Löydös vei taas leikkaukseen – Hanna-Riikka Siitonen: ”Kävin mielessäni läpi huonotkin vaihtoehdot”

Sopisiko oranssi väri pikkupirulle? Isoisä on ostanut kahdeksanvuotiaalle Vienolle halloween-asun koulun juhliin. Nyt tytär soittaa äidilleen ja kaipaa apua kynsilakan ja hiusvärin valinnassa.

– Ihanan pieniä ongelmia, Hanna-Riikka Siitonen hymyilee.

Hän yrittää sovittaa perheasiat kiireiseen aikatauluunsa: kolmena päivänä viikossa on Uusi päivä -tv-sarjan kuvauksia Tampereella ja lisäksi on musiikkituottajan töitä. Edessä on myös tiivis pikkujoulukauden keikkaputki ystävä Nina Tapion kanssa.

Jossain mielen sopukoissa mietityttää myös tuleva kilpirauhassyöpään liittyvä kontrolli, joka tapahtuu aina kolmen kuukauden välein. Sen jälkeen Hanna-Riikka odottelee taas tuloksia. Lääkärille tai hoitajalle kyseessä on vain yksi työpuhelu, mutta Hanna-Riikalle, jo yli 13 vuotta sairauden kanssa eläneelle, tieto on joka kerta iso asia.

Muutaman kerran on tullut ikäviä uutisia, kuten viime toukokuussa. Silloin Hanna-Riikka hiukan säikähti ja joutui järjestelemään uusiksi työ- ja muitakin asioitaan. Lääkäri kertoi, että edessä olisi maksaleikkaus.

Ruumis: Jatkoajalla

”Sairastin lapsena astmaa, allergiaa ja kroonisia korvavaivoja. Totuin sairaaloihin enkä pelännyt tutkimuksia. Minut oli nukutettu jo teini-iässä yli kymmenen kertaa.

Kilpirauhassyöpä löydettiin, kun olin 29-vuotias, ja se oli tietysti iso järkytys, vaikka se selittikin väsymykseni ja oireeni. En ollutkaan laiska, olin sairas. Minut leikattiin, sain sädehoitoja ja tajusin, että krooninen syöpä ei ole koskaan ohi. Diagnoosin jälkeen minulle povattiin kymmentä elinvuotta, joten olen oikeastaan ollut jo pitkään jatkoajalla.

Sairaus on projekti, jonka kanssa elän, mutta jonka en salli hallita elämääni. Sävähdän aina kun luen, että joku on selvinnyt syövästä. Se tuntuu vähän hassulta, ei kai tästä voi selvitä. Joskus menee hyvin, joskus vähemmän hyvin.

Minulta otetaan kolmen kuukauden välein verikokeet, ja seurataan niitä elimiä, joihin tauti voisi levitä. Alkuaikoina pelkäsin tutkimuksien jälkeisiä puhelinsoittoja, mutta muutaman takapakin ja monien hyvien tietojen jälkeen olen vähitellen jopa tottunut tilanteeseen. Minut on leikattu useammankin kerran, mutta juuri tällä hetkellä tunnen voivani hyvin.

Tauti on vähän kuin näyttelijän ammatti. Iso osa on odottelua ja valmistautumista, näyttämöllä tai kuvauksissa ollaan vain hetki.

Sairaalassa potilaiden kesken tunnen eräänlaista sotakaveruutta. Voimme esittää suoria ja henkilökohtaisia kysymyksiä, koska tiedämme, että toinen tajuaa tilanteen.”

Mieli: Ihmeen viileä

”Viime keväänä maksassani oli yllättävä löydös, joka jouduttiin leikkaamaan. En hirvittävästi hätkähtänyt tietoa. En itkenyt, en mennyt paniikkiin enkä jaksanut pohtia, onko joku arvo hälyttävä.

Ryhdyin heti järjestelemään: Kuinka kauan olen pois töistä? Kuka hoitaa Vienon? Pääsenkö juhannuksena mökille? Olen vitsaillut, että onneksi en ole uimapukumalli, joten arven näkymisestä ei tarvinnut huolehtia.

Totta kai kävin läpi myös huonoimmat vaihtoehdot, kuten olen tehnyt ennenkin. En kuitenkaan jäänyt lillumaan synkkiin ajatuksiin.

Joskus olen miettinyt, että huijaanko itseäni, kun olen näin viileä. Mutta mitä sitten, vaikka käytännöllisyys olisi osin feikkiä, en keksi parempaakaan vaihtoehtoa. On sanottu, että jo hymyileminen tekee ihmisen iloisemmaksi, joten ehkä myös viileys rauhoittaa.

Viimekeväinen leikkaus sujui hyvin. Pidin pitkän kesäloman ja olen iloinen, että saatoin jo elokuussa jatkaa töitä.

Minun olisi helppo vaieta sairaudestani, mutta haluan kertoa siitä muiden takia. En halua, että se aiheuttaa kenellekään vaivaantuneisuutta. En salaile, vaan puhun sen verran, että oleellinen tulee ilmi. En ole toiminut syöpäyhdistyksissä, mutta annan vertaistukea katutasolla. Ihmiset tulevat juttelemaan minulle ja 99-prosenttisesti jaksan kuunnella jopa ventovieraita ihmisiä.
Yleisesti sairaudessa ei ole paljon kiinnostavaa puhuttavaa. Tuntisin eläväni kaksoiselämää, jos tekisin siitä numeroa. Haluan olla työssäkäyvä ihminen, en potilas.”

Teksti: Sanna Wirtavuori Kuvat: Pekka Holmström/Otavamedia

Anna 45/2014

Sinua voi kiinnostaa myös:

1. Julkkikset

   Seura: Janne Kataja on niitä harvoja ihmisiä, joiden seurassa Niina Lahtinen ei ahdistu: ”Jannelta olen saanut tukea ja rakkautta”

2. Julkkikset

   Kun Erin Anttila alkoi Nylon Beatin jälkeen elää ”taviksena”, kokemus avasi silmät: ”Jouduin näkemään vaivaa, että joku jaksoi jutella kanssani”

3. Julkkikset

   Kärttämistä, huutoitkua ja hemmottelua – Heikki Paasonen on kokenut äitinsä lapsenlapsihaaveet perinpohjin: ”Näen miten onnelliseksi lapsenlapsi tekee”