”Tuntuu että tässä suhteessa kuihdun pois”

”Mietin noita pettämistarinoita; mietin että tavallaan minutkin on petetty? En minäkään saanut sitä mitä luvattiin … eikös sekin ole petos? Tee sitä ja sit saat tätä; lällällää etpäs saakaan.

Mä oon keski-ikäinen nainen ja ollut saman kumppanin kanssa jo yli puolet mun elämästä; mun puoliso tuli mun elämään siinä vaiheessa kun oma meno oli villiä ja jotenkin koin kauhean turvalliseksi ja hyväksi ajatuksen kunnollisesta poikaystävästä ja parisuhteesta. Kumppani on kunnollinen, tekee työtä ja auttaa ihmisiä, oikein semmonen ahkeruuden ja reippauden perikuva. Osaa olla herkkiskin välillä.

Alku meillä menikin ihan kivasti, vaikka välillä meinasi vanhat tavat pikkuhuppelissa ottaa vallan, niin niistä selvittiin vähin vaurioin ja suhde jatkui. Sitten kun elämässä meno hyytyi niin alkoi kertyä painoa, tuli vähän muitakin terveyshuolta ja miehen rakkaus ei ihan siihen riittänyt; läheisyys oli hänelle ”pakollinen paha”; eihän sua kukaan muukaan huoli ja ehkä jos vähä pudottaisit painoa, opiskelet, menet töihin ja paljon kaikkea muuta vaadetta; sitten kun sinä ..

Minä joka olin ollut iloinen ja nauravainen, itsevarma ja en pelännyt olla esillä, olin pikkuhiljaa muuttunut isoksi, harmaaksi mössöksi. Muutaman vuoden yhdessä olon jälkeen vaihdettiin paikkakuntaa miehen töiden takia, mä jäin nurkkiin pyörimään ilman mitään sosiaalistaverkkoa, ilman yhtään ystävää, ei ollu voimia hakea töitä, ei uskoa itseen ja puolison syyttävä sormi osoitti jatkuvasti; lihava, epäonnistuja.. Sitä minä kuuntelin vuodesta toiseen ja yritin laihtua, tehdä kaikkeni hänen eteensä.

Näin erittäin seksuaalisena ihmisenä kaipasin seksiä, intohimoa, himoa, suudelmia, kosketuksia, voi luoja miten niitä voikaan kaivata ja pikkuhiljaa aloin kulutella aikaa netissä; erilaisista keskusteluissa jutellen ja hakien lohtua ja ihailua.

Vuosien aikana päädyin tapaamaankin paria ihmistä; petin siis miestäni, mutta en potenut lainkaan huonoa omaatuntoa siitä; ja miksi olisin? Sain niiltä ihmisiltä kaivattua itsevarmuutta ja elämälle uutta suuntaa, sain työt ja elämän hyvälle mallille, sain painoa pois, intoa elämään ja olin jo pääni sisällä päättänyt erota, kunnes kohtalo puuttui peliin ja tulin raskaaksi; odotusaika oli yhtä onnea, hetkittäin mieheni ihaili minua ja piti minua arvossa; hetkittäin.

Ne hetket ovat jääneet taa, ei painonpudotukset, ei työt tai menestymiset ole tuoneet sitä mitä luvattu; sitten kun …

Edelleen, yli 20vuoden jälkeen kuulen vain haukkuja puolisoltani, saan läheisyyttä vain harvoin ja seksi on harvinaista, hetkessä ohitse menevää suoritusta.
Minusta on jo vuosia tuntunut siltä että kuihdun pois tässä suhteessa; ero käy mielessä jo päivittäin ja ainoa syy mikä estää lähtemästä on ne uhkaukset siitä että mitään et saa ja lapsi jää hänelle ..

Tässä minä sitten olen vain ollut ja odottanut jotain tapahtuvaksi, ja…
Kesällä sitten sattumalta päädyin tapaamaan ihmisen joka on jollain kummalla tavalla herättänyt sitä minua henkiin, joka pohjimmiltani olen, iloinen, nauravainen, leikkisä .. Se ihminen, toisen oma, on tullut valtavan hyväksi ystäväksi ja uskomattoman ihanaksi rakastajaksi. Hänelle voin näyttää omat arpeni, oman epävarmuuteni ja pelkoni ja vaikka moneen kertaan olen pelännyt hänen kyllästyvän säröihini niin hänpä onkin vain jutellut ne aina kanssani auki.

Jos saisin niin ottaisin hänet omakseni; mutta tiedän ettei se tule tapahtumaan; tuskin tässä elämässä.

Olen kuitenkin päättänyt pitää kiinni tästä hyvästä mistä häneltä saan, toivoen että voin hänelle tuottaa myös jotain hyvää.
Ja ehkä ensi elämässä… Mutta sen minä tiedän; tähän en loppuelämäkseni enää jää.

Tänään minä tuoksun häneltä ja hengitän sitä syvään, iho kihelmöi vieläkin kosketuksesta; ihan kuin kasvi joka on jo nuupahtanut ja sitten saakin vettä. Hymyilen.”