”Nuori ja rikki kun olin, niin liian pian ajauduin suhteeseen joka johti pikakelauksella uusioperhearkeen”

”Tuskin ihmiset ihan vaan velllomisen halusta jäävät eroa vuosikausiksi potemaan ja elämään menneissä huvikseen. Jos ja kun näin on, niin siellä eroa edeltävissä tapahtumissa on todennäköisesti ihmisiä rikkovia asioita, jotka oikeasti vaatii aikaa ja käsittelyä.

Olen haudannut ensimmäisen aviomieheni ja vanhimpien lasteni isän. Nuori ja rikki kun olin, niin liian pian ajauduin suhteeseen joka johti pikakelauksella uusioperhearkeen. Yhteiset lapset mukaan lukien. Tästä vanhimpien lasteni isästä ei meidän perheessä saanut puhua, koska mustasukkaisuus.

Niin kauan kaikki meni hyvin, kunnes lapset tulivat murrosikään eivätkä automaattisesti enää palvoneetkaan vanhempia. Kun mies oli ylijumala talossa jonka mielipiteitä ei saanut kyseenalaistaa, kävi niin että minä ja lapset luovimme elämää niin ettei tulisi sanomista. Hän mokasi omia asioitaan (mm raha-asiat, joihin kaikkiin me oltiinkin syyllisiä) muttei kyennyt ottamaan vastuuta mistään. Aina syy oli muissa, jos jokin meni pieleen.

Sitten alkoi tämä henkinen väkivalta minun lapsia kohtaan, ”kuin tyhmä oot, susta ei tuu koskaan mitään” jne jne. Siitä liitosta koitin pyristellä pois pariinkin otteeseen, koska koko perhe voi huonosti. Lopullinen ero tuli turvakodin kautta, 3vuoden helvetin ja kahden asumuseron jälkeen olin henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti loppu.

Mies ei voinut sietää ajatusta, että minä ja lapset puhkaisimme hänen kuplassa. Asiat tuli ilmi.

Nyt erosta on useita vuosia aikaa, minä keski-ikäinen ja löytämässä vihdoin itseni.
Tuossa erossa on joutunut vellomaan, koska mies on tehnyt lasuja, rikosilmoituksia, haastanut käräjille jne. On ollut pakko taistella oikeiden asioiden ja lasten hyvinvoinnin puolesta.
Psykiatrisen ovet ovat käyneet tiuhaan, onneksi. Lapsillekin tulee varmuutta siihen, että eivät anna enää kenenkään kohdella huonosti.

Olen siis ollut kaksi kertaa naimisissa. Vaikka asioissa on aina toinenkin puoli niin silti tuntuu että epäonnistuin kun en lapsilleni saanut tarjottua ehjää perhettä.
Asia olisi toisin, jos oltais kyetty eroamaan silloin kun kriiseissä tiesi ettei tämä lähde tästä enää. Mutta ei lähtenyt mies talosta jonka olin maksanut, vaan minä ja liuta lapsia jouduimme aloittamaan uuden elämän, ihan tyhjistä.

Eron jälkeen olen käsitellyt ensimmäisen mieheni liittyvät asiat. Sen opin, että uuteen suhteeseen ei voi suinpäin loikata, jos ei ole sinut itsensä ja elämänsä kanssa. On väärin tuoda valtava määrä lastia uudelle ihmiselle, joka ei ole traumojen aiheuttaja. Ne luurangot tuppaa kolisemaan sieltä kaapeista ulos. Itsensä pitää koota uudelleen, etenkin jos sua on vuosia manipuloitu.

Sitä kadun toki, etten lähtenyt aikaisemmin. Lapsia en kadu. Katkeraksi en suostu, vaikka narsistinen ihminen vei ns.parhaat vuoteni. Nyt alkaa löytymään sisäinen rauha ja viihdyn vihdoin näissä raameissa. Uusia ihmisiä on tosin iso kynnys päästää lähelleni. En jaksa enää pettyä.”