Julkkikset

Seura: Kun painija Petra Olli voitti MM-kultaa, hänen perheensä puhkesi kyyneliin: ”Liikuttunein taisi olla isä, joka oli vetistellyt jo alkuotteluista lähtien”

Painija Petra Olli, 24, voitti lokakuussa Unkarin Budapestissa 65-kiloisten MM-kultaa. Tuoreessa Seura-lehdessä urheilija kertoo voiton lämmittävän yhä mieltä, vaikka katse on jo käännetty tulevaisuuteen.
15.11.2018 Teksti: Anna.fi Kuvat: Timo Aalto/Lehtikuva

Kun Petra Olli, 24, voitti ensimmäisen MM-kultansa viime lokakuussa, olivat tunteet pinnassa. Matka siihen pisteeseen oli pitkä, eikä voitto tullut helposti.

”Luulin ensin hävinneeni, sillä en muistanut kanadalaisen saamaa varoitusta. Toisaalta oli hyvä, etten muistanut sitä. Jos olisin tiedostanut voivani antaa kaksi pistettä, olisin saattanut herpaantua lopussa liikaa”, Petra kertoo tuoreessa Seura-lehdessä.

Budapestissa Petraa olivat kannustamassa myös Pertti-isä, Päivi-äiti ja pikkuveli Perttu.

”Vanhempani ja pikkuveljeni itkivät kanssani. Liikuttunein taisi olla isä, joka oli vetistellyt jo alkuotteluista lähtien”, Petra kertoo Seurassa.

Putoaminen Rio de Janeirossa vei alamaihin kuukausiksi

Petran matka palkintokorokkeen korkeimmalle pallille on ollut töyssyinen. Petra kuvailee Seurassa karuimman kokemuksen olleen se, kun hän putosi jo alkuvaiheessa Rio de Janeiron olympialaisissa vuonna 2016.

”Se oli urani kovin paikka, josta toipumiseen meni useampi kuukausi. Vaikka jatkoin syksyllä harjoittelua, olin täysin tyhjä. Tein hommia sammutetuin lyhdyin.”

Vasta tammikuussa 2017, Ranskan leirillä, ilo painiin löytyi taas, Petra paljastaa haastattelussa.

”Silloin alkoi taas näkyä valoa. Oli myös tärkeää, että valmennukseen liittyi Ahto Raskan rinnalle Maksim Molonov. Meidän kolmikosta tuli nopeasti toimiva paketti, sillä Ahto on kuin Duracell-pupu ja Maksim taas rauhoittaa ja tasapainottaa. Olen heille kummallekin hyvin kiitollinen.”

Tavoitteet korkealla, tähtäimessä olympialaiset

Vaikka Petra on voittanut tänä vuonna sekä EM- että MM-tasolla kultaa, on uudet tavoitteet jo asetettu. Suurimpana tietysti Tokion olympialaiset 2020, mutta myös ensi vuoden EM- ja MM-kisat ovat Petran kalenterissa tärkeiden asioiden listalla.

”Lähtökohta tulevaan on nyt erilainen, sillä olen mestari. Olen kuitenkin se sama Petra kuin ennenkin. Teen unelmani eteen kaiken mahdollisen, mutta en anna saavutetun muuttaa minua,” Petra vannoo Seurassa.

Lue lisää uusimmasta Seura-lehdestä.

Kommentit (1)

Hei se mitä Petra teiki ja saavutti on erittäin hieno osoitus siitä miten urhelija voi nousta uransa joistakin epäonnistumista huolimatta kovalla työllä ja perään atamattomuudella maailman kärkeen
Monessa muussakin lajissa olisi syytä oppia tästä hienosta suorituksesta

Hei se mitä Petra teiki ja saavutti on erittäin hieno osoitus siitä miten urhelija voi nousta uransa joistakin epäonnistumista huolimatta kovalla työllä ja perään atamattomuudella maailman kärkeen
Monessa muussakin lajissa olisi syytä oppia tästä hienosta suorituksesta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suosittelemme