Tähän me olemme jääneet ja tässä on kaunis

Kuudelta alkoi sataa. Pakkasin tavarani kahteen kassiin ja otin naulakosta violetin sateenvarjon. Aloitin matkan kohti sopimiamme treffejä.

Kassissa oli vastaleivottua mustikkapiirakkaa. Olin nuoreni kanssa käynyt päivällä torilta ostamassa tuoreita mustikoita. Bussilla matkasin toiseen kaupunginosaan ostamaan violetteja kukkia. Hän oli edellisellä viikolla iskenyt silmänsä juuri sen kaupan edustalla oleviin kukkiin.

Mustikkareissulla nuoreni halusi käydä eräässä kauniissa kaupassa. Käteeni osui violetin värinen rannekoru jonka päässä roikkui kätilöiden symbolina käyttämä elämänpuu. En voinut jättää kauppaan. Se olisi hänelle kiitokseksi hänestä.

Olin paikalla ennen häntä. Veden äärellä, rakkauspenkin läheisyydessä. Seisoin sateenvarjoni alla ja etsin katseellani, että milloin hän saapuisi. Mutkan takaa erotin tutut askeleet. Lähdin vastaan.

Hänellä oli kädessään samanvärinen sateenvarjo kuin minulla. Vettä satoi niin, että rapina peitti suudelman äänen. Hän oli jälleen kaunis. Hänen hiuksistaan aaltoili shampoon tuoksu. Halauksemme oli pitkä.

Istuimme rakkauspenkille. Söimme mustikkapiirakkaa, joimme Pepsiä ja pitelimme kiinni. Hänellä oli mustikkakorvakorut, minulla mustikkaa huulilla. Match made of mustikkaheaven. Pilvet katkesivat taivaalla keskeltä halki ja niiden välistä näyttäytyi aurinko.

Ei siitä mitään puuttunut. Hän tuntui niin kuin hän aina tuntuu. Siltä kuin siihen haluaisi jäädä. Sellaiselta kuin kotona pitääkin tuntua. Samalla kaikki hänen suosikkinsa. Vettä, mustikkaa ja violettia.

Otimme toisiamme kädestä kiinni ja lähdimme hiljaa kävelemään. Siinä oli ympäristössä tuoksuva ruusumeri. Ruusujen pinnalla oli sateen jäljiltä pisaroita niinkuin poskillamme kyyneleitä istuessamme rakkauspenkillä. Se teki kauneudesta vielä kauniimpaa. Tuuli heilutteli hänen hiuksiaan poskelta olkapäälle ja me olimme yhteistä kesäiltaa.

Kahden tunnin jälkeen meidän piti lähteä. Hänen toiseen suuntaan ja minun toiseen suuntaan. Lapset tarvitsivat iltasuojelijan. Tulisi jälleen joku toinen ilta, jolloin kosketuksemme kestäisi aamuun saakka. Jolloin voisimme herätä yhteisellä lakanalla.

Emmekä me tänäkään iltana lähteneet. Hän oli minussa silloinkin kun avasin asuntoni oven ilman häntä. Kannattelen mukanani hänen kauneuttaan.

Tähän me olemme jääneet ja tässä on kaunis.