”Väilillä olen loputtoman väsynyt olemaan totaali yh, koska lasten isää ei vain kiinnosta”

”Mä oon ollu liian kauan yh ja melko lailla totaali-yh. Että itse asiassa tää mun asetelma, jossa lapset on mun lapsia ja isä käy kyläilemässä jos sattuu huvittamaan, ei ole normaali tilanne. Että ihan oikeasti näiden lasten pitäisi olla yhtä paljon minun ja hänen lapsia. Että ihmekään, kun välillä tää äitinä oleminen kiristää niin että haluisin vaan lähtee kävelee. Eikä se tarkoita ettenkö rakastaisi näitä lapsia enemmän kuin mitään muuta, se tarkoittaa että en rakasta sitä jakautumatonta vastuuta ja että haluisin joskus tauon vanhemmuudesta.

Haluisin myös joskus ilmoittaa toiselle vanhemmalle, että lapsi tarvii uudet lenkkarit ja ens kuussa on hammaslääkäri, sun vuoro hoitaa. Semmosia vaan tuskin on tulossa enää ennen kuin lapset lentää pesästä.

Mun lasten isä on tavannut lapsensa viimeksi isänpäivänä, 10 kuukautta sitten. Silloinkin minä kysyin, haluaisiko hän nähdä lapsia isänpäivänä. Sitä edellisen kerran hän oli tavannut lapset elokuussa. Minä vein hänen luokseen lapset, ruokakassillisen ja isänpäiväkakun. Kahden ja puolen tunnin päästä hain lapset kotiin.

Niin, mun lapsillani on vain yksi koti. Ehjä koti, jossa asuu vain yksi aikuinen. Sitten on isän koti, jossa he ovat käyneet kylässä kolme kertaa. Isä on asunut siinä kodissa kaksi ja puoli vuotta. Viime kesänä kysyin, josko hän olisi ottanut lapset yhdeksi yöksi viikkoa ennen kuin koulut taas alkaa. Lupasi ottaa, sanoi että olisi hyvä kun lapset alkaisi käydä taas enemmän hänen luona, niin voisi sitten jossain vaiheessa olla viikonloppujakin hänen luona. Lapsilta kysyin, sopisiko heille mennä isän luokse yöksi. Kuulemma sopii, jos isälle käy. Mietittiin miesystävän kanssa, että voitaisiin tehdä yön yli reissu, ottaa nokipannu ja muut retkeilykamppeet mukaan ja mennä jonnekin keskelle-ei-mitään yöksi. Edellisenä päivänä tulee viesti, että ei hän nyt ottaisi lapsia, kun hän ei oikein nyt jaksa.

Miesystävän kanssa otettiin nokipannu ja käytiin lähilaavulla paistamassa makkarat ja juotiin kahvit. Illaksi mentiin kotiin. Miesystävän kotiin, missä odotti neljä lasta ja koira.

Mä käyn vuorotöissä huolehtimassa muiden pienokaisista ja opiskelen työn ohella, mulla on miesystävä ja hänellä on kaksi lasta, joiden elämässä mulla on myös jonkinlainen aikuisen rooli (hänellä on lapset ajallisesti enemmän kuin lasten äidillä). Mulla on kolme lasta ja mä hoidan hankinnat, laskut, hammaslääkärit, vanhempainillat, terveystarkastukset, ajanvaraukset, neuvottelut, keskustelut, ohjauksen, neuvomisen, vanhempainvartit, astmatestit, harrastusmaksut ja kuljettamiset, ilmoittautumiset, muistamiset, allekirjoitukset ja ihan kaiken muunkin. Aina ja poikkeuksetta. Mun on organisoitava ja delegoitava arki niin, että asiat tulee hoidetuksi suurin piirtein oikeaan aikaan. Monesta asiasta on mentävä niin matalalta riman yli kuin mahdollista, en esimerkiksi harrasta enää imurointia tai lattioiden pesua. Ostin robotti-imurin, jossa on moppaustoiminto, ja delegoin sen käytön yhden lapsen vastuulle. Muutenkin kotitöitä tekee meidän taloudessa neljä henkilöä (joka on muuten kolme enemmän kuin aikaan jolloin olin vielä naimisissa lasten isän kanssa). Opiskeluissa yhdistelen kursseista kokonaisuuksia yhdistäen omaan työnkuvaani niin, että voin toteuttaa oppimistehtävät isompina kokonaisuuksina, joista palautan yksittäisiä osioita – tehokkaampaa, vähemmän aikaa vievää ja myös mun oman oppimisen ja opitun käyttöön ottamisen kannalta laadukkaampaa kuin erillisten oppimistehtävien teko, plus saan töissäkin tehtyä opintoihin liittyviä asioita. Toki korttitalo uhkaa kaatua aina silloin tällöin, ja valitettavasti mun sosiaalinen elämä on kärsinyt merkittävästi, mutta oikeat ystävät ymmärtää, että mun paletissa on just nyt kahden ihmisen työmäärä.

Monella tapaa olen ihan itse myös valinnut just tän tilanteen. Sitä en valinnut, että toinen vanhempi ei jaksa olla vanhempi lapsilleen. Se on jonkun muun valinta, joka ihan rehellisesti raivostuttaa mua. Sekin raivo suli pois siinä hetkessä, kun yksi lapsista kysyi, että saako hän jättää kutsumatta isän synttäreilleen, koska tuntuis oudolta kutsua se sinne ja esitellä kavereille ja poikaystävälle. Miksi pakottaa lapsi kutsumaan paikalle ihminen, jolla ei ole mitään roolia hänen elämässään.”