Päivähoroskooppi
Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi keskiviikko 10.8.

Teksti: Ulla Palomäki Kuvat: MVPhotos

Oinas (20.3.-19.4.)

Vielä jarruttelet tai olet varovainen, sillä kuun asema kauriissa tekee monet sellaisiksi, muidenkin merkkien edustajat. Spontaani energiasi voi saada pari kertaa kolauksen, mutta sinähän et sellaisista välitä. Jarruttelun lisäksi spontaaniutesi pysäytetään välillä unohtuneiden detaljien vuoksi.

Härkä (20.4.-20.5.)

Viimeaikainen pakonomainen toimintatarmo tai tarve edetä vihdoin tavoitteissasi on yhä läsnä, ja muut voivat kokea sen esimerkiksi puhkuvana energiana, jopa liiallisuuteen asti. Jotkut härät ovat keskittyneet fyysisen puolen hiomiseen, toiset mammonan havitteluun tai uralla etenemiseen. Olet yhä vakuuttava!

Kaksoset (21.5.-20.6.)

Sinulla on lukuisia syitä jarrutteluun näinä päivinä, ja saattaa ollakin niin, ettet kuitenkaan pystyisi etenemään vauhdilla vaikka kuinka haluaisit. Kodin piirissä voi olla asioita, jotka menevät viihteen ja muun humputtelun edelle, ja syystäkin. Ratkaisun paikkakin kotiasioissa voi olla lähellä. Romantiikka vaatii salamyhkäisyyttä!

Rapu (21.6.-22.7.)

Vastakkainasetteluja voi esiintyä enemmän kuin haluaisit. Jos aiemmin on kytenyt riita tai erimielisyys, voi se nyt purkautua esiin, ja samalla ilma puhdistuu. Jonkun ihmisen pään sisälle meneminen vaatii psykologista tai ymmärtäväistä otetta. Ajatusten ylös kirjoittaminen voi auttaa monessa!

Leijona (23.7.-22.8.)

Merkkisi voi olla arvokasta tai riehakasta, esiintyvää tyyppiä, mutta nyt riehakkaatkin leijonat osaavat vakavoitua tosielämän ja sen ongelmien ääreen. Ehkä oma arki jo osoittautuu sen verran mutkikkaaksi, että viihde ei ole ensimmäisenä mielessä. Viime viikkojen tapaan tunne-elämässä on salaperäisiä värähtelyitä!

Neitsyt (23.8.-22.9.)

Merkurius jatkaa kulkuaan merkissäsi aina 25.8. saakka, ja saat nauttia sen tuomasta mieltä terävöittävästä vaikutuksesta ja loogisesta ajattelusta, joiden avulla voit näyttää kykysi työpaikalla. Ehkä haluat näyttää jotain muutakin, vakuuttavasti ja tunteellisesti. Olisi paikka selvittää tunne-elämään liittyvä sotku!

Vaaka (23.9.-22.10.)

Talousasioissasi on voinut tapahtua kummia viime kuukausina, tai sitten ympärilläsi on pyörinyt talousseikkoihin liittyviä järisyttäviä organisaatiomuutoksia. Kiinnostuksesi näihin seikkoihin on yhä suurta, varsinkin vielä parin viikon ajan. Viime kuukausina laajentunut yhteydenpito jatkuu ja myös uusia tuttavuuksia tulee.

Skorpioni (23.10.-21.11.)

Tunneplaneetat ovat tänään hyvin voimakkaat, niin sinulle kuin muillekin merkeille, joten on hyvä ottaa huomioon, että syvissä vesissä liikutaan. Ikivanhoja muistoja voi nousta pintaan, ehkä tavaran osuessa kohdalle tai vanhan tuttavuuden ilmestyessä paikalle. Monen sorttista muutakin kaivelua voi tulla agendalle.

Jousimies (22.11.-20.12.)

Nyt voi ilmetä syvällisiä kysymyksiä suhteessa omistamiseen, ja voit saada uuden oivalluksen siitä, mitä haluat omistaa ja mitä et. On tietty mahdollista, että työpaikalla on tämäntyyppisiä ajankohtaisia aiheita tai budjetin puristamista. Ajatteluun ja hermostoon liittyvä Merkurius-planeetta pitää keskustelut kipakoina!

Kauris (21.12.-19.1.)

Kuun ja Venuksen asema syvälliseen Plutoon koskettaa merkkiäsi erityisesti, ja siten tunnereaktiot ovat hyvin voimakkaita. Näitä reaktioita voi tulla montaa kautta, kuten vaikkapa menneisyydestä tupsahtaneen henkilön tapaamisella tai muun nostalgisen tilanteen kautta. Joku voi ottaa hankalan aiheen esiin!

Vesimies (20.1.-18.2.)

Tänään lähes kaikilla merkeillä näyttäisi olevan syvällinen meininki, ja sinunkin kohdallasi jännittäviä merkityksiä voi tulla asioille ja ihmissuhteille yllättäen. Psykologialla saattaa olla enemmän merkitystä jopa työpaikalla, ja tunnetilat ovat voimakkaita. Huono suhde voi joutua tulilinjalle.

Kalat (19.2.-19.3.)

Monenlaista puhdikkuutta voi näkyä arjessasi, ja mitä todennäköisimmin pölypallot saavat huutia ja hoidat tehtäviä parhaiten uudella välineellä. Työympäristössä voi olla pieni irtiotto tai muuten menoa ja meininkiä. Yhteisölliseen elämään tai ystäväpiiriin kohdistuu muutospaine, joka voi ilmetä eri tavoin.

X