Sami Hedberg ja Saija Tuupanen ovat puhuneet tiensä koronavaikeuksien yli.
Sami Hedberg ja Saija Tuupanen ovat puhuneet tiensä koronavaikeuksien yli.
Ihmissuhteet

Seura: Saija Tuupanen herkistyy Sami Hedbergin intiimistä ja omakohtaisesta lahjaperinteestä – ”Sitä on ihana lukea”

Sami Hedberg on nyt ensimmäistä kertaa jouluaaton muualla kuin äitinsä luona Turussa.
Teksti: Tiina Torikka Kuvat: Pekka Mustonen

Kolmisen vuotta seurustelleet koomikko Sami Hedberg ja laulaja Saija Tuupanen ovat joulun Saijan lähisuvun kesken Tuupovaarassa. Pariskunta kertoo Seuran yhteishaastattelussa, että tahto viettää juhlapyhät Pohjois-Karjalassa on nyt luja Saijan isän saatua syksyllä aivoinfarktin.

”Alun perinkin oli tarkoitus, että vietämme tämän joulun vanhempieni luona. Totta kai nyt haluan sinne vielä enemmän, kun isä vielä toipuu, ja menen mahdollisimman aikaisin auttamaan”, Saija kertoo Seuralle.

Julkisuudesta tutut rakastavaiset muuttivat elokuussa Helsingin Lauttasaaresta Espooseen isompiin neliöihin. Sami järjesti liikuttavan suuren yllätyksen, kun Saija oli viikon kiertueella ennen sovittua muuttoa. Sami oli salaa järjestänyt jo koko muuton ja ehdotti Saijalle uudella asunnolla käymistä.

”Kun avasin oven, hanskat putosivat ällistyksestä. Verhot olivat ikkunan edessä, taulut seinillä ja matot lattialla. Laskeutui rauha, saatoin olla vain tässä hetkessä ja aloin elpyä. Se oli hieno yllätys”, Saija muistelee Seurassa.

Yllätysten lisäksi molemmat pitävät lahjojen antamisesta.

”Saijalle on niin helppo ostaa lahjoja”, Sami kiittelee.

”Mietin yleensä jonkun kokonaisuuden. Pitää olla jotain kaunista, jotain pehmyttä, jotain suloista ja jotain konkreettista, ehkä hauskaakin. Usein on myös joku yhteinen asia, vaikka viinikurssi.”

Saija kertoo Seurassa myös Samin perinteestä kirjoittaa hänelle joulukirje:

”Sitä on ihana lukea, Samilla on hyviä ajatuksia ja hän on nähnyt vaivaa. Paras lahja on silti se yhdessä olo ja rauhoittuminen.”

Korona-aika lykkäsi vuodella parin yhteiskiertuetta, ja Samin oma 15-vuotisjuhlakiertue on siirtynyt kuudesti kahden vuoden mittaan. Parisuhde on kuitenkin auttanut uskomaan, että asiat järjestyvät.

”Minulle on tullut mantraksi, että asiat pitää hoitaa, jotta pärjätään. Kun olemme tässä yhdessä menneet, varmaan on myös ahdistanut. On ollut iso asia, että Saija on opettanut asioista puhumisen merkitystä. Ei ole niin pahaa asiaa, ettei siitä voisi puhua”, Sami pohtii Seurassa.

Sami Hedbergin ja Saija Tuupasen yhteishaastattelu on julkaistu kokonaisuudessaan Seuran numerossa 48/2021.

X