Julkkikset 25.9.2017

Jenni Pääskysaari hoitaa parisuhdettaan puhumalla: ”Tärkeät sanat pitää sanoa päivittäin”

Teksti: Miia Siistonen Kuvat: Pekka Nieminen/Otavamedia
Ruuhkavuosia elävä Jenni Pääskysaari, 41, ehtii tavata ystäviään harmittavan harvoin. Mutta viikonloput hän pyhittää perheelle. Kumppaniaan hän huomioi sanoin.

Rakkain arkirutiinini on aamukahvi. Aamu-unisena nousen mielelläni vasta yhdeksän maissa. Saan usein herätä makuuhuoneeseen leijailevaan kahvintuoksuun. Juon päivän mittaan ehkä neljä mukillista kahvia – tavallista suodatinkahvia, mustana. Se on nautinnollinen oma hetki kesken töiden.

Vapaa-ajallani käyn näyttelyissä. Hankin oikein museokortin. Viimeksi vaikutuksen teki Amos Andersonin museon Generation eli nuorten taiteilijoiden näyttely. Koskettavin työ oli Sanni Weckmanin, joka oli kutonut kangaspuilla muotokuvan edesmenneestä isoäidistään Hillevistä.

”Tärkeintä on, että ateria maistuu hyvälle ja täyttää vatsan”

Käytän rahaa ulkona syömiseen. Asun Helsingin Ullanlinnassa, joka on täynnä ihania ravintoloita ja kahviloita. On hienoa päästä joskus fine dining -paikkoihin, mutta oikeasti olen robustin ruoan ystävä. Minulle riittää, että ateria maistuu hyvälle ja täyttää vatsan.

Kokkaan perheelle tavallista kotiruokaa. Istuin koko lapsuuteni hellan vieressä, kun vanhemmat laittoivat sapuskaa. Isoäidiltä opin korvapuustien pyörittelyn. Teen lapsuudenkodista tuttuja ruokia, mutta saatan korvata lihan kasvikunnan tuotteilla.

”Kadehdin ihmisiä, jotka puhuvat ystäviensä kanssa päivittäin”

Hoidan ihmissuhteitani arkisen palapelin takia valitettavan paljon WhatsAppilla. Kadehdin ihmisiä, jotka puhuvat ystäviensä kanssa päivittäin puhelimessa. Onneksi suuri osa työkavereistani on myös ystäviäni.

Huomioin kumppaniani sanoin. Perinteinen suomalainen tapa on todeta: ”Olen kerran sanonut, että rakastan ja ilmoitan, jos tilanne muuttuu.” Minä ajattelen ihan toisin. Tärkeät sanat pitää sanoa päivittäin. Jos jonakin päivänä ei halua niitä lausua, jotakin on vialla.

”Esillä olemisesta en välitä”

Työviikkooni kuuluu kirjoittamista, ideointia ja esiintymistä. Nautin kirjaimista, sanoista ja niiden järjestelemisestä. Nautin myös esiintymisestä, mutta esillä olemisesta en välitä.

Rentoudun viikonloppuisin perheen parissa. Työssä, jossa aivoja ei voi sulkea pois päältä, on tärkeää rajata aika, jolloin ei työskennellä. Jos pään sisäinen rulla pyörii liian lujaa, katselen Netflixiltä tai HBO:lta sarjoja ja dokumentteja. Saan olla passiivinen vastaanottaja.

Lasten kanssa käymme retkillä meren rannassa, puistossa ja metsässä. Yhdessäolon ei tarvitse aina olla jotakin spesiaalia, huvipuistoajelua. Meillä höpötellään ja halataan paljon.

”Väsyneenä ja kiireessä olen ärtynyt”

Hoidan kauneuttani hirveän vähän. Minua naurattaa, kun kampaaja kysyy ”Miten sä yleensä föönaat sun tukan?” En mitenkään! Harjaan hampaat ja hiukset, pesen naaman ja laitan vähän ripsaria. Siinä se. Tv-työssä joutuu tietysti olemaan pyntättynä.

Harrastan liikuntaa muun muassa tanssimalla street dancea ja hip hopia. Tanssitunnit ovat henkireikäni. Tulee hiki ja kunto kasvaa. Tuorein löytöni on laitepilates, jossa vahvistetaan syviä selkä- ja vatsalihaksia. Se pitää kirjoitustyöläisen selkäkivut loitolla.

Nukun hyvin ja paljon. Väsyneenä olen ärtynyt itselleni, samoin kiireessä. Aamuradiota tehdessäni olin kroonisesti uupunut. Töiden jälkeen oli pakko mennä nukkumaan ja heräsin kolmen tunnin päästä pahalla tuulella, pienessä pöhnässä. Nykyään otan välillä puolen tunnin päikkärit ja herään virkistyneenä.

”Leivon mieluummin kuin roikun somessa”

Lakkautin Facebook- ja Twitter-tilini vuosi sitten. Minua tägäiltiin keskusteluihin ja ryhmiin, joihin en halua kuulua. Mieluummin kuin roikun somessa leivon lasten kanssa tai kahvittelen ystävän seurassa. Aluksi mietin, olenko enää olemassa media-alalla, kun en jatkuvasti promoa ja brändää itseäni? Toistaiseksi somepaastolla ei ole ollut vaikutusta siihen.

Toivoisin, että minulla olisi enemmän aikaa ja energiaa tavata ystäviäni. Iän myötä elämäntilanteet muuttuvat, mutta haluan uskoa, että ystävyys pysyy.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi