Tällaisenko Suomen me halusimme?

Enemmistö suomalaisista ei hyväksy pienituloisiin kohdistuvia leikkauksia. Enemmistö suomalaiaista ei kannata työelämän heikennyksiä. Enemmistö hyväosaisistakaan ei kannata hallituksen eriarvoistavaa politiikkaa. Silti tämä kaikki tapahtuu silmiemme edessä.

Näin tämä tapahtui. Ennen vaaleja valtaan pyrittiin valehtelemalla. Eniten valheisiin turvautui pienten ihmisten puolella fraasilla perussuomalaiset. Osa eduskuntaan valituista ehdokkaista harhautti äänestäjiään jopa vaalimainonnassaan. Bensan hinta alas -valheella kerättiin monen maakunnassa asuvan autoilija ääni. Puhumattakaan puolueen puheenjohtajasta jonka sanoman siitä, että he eivät lähde hallitukseen joka leikkaa pienituloisilta voisi näyttää joka ilta uutisissa.

Hallituksen muodostamisen jälkeen valehtelu jatkui. Hallituksen sisällä elävä rasismi poistettiin makaaberilla näytelmällä julkilausumasta, jolla neljän puolueen puheenjohtajat lopettivat Suomesta rasismin. Puhuttiin nollatoleranssista joka lähinnä tarkoittaa sitä, että rasismista ei enää puhuta. Sitä ei enää ole, vaikka sitä on, mutta ihmisoikeudet eivät ole niin arvokkaita, että sen edessä voisi uhrata fantastiset työelämän uudistukset eli suomeksi sanottuna ota köyhältä ja anna rikkaalle uudistuksen.

Mediassa ajetaan kahdella rattailla. Televisiokameroiden edessä ollaan asiallisia, mutta sosiaalisen median kanavilla ei. Siellä puhutaan suoraan kannattajille. Esimerkkinä mainittakoon valtionvarainministeri Riikka Purra, joka puhuu julkisuudessa eniten kaikesta muusta kuin valtion taloudesta. Kääntämällä katseen maahanmuuttoon saattaa loiventaa perussuomalaisten äänestäjien turhautumista ja pakoa.

Paitsi että osa äänestäjistä ei pakene, vaikka heiltä vietäisiin katto pään päältä. Sen verran fanaattista porukkaa puolueen parista löytyy.

Tuntuu kuin poliittinen keskustelu olisi halvaantunut. Perussuomalaisista ei uskalla kirjoittaa kriittisesti, koska pitää pelätä hyökkäystä. Itsekin jätän toimijoiden nimet kirjoituksista pois, koska jotenkin pitää olla varuillaan koko ajan. Ei tämä ole terve ilmapiiri. Tämä ei voi johtaa mihinkään hyvään. Aivan kuin yhteiskuntaa johdettaisiin pelolla.

Silti kysyn uudelleen, että tätäkö me halusimme? Vai mitä me ajattelimme äänestäessämme? Tällaisen Suomen, jossa eriarvoisuus on hyve, empatia kirosana, työttömät laiskoja ja työntekijät arvottomia.

Minä en halua.