tyyppi puristi rinnasta työpaikan juhlassa. Siitä vuosi ja minulla alkoi uudestaan nuoruuden ahdistus ja paniikkikohtaukset. Mennyt luottamus miespuolisiin työkavereihin ja tuttuihin. Ennen ajattelin että kyllä naiset ja miehet voi olla ihan vaan kavereita keskenään mutta enää en ajattele niin.

Emme ole enää missään tekemisissä, mutta välillä ahdistaa vielä hänen näkeminen töissä.
Olen ajatellut että jos sen kuvan olisi lähettänyt työyhteisössä joku muu kuin se läheisin tyyppi, olisin silloin ollut jämäkämpi ja ilmoittanut esimiehelle. Nyt se oli hirveän vaikeaa kun se oli ihminen jota luulin ystäväksi. Kun en kuitenkaan lopulta halunnut hänelle harmia. Mikä on taas ihan tyhmää, että sitä suojeli hänen tunteitaan vaikka hän ei välittänyt minun tunteista.

Nämä ei ole aina niin yksinkertaisia asioita. Kalukuva tuntemattomalta ei varmaan tunnu yhtä pahalta kuin tutulta ihmiseltä johon luotti. Jos ei ole saanut niitä esim.omalta valmentajalta, kaverin mieheltä tai isältä niin sitä helposti ajattelee että mitäpä tuosta, kikkelihän se vain. Mutta ei se ole enää vain kikkeli jos se on jonkun tutun.”