Havaintoja parisuhteesta

Miten sinä niin hyvän miehen jätit?

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Maailma on kaunis kaikissa väreissään. Paitsi ihmisille, joille on olemassa vain kaksi väriä, musta ja valkonen. Parisuhde on kaunis kaikissa väreissään. Paitsi ihmisille, joille on olemassa vain kaksi väriä, musta ja valkoinen.

Olipa kerran yksi parisuhde. Parisuhteesta kertoi minulle nainen. Naisen puoliso oli äärettömän mustasukkainen. Kontrolloi naisen menoja. Vahti naisen puhelinta. Lopulta naisella ei ollut kuin yksi paikka maailmassa, koti. Ystävyyssuhteet olivat kadonneet, koska ystäviä ei ollut lupa tavata. Nainen teki lopulta sen, mitä monet jättävät tekemättä, erosi miehestään. Miten sinä niin hyvän miehen jätit? Luuletko löytäväsi jostain paremman? Näin naiselta kysyivät jopa hänen läheisensään. Kas, kun suhteessa ei ollut ulkopuolisin silmin mitään moitettavaa. Mitä nainen nyt itsekkyyttään jotain niin ehjää menee rikkomaan? Hävetä sietäisi.

Naisesta tuli pahanmaineinen jättäjä ja syyllinen ja miehestä syytön uhri, joka on jätetty kuin nalli kalliolle. Maailma alkoi täyttyä mustasta ja valkoisesta ja sitä mustavalkoista maailmaa värjäsivät ihmiset, jotka eivät kyseisessä parisuhteessa edes olleet eläneet. Kun on pakko puuttua. Kun on pakko olla mielipide sellaisistakin asioista, jotka eivät itselle edes kuulu millään tavalla. Naisen ratkaisua voi aina peilata oman elämän kautta. Itsekin haluasi erota, mutta kun ei uskalla ja kateellisena tuomita sitten uskaltava. Tai ehkä itse on tullut jätetyksi ja siinäkin tilanteessa nähnyt itsensä vain syyttömänä uhrina ei eron toisena osapuolena ja vanhat arvet avautuvat vastaavassa tilanteessa, koska asiaa ei ole käsitelty peilinkatsomisen kautta. Mustavalkoisuus kun syntyy näköalattomuudesta ja siitä, että jaottelee maailman hyviin ja pahoihin. Vähän on jäänyt lapsuuden sadut niin sanotusti junnaamaan päähän.

Tätähän se on erotilanteissa. Jättäjä on aina syyllinen, vaikka toinen olisi ollut suhteessa välinpitämätön viimeiset seitsemän vuotta. Jättäjä on se, joka rikkoo perheen. Perheen, joka on parisuhteen osalta ollut rikki jo pitkän tovin. Varsinkin jos erotilanteissa jätetty osaa ottaa roolistaan kaiken irti. Heittäytyä niin syyttömäksi kaikkeen kuin vain voi. Kertoa läheisilleen, että ihan puun takaa tämä ero nyt tuli, vaikka itse tietää, että on koskettanut puolisoaan viimeksi viisi vuotta sitten tai kuten yllä olevassa tarinassa, tuhonnut omistavalla mustasukkaisuudellaan naisen kaikki muun sosiaalisen elämän. Tarpeeksi hyvin kun osaa näytellä uhrin roolia, niin johan oman pään yllä alkaa sädekehä kiiltää ja jättäjän osaksi jää kuulla kritiikkiä siitä, että miten sinä nyt niin hienon ihmisen tulit jättäneeksi, paskiainen!

Musta ja valkoinen. Ehkä on niin, että maailma on helpompi jäsentää, kun käyttää se jäsentämiseen vain kahta eri väriä. Ei tarvitse välittää nyansseista, värisävyistä eikä monimuotoisuudesta. Parisuhteessa on vain syyllinen ja syytön ja omaan parisuhteen vietynä, syytön osapuoli katsoo joka aamu peilistä. Vika on aina siinä toisessa. Tästä positiosta käsin sitä tulee sitten katselleeksi muidenkin parisuhteita ja tämän jälkeen tulee kysyneeksi harvinaisen syyllistävän ja piiloaggressiivisen kysymyksen eronneelta, että mitä sinä niin hienon ihmisen tulit jättäneeksi?

Ensinnäkin, mitä se hänelle edes kuuluu ja toisekseen, eronnut ei ole kenellekään selitysvelvollinen omista henkilökohtaisista asioistaan.

Lue myös

X