AD/HD ilmenee useimmiten lapsuusiässä

Piilottakaa särkyvät esineet, sillä sieltä se taas tulla porhaltaa. Nimittäin ylivilkas pikkuveijari, joka ei jaksa pysyä minuuttiakaan paikallaan. Nykyisin kuitenkin uskotaan, että joidenkin ylivilkkaiden lasten ongelmat eivät johdu esimerkiksi leväperäisestä kasvatuksesta, vaan aivoissa tapahtuvasta biokemiallisesta häiriöstä, AD/HD:sta.

Tunnista oireet

AD/HD:n oireet vaihtelevat eri ikäkausina, ja sairaus on yleisempi pojilla kuin tytöillä, kerrotaan kirjassa AD/HD nuorilla ja aikuisilla, jonka ovat kirjoittaneet Katarina Michelsson, Kaija Miettinen, Ulla Saresma ja Pirkko Virtanen.

Alle kouluikäisillä lapsilla huomiota herättävät oireet ovat liikunnallinen levottomuus ja impulssiivisuus. Vaikka lapsi liikkuu paljon, hän on kuitenkin motorisesti kömpelö, ja useilla on vaikeuksia esimerkiksi oppia ajamaan polkupyörää, luistelemaan tai uimaan.

Tavallisiin oireisiin kuuluu myös puheen viivästynyt kehitys. Lapsi voi varttua jopa 3-4-vuotiaaksi, ennen kuin hänen puheestaan saa selvää. Samoin hänellä voi olla vaikeuksia hahmotuksessa, sekä näkö- että kuulohavaintojen kanssa. Heikon tuntoaistinsa takia lapsi ei osaa arvioida voimiaan, ja hän tarttuu usein kovakouraisesti muihin ihmisiin ja esineisiin. Lapsi saattaa saada myös helposti kiukunpuuskia.

Toisilla lapsilla AD/HD ilmenee vasta kouluiässä. Tällöin on vaikeuksia keskittyä opetukseen, jonka lapsi kokee usein pitkäveteiseksi. Hänellä on vaikeuksia istua hiljaa, eikä ryhmätyö muiden kanssa ota sujuakseen.

Osittain perinnöllistä

Vaikeuksista johtuen moni AD/HD-lapsi kokee itsensä yksinäiseksi. Puutteellisista sosiaalisista taitojen takia hänen on vaikeuksia saada kavereita. AD/HD-lapsi on usein itsekeskeinen ja määräilevä, ja hän haluaa olla joukon johtaja. Siksi hän saattaa hakeutua nuorempien lasten pariin, joita hänen on helpompi määräillä kuin ikäisiään.

AD/HD on osittain perinnöllinen sairaus, jonka katsotaan johtuvan neurobiologisesta kehityspoikkeamasta. AD/HD:n syntyyn voivat vaikuttaa raskaudenaikaisen tekijät, kuten virustaudit tai äidin tupakan ja alkoholin käyttö. AD /HD:sta tiedetään kuitenkin toistaiseksi vähän.

Normaali elämä on mahdollista

Yli puolella AD/HD-diagnoosin lapsuudessaan saaneella on oireita teini-iässä. Kuitenkin noin puolet lapsena AD/HD-diagnosoiduista lapsista elää aikuisena normaalia elämää ilman psyykkisiä tai sosiaalisia ongelmia. Noin 10 – 20 % elää täysin oireettomina.

Koska täydellinen paraneminen ei ole aina mahdollista, on pidettävä huoli kuntouttamisesta. Henkilön on opittava tulemaan toimeen sairautensa kanssa – eli hänen on opeteltava sopivia toimintatapoja, jotka helpottavat elämää.

AD/HD:ta hoidetaan terapialla, lisäämällä vanhempien tietoa sairaudesta, tukiryhmillä ja lääkityksellä. On erittäin tärkeää, että AD/HD-lapsen kanssa tekevät ihmiset osaavat tunnistaa oireet ja ymmärtää niitä. Tietoa sairaudesta saa esimerkiksi AD/HD-liitosta ja Suomen lastenhoitoyhdistyksen perustamasta AD/HD-keskuksesta.

Annan tarina

”Eka luokan kävin tavallista koulua. Koulun käynti ei oikein onnistunut. Äiti kysyi opettajalta, onko normaalia tehdä lapsen kanssa kolme tuntia päivässä läksyjä. Muistan vielä – en osannut niitä – suutuin ja heitin kirjat pois”, muistelee kirjassa kolmen lapsen äiti, Anna, AD/HD-lapsuuttaan.

Anna jäi heti ensimmäisen luokan jälkeen luokalle, minkä jälkeen hänet siirrettiin erityiskouluun. Siellä hän pärjäsi paremmin, vaikka joutuikin kärsimään koulukiusaamisesta. Peruskoulun jälkeen Anna halusi perushoitajaksi. Hän kävi pääsykokeissa kaksi kertaa, mutta ei läpäissyt niitä. Sen sijaan hän opiskeli laitoshoitajaksi sekä ruokatalouden tutkinnon. Nykyisin hänellä on kolme lasta.

”Olen pärjännyt hyvin, vaikka haluan unohtaa sen osan elämää milloin en käynyt tavallista koulua ja osotettiin sormella. Nyt kukaan ei tiedä, etten ole käynyt tavallista koulua. Olen kuin kuka tahansa. Olen pärjännyt hyvin elämässä ehkä oman iloisuuden ja positiivisuuden ja sosiaalisuuden avulla. Olen aina saanut helposti ystäviä. Minulla on kolme poikaa – ei käy elämä tylsäksi – ja ihana aviomies, joka hyväksyy että olen erilainen. Kaikista ihaninta on, että esikoiseni käy eka luokalla ja pärjää hyvin. Olen ylpeä hänestä.”

Katarina Michelsson, Kaija Miettinen, Ulla Saresma, Pirkko Virtanen: AD/HD nuorilla ja aikuisilla. PS-Kustannus 2003. 250 s. n. 34 €.

www.adhd-liitto.fi

Teksti: Tyyne Pennanen / A4 Media Oy (3.6.2004)