Havaintoja parisuhteesta

”Tämä on oodi meidän isille, isäpuolelle ja miehelle”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Mun lapsen isä ja kahden lapsen isäpuoli on aivan vertaansa vailla. Hänelläkin lapsia edellisestä suhteesta, mutta eivät enää tapaa. Isä leimattu täysin, äiti ei omien sanojensa mukaan ”uskalla antaa lapsia” isälle. Eli meille.

Ei siinä mitään perää kyllä ole. Ollaan oltu yhdessä kuusi vuotta, asuttu saman katon alla jo ennen seurustelua.

Hän on hoitanut mun lapset kuin omansa mun ollessa töissä, koulussa tai vapaalla. On ottanut syliin, lohduttanut, laittanut ruuan. Hoitaa eläimet ja katsoo aina, että mulla on asiat hyvin. Tuun töistä niin on lämmin ruoka odottamassa ja kaikki tehty valmiiksi. Nyt kun meillä on yhteinen lapsi myös, hän nousee öisin lämmittämään maidon, koska tietää että mua palelee aina kuitenkin. Ja aina sanoo: samalla hänet syötänkin. Mä saan pysyä lämpimässä peiton alla. Hän nousee aamulla lapsen kanssa kun menee iltavuoroon, jotta saan nukkua.

Kaiken hän tekee täysin pyyteettömästi, vaikka meidän suhde on välillä ollut vaakalaudalla ja ollaan pohdittu miten jatketaan. Ja en mä osaa olla noin huomaavainen ollenkaan, vaikka yrittäisinkin. Mun panos (monista syistä) on paljon pienempi, silti hän jaksaa olla aidosti kiitollinen kaikesta mitä teen.

Hän tekee ruokaa, siivoakin, korjaa rikkoutuneet fillarit, auttaa mun vanhempia. Tämä on oodi meidän isille, isäpuolelle ja miehelle.

Joka päivä muistan olla kiitollinen ja syitä siihen tulee päivittäin miljoona lisää. Tästä muistuttelen myös lapsia välillä, ne kun tuppaavat olla lapsia. Meillä ihan virallisesti asuu maailman paras isä.

Ja maailman paras mies.”

Lue myös

X